14 vuotta mein yhteinen matka kesti. Siihen mahtu itkua, naurua, surua, onnea, tuskaa, menetystä ja kaikkee muuta. Me koettiin paljon yhessä, paljon enemmän ku monen muun kans ikinä. Mein yhteinen tie alko nii pienenä etten muista siitä mitään. Sä olit mua kolme vuotta vanhempi ja olit mul alusta asti niinko isoveli. Huolehdit musta aina ku nähtiin. Sitte ku kasvettiin käytiin läpi kaikki pelit ja leikit. Myöhemmin vedettiin ekat kännit yhessä. Se oli hienoo aikaa, kunpa saisin sen viel takasi. Me koettiin kaikki yhessä aina tähän vuoteen asti. 4.5.2013... Sillon sekaikki muuttu. Aluks luultiin et se oli jotain harmitonta. Sit se pahin mahdollinen tapahtu, sulle todettiin syöpä. Sitä koitettiin leikata mut se oli ehtiny jo levitä. Sit lääkärit sano ettei mitään oo enää tehtävissä. Ne sano et elät vielä vuosii jos hyvin käy, mut seuraaval tarkastuksel seki toivo murtu. Sulle annettiin tää kesä, sanottiin et pitemmäst on kai turha haaveilla. Hiljaa mielessää jokainen kai hyväksy sen tosiasian. Meil annettiin ne kortit ja niil vaa piti pelata. Mut ei mitkää pelit voinu sua pelastaa... 10.7.2013 lähdit sinne mistä palata ei voi. Suljit silmäsi uneen rauhaisaan, Jumala otti luokseen väsyneen. Minulla on helvetin kova ikävä sinua. Jos katsot minua taivaasta, sinä näät hymyn kasvoillani, mutta tiedä se että sydämeni itkee joka hetki ikävstä. Osa susta jäi tänne mun luo. Mun muistoissa mä elän sut aina uudelleen. Sä kuljet mun kanssa tän matkan, enkelinä vierelläni, kyyneleinä silmissäni, kipuna sydämessäni, hymynä kasvoillani, valona elämässäni. Lepää rauhassa ystäväni siellä pilvien toisella puolella. Siihen asti ku me nähdään taas rakas.. ♥
