Minne rajaseuduille sitä taas eksyttiinkään.
Laahustavin hunnuin keräsimme toiveemme osaksi tätä hiipuvaa sävyä.
Katseistamme siirtyy jotain kunniallisuudesta poikkeavaa tuohon lempeään kuolemaan.
Se syntyy taas huomenna, ja jättää meidet osaksi hämmennystä.
Varjelemme niitä hitaasti haihtuvia hetkiä joiden välimaastossa tajuamme menettäneemme jotain.
Yhdessä laskemme lankoja alas ja toivomme niiden koskettavan totuuden alla olevaa pintaa.
Sillä hetkellä yksi kivi vierähtää pois meistä, jättäen jäljelle aukon jonka alta me haemme paikkaamme.
Uskotko että löydämme sen.
Kaipaammeko vielä silloin samankaltaista kosketusta.
Olemmeko löytäneet sen.