IRC-Galleria

Nonni, nyt se si tapahtuu. Mun maailman loppu. Mä oon varma tästä. Kaikki tipahtaa mun niskaan. Joo'o, sit viel ite teen hankalista asioita vielä vaikeempia. Mikään ei riitä. Kuitenkin me ollaan vaan niitä pieniä palasia täl universumilla mitkä ei selviä yksin. Mut jos mä oon yksin oon tosi yksin. Vaikka kaikki ois ympärillä. Ennenkin ollu samanlainen fiilis. Mut nyt se tulee taas. Viime kerrasta on vuosi ja nyt se tulee takasin. Just kun luulin et oon selvillä vesillä. Jos me ny si ollaan vaan niitä pieniä palasia ja tarvitaan toinen siihen viereen et pysytään pinnalla ja pystys, ei sais katsoo alas, alkaa huimaan. Mut jos siin on se toinen ei ees tu mieleen katsoo alas. Entäs mistäs tietää et se toinen palanen on just se mitä tarvittee. Vähän ku palapeli, kaikki tietää et joka palalle on vaan yks paikka. Ja entäs jos sitä palaa on sovittanu jo kerran paikalleen? Eikä tulis mieleen uudestaan et sehän kuuluu siihe? Onko se si sen palasen maailma loppu? Koska musta ainakin tuntuu siltä.
Entäs sit kun on kerran ollu tarina. Joka oli kirjotettu tähtiin, tai näin luultiin ja se loppu. Eikä se voi jatkua. KYLLÄ MÄ SEN TIEDÄN. Mut ei tullu sammakosta prinssiä. Prinsessassa vika? Se jökkäs just siihen. Mut eihän sammakko ja prinsessa silti voi olla koko tarina? Miettikääs nyt hei. Mut ehkä se vaan loppuu niin, ei onnellisesti. Mun loppu kuitenkin.
Tartten sut nostaan mut takas ylös. Tarjoo käsi niin tartun siihen. En muuta tartte.