Aivan tavallinen arki-ilta. Leivontapuuhissa oleva nainen huomaa, että leivinpaperi on loppu. Hän pyytää miestä käymään kaupassa. Mies lähtee. Hetken kuluttua hän palaa takaisin, heittää rullan pöydälle ja sanoo:
"Tos on!"
Naisen taikinaa vaivaavat kädet halvaantuvat asentoonsa.
"Miks sulla on tollanen ilme?" hän kysyy.
"Millanen?"
"No tollanen vittuuntunu. Mitä sä oikein ajattelit, ku sä heitit ton rullan tohon pöydälle ja sanoit, että 'tos on!'"
"En mitään."
"Se kuulosti tosi tylyltä. Sun viesti oli selvästi se, että 'ole nyt sitte hyvä saatanan akka, kun kerran pakotit mut hakeen tän'."
"Siis mitä helvettiä?"
"Pitääks sun osottaa mieltä ja yrittää olla machoa, ku oot joutunu kauppaan naisen asialle? 'Tos on!' Sä oot passiiviagressiivinen."
"Ei jumalauta..."
"Sun teki varmaan mieli heittää se rulla mun päälle. Ootsä nyt tyytyväinen, kun mulla on paha mieli? Viesti tuli perille, kiitti!"
"MIKÄ VIESTI?"
"SANO SUORAAN JOS JOKU MÄTTÄÄ ÄLÄKÄ PIILOTTELE TUNTEITAS TOLLASTEN HEITTOJEN TAAKSE."
"Nyt mä lähen."
"Lähe vaan. Mee kittaamaan kaljaa ja haukkumaan muille että kun avovaimo ei ymmärrä!"
Mies lähtee. Nainen vaipuu kaksin kerroin lattialle itkemään. Sinä päivänä ei leivota. Miten tähän oikein tultiin?
-Anna-Leena Härkönen kolumnissaan Image-lehdessä-