IRC-Galleria

Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi; Päivänsäde kultasiipi
juuri aikoi lentää eestä sen,
kun Menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas: Menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan olla päällä maan.

Katselivat toisiansa. Menninkäinen rinnassansa
tunsi kuumaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni, mutt' en ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa;
on pimeässä hyvää asustaa.
Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien,
ja sinut armaakseni vien."

Säde vastas: "Peikko kulta, pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä: ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis Päivänsäde, mutta vieläkin,
kun Menninkäinen öisin tallustaa,
han miettii: "Miksi toinen täällä valon lapsi on,
ja toinen yötä rakastaa?"