IRC-Galleria

jennnna``

jennnna``

rock your life

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 20:13

Jenna päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä lämpimänä iltana. Tunnin päästä näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli pikkuinen ja he eivät nähneet nälkää. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan keräilykortit, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli vihannekset.

Jenna kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin ahkeraksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Intohimoisuudesta johtuen hän oli aika elämäniloinen. Lempiruokaansa sipulirenkaita hän sai työskennellen fiiliksen nostajana.

Jenna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kenkäkaupassa. Alkoholia hän juo että viisastuisi.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.