IRC-Galleria

johnnyotr

johnnyotr

Johnny on the Rocks

Pearl Jam aamulla...Sunnuntai 31.12.2006 09:38

Black soi korvissa ja olen hyvin väsynyt.
Juuri pääsin kotiin töistä ja paljasjaloin nautin parketista.
Kohta voisin koittaa nukkumista, mutta sitä ennen on varmaan pakko sanoa jotain koska on vuoden viimeinen päivä.

2006 on ollut uskomaton ja tapahtumarikas vuosi. Kaikkea alusta tähän hetkeen en aijo edes sepustaa. Olen kokenut ja muuttunut niin paljon ihmisenä, ja löytänyt elämästäni niin paljon uusia puolia. On ihanaa kasvaa ja oppia. En malta odottaa kun olen harmaapäinen vanhus kaikkine tunteineen ja muistoineen. Kyllä maltan, ja tahdon.

Suurimpia muutoksia ja tunteita pakkautui vuoden loppupuolelle. Kävin pohjalla, nousin pilviin.
Ei siitäkään sen enempää. 2007 näyttää erittäin lupaavalta ja toivomuksia on paljon...lupauksia en aijo tehdä yhtäkään. Paljon on mielessä asioita ja tunteita joita en tähän aijo vuodattaa.
Saatan kertoa eräälle.

Kiitos vuosi 2006. Ilot ja surut. Jatkan tällä polulla ja lähden risteyksestä uuteen vuoteen.
Olen huomannut että olen onnellinen.

CavernLauantai 30.12.2006 09:32


I'll lay naked in this cavern,
the universe surounding me like a worm blanket,
Softly ripping the dead layers of my skin.

In your cavern i'll lay still,
In your cavern ill be still...

The walls wash my face,
Cold memories fondly tasting my numb thoughts,
Circles form before my opened past.


In your cavern i'll lay still,
In your cavern ill be still...

In your cavern ill be still...

kello 7:45Lauantai 09.12.2006 19:30


Tulin juuri kotiin, olotilani on hieman sekava. Klo 3-4 menin väsymyksen yli.

Astuttuani kodin eteisen huomasin kaukana keittiön lattialla höyhenen... tiesin ettei se voi merkitä hyvää. Astuin oven suuhun ja näin koiran makaamassa sohvalla, katson minua anovasti ja välillä kääntäen katseensa pois, kohti kattoa tai seiniä.

Koko lattia oli kuin höyhenmeri...valkoisia, mustia ja ruskeita. Teki mieleni sukeltaa siihen, mutta meressä oli myös karikoita. Puisia tikkuja ja kaiverretun puun rippeitä joihin olisin helposti satuttanut jalkani. keskellä makasi myös pitkä keppi kuin uittotukki. Kalojakin merestä löytyi... kalanmaksaöljytabletteja oli ripoteltu ympäriinsä ja auki revitty purkki makasi kyljellään kuin öljytynnyri.

Onko koirani taiteilija? Onko se älykkäämpi kuin uskoinkaan. vai repikö se nämä esineet vain koska se on koiran luonto? Seisoin edelleenkin ovensuussa ulkovaatteet päällä enkä sanonut sanaakaan.

Harmi ettei minulla ollut kameraa. Sain juuri siivottua tämän taideteoksen ja nyt koitan saada unta...jos se on tullakseen. aika epeli tuo sera.

HahahLauantai 09.12.2006 19:28

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.


J : People Adore YOU!
O : Awesome kisser.
H : You have a very good personality and looks.
N : You like to drink.
N : You like to drink.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.

JUOPPOKYSELY :DLauantai 09.12.2006 19:17

1. Minkälainen olet kännissä?
Puhelias, hyvällä tavalla vittumainen, vitsiniekka, väännän englantia ja flirttailen.

2. Milloin aloitit kännäämisen?
huh huh...ala aste ikäsenä, eiköhän se sahdilla ja pirrulla lähteny sysmässä.

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellytä?
kysy vaan kuinka usein, nais henkilöiden harvemmin...mutta jos kaverit tulee yöksi saattaa aamulla pänniä niiden jutut ja naamat.

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
Pehmeä alku, kiihtyvä juominen.

5. Mitä yleensä juot?
Olutta ja sidukkaa, sen jälkeen paukkuja ja shotteja. tequila ja whisky saa minut sekaisin.

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
kaikki missä on vaniljaa, traumat.

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
Laivalla, nopassa (nykyään suljettu) Diva, High Hill House (nykyään suljettu)...on niitä jotain muutakin.

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
Dick Billion ja Jimmy Romeo...enne oli Elvis Nasaretilainenkin mutta hän asuu nykyään helsingissä. Ja pahimmat ryypyt lähtee Järvelän veljesten ja muitten sysmänpoikien kanssa.

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
Juuri tämä huumori vittuilu...kaikki ei ehkä tajua. Sitten vielä avautuminen.

10. Osaatko mielestäsi juoda?
Ehdottomasti

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
Ne oli todella pahat!

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
Ei sitä voi kertoa...

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
Kotibileistä on niin kauan aikaa etten muista...saattoi olla yksi ilta antilla. Omat synttärit tietysti joko 21 taikka 22 veet.

14. Mikä on lempi juomasi?
Perus olut ja Viherkaihi

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
Riippuu illasta/kännin määrästä. Olen hyvä tanssimaan joten jos joku joka vetää minulle vertoja sattuu kohdalle saattaa lähteä homma käsistä. Laulan ja huudan usein, varsinkin kadulla...silloin kuulen aina takaani sanat: "Dont couse a seen"

16. Tappeletko kännissä?
En koskaan...painitaan joskus kavereitten kesken =) Mutta jos joku käy päälle niin pakkohan se on pistää kovalla kovaa vastaan.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
Toisinaan, harvoin

18. Miten valmistaudut iltaan?
suihku, Kavereitten kanssa 12-pack per lärvi. Led zeppelin ja muut veijarit. Pleikkari. Farkut ja t-paita niskaan ja menoksi.

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
Tätä pitäisi tehdä useammin...

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
Juhannus...potuttaa tuo sade ja pimeys.

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
Kalpene kateudesta Justin Timberlake...ja mossauksessa menee niskat, toisinaan

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
Riippu hetkestä ja menosta...baarissa kun meno on kovimmillaan niin kunnon tehorallit...loppu illasta kunnon fiilistelyt ja alku illassa samat.

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
taidampi olla...harvemmin vedän suuria satseja. mutta ompa noitakin vedelty.

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
ELi omakehittelemäni drinkki nimeltä VIHERKAIHI: Murskattua limeä, jäämurskaa,
2-4cl koskenkorvaa, 2cl sour appleä, omena mehua ja sprite. kyllä lähtee!!!

MuistiinKeskiviikko 29.11.2006 19:15

Väsymykseni takaa, isken silmää mustavalkoiselle rakkaudelle.

Värittömyytenne ahdistaa minua, miettii hän.

Merkkaa ne mitkä olet nähnytKeskiviikko 29.11.2006 17:56

(x) Sinussa on se jokin
(x) Harry Potter: Viisasten kivi
(x) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(x) Harry Potter: Azkabanin vanki
(x) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(x) The Mexican
(x) Nemoa etsimässä
(x) Leijonakuningas
(x) Ocean's eleven
(x) Ocean's twelwe
(x) Spy Game
(x) Fight Club
(x) Meet Joe Black
(x) Seven
(x) Thelma & Louise
(x) Grease
(x) Seitsemän yötä Tiibetissä
(x) Pirates of the Caribbean
(x) Pirates of the Caribbean 2
(x) Troija
(x) Starsky and Hutch
(x) Saw
(x) Moulin Rouge
(x) Scream
(x) Scream 2
(x) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
(x) Scary Movie 3
(x) Scary Movie 4
(x) The Grinch
(x) American Pie
(x) American Pie 2
(x) American Wedding
(x) i, Robot
(x) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(x) Men in Black
(x) Men in Black 2
(x) The Village
( ) Along Came Polly
(x) Forrest Gump
(x) Deep Impact
(x) The Terminal
(x) Halloween
(x) The Ring
(x) The Ring 2
(x) Space Jam
( ) Chigaco
(x) Riku Rikas
(x) The Day After Tomorrow
(x) I am Sam
(x) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(x) Ten Things I Hate About You
(x) Just Married
(x) Painajainen Elm Streetillä
(x) Titanic
(x) Romeo & Julia
(x) Tiedän mitä teit viime kesänä
(x) Independence Day
(x) Bad Boys
(x) Bad Boys 2
(x) ET
(x) Yksin kotona
(x) Yksin kotona 2
(x) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(x) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(x) Catch Me If You Can
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
(x) The Fifth Element
(x) Air Force One
(x) Sound of Music
(x) Terminaattori
(x) Terminaattori 2
(x) Vanilla Sky
(x) Addams Family
(x) Ace Ventura
(x) Valehtelija, valehtelija
(x) Hevoskuiskaaja
(x) 8 mile
(x) Die Hard
( ) Eurotrip
(x) Deep Blue Sea
(x) Casper
(x) Alexander
(x) Save the Last Dance
(x) Pretty Woman
(x) Melkein julkkis
(x) Uneton Seattlessa
(x) Top Gun
(x) Sairaan kaunis maailma
(x) Cast Away
( ) Wicker Park
(x) Kuka sanoo tahdon?
(x) Vuosi nuoruudestani
(x) Shrek
(x) Shrek 2
(x) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(x) Fucking Åmål
(x) Saksikäsi Edward
(x) Vihreä maili
( ) Amelie
(x) The Truman Show
(x) School of Rock
(x) Big Fish
(x) Pelastakaa sotamies Rayan
(x) Austin Powers
(x) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(x) Blues Brothers
(x) Blues Brothers 2000
(x) Aristokatit
(x) Piano
(x) American Beauty
(x) Pahat Pojat
(x) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(x) Notting Hill
(x) Kummelin kultakuume
(x) Morsian karkuteillä
(x) Karhuveljeni Koda
(x) Herrasmiesliiga
(x) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(x) Helmiä ja sikoja
(x) Erin Brochovich
(x) Ihmeperhe
(x) Kellopeliappelsiini
(x) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
(x) Lapsia ja aikuisia
(x) Unbreakable
(x) Jali ja suklaatehdas
(x) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(x) Kuutamolla
(x) Kukkia ja sidontaa
(x) Indiana Jones 1
(x) Indiana Jones 2
(x) Indiana Jones 3
( ) Dr. Strangelove or: how i learned to stop worrying and love the bomb
( ) Salton Sea
(x) Boogie Nights
(x) Capote
(x) Lahjomattomat
(x) American History X
( ) Labyrintti
(x) Lemony Snickettin surkeiden sattumusten kirja
(x) Good Will Hunting
(x) National Treasure
(x) Malcolm X
( ) Merijalkaväen mies
(x) V for Vendetta
( ) Crash
( ) Vähät rakkaudesta
(x) Evil Dead 1
(x) Evil Dead 2
(x) Evil Dead 3
(x) Ed Wood
(x) Danny the dog
(x) Hurjapäät 1
(x) Hurjapäät 2
(x) Menneisyyden ote
( ) Vierailijat
(x) Transporter 1
( ) Transporter 2
(x) Blow
(x) Kiss of the dragon
(x) Maailmojen sota(alkuperäinen)
(x) Saw 2
(x) Rush Hour 1
(x) Rush Hour 2
(x) Shanghai Noon
(x) Shanghai Knights
(x) Tappava ase 1
(x) Tappava ase 2
(x) Tappava ase 3
(x) Tappava ase 4
(x) X-Men 2
(x) X-Men 3
(x) Danvinci Code
(x) Red Eye
(x) Twister
(x) Uhrilampaat
(x) Hannibal
(x) Punainen lohikäärme
(x) Sleepy Hollow
(x ) From Hell
( ) The Cooler
(x) Säämies
(x) Lord of war
(x) Terapian tarpeessa
(x) Jatkoterapian tarpeessa
( ) The big
(x) Batman
(x) Batman returns
(x) Batman Forever
(x) Batman and Robin
(x) Batman begins
(x) Beetlejuice
(x) Mars Attacks!
(x) Apinoiden planeetta
(x) Corpse Bride
(x) Sietämätöntä julmuutta
(x) Fargo
( ) Inside Man
(x) The Shaun of the dead
(x) History of violence
( ) The sky captain and the world of tomorrow
( ) Ali
(x) Donnie Brasco
(x) Fear and loathing in las vegas
(x) Nightmare before christmas
( ) The producers
(x) Hal ja iso rakkaus
(x) Get Shorty
(x) Be cool
( ) City heat
( ) Million dollar baby
(x) Doom
(x) Pitch Black
(x) The Chronicles of riddick
(x) Tuttisoturi
(x) XXX
( ) XXX2
(x) Nuija ja tosinuija
( ) Tosinuija ja vielä nuijempi
( ) Birth
(x) Armoton
( ) Alaston pelko
(x) Kuudes aisti
( ) Veden alainen maailma
(x) Ghost ship
( ) Dog Soldiers
(x) Hellraiser
( ) Hellraiser 2
(x) Maissilapset
(x) Uinu uinu lemmikkini
(x) Uinu uinu lemmikkini 2
(x) Candyman
(x) Shadowman
(x) Madagascar
(x) Taxi
(x) Taxi (2004 remake)
(x) Taxi Driver
(x) Jade Soturi
(x) Blade Runner
(x) Vaarallinen tehtävä
(x) Vaarallinen tehtävä 2
(x) Vaarallinen tehtävä 3
(x) Kummeli Jackpot
(x) Silent Hill
( ) Casablanca
( ) House of wax
(x) Psycho
(x) New World
(x) Perikato
(x) Platoon
(x) Donnie Darko
(x) Hyvät, pahat ja rumat
(x) Armoton maa
(x) A.I.
(x) Master and commander
(x) Event Horizon
(x) 12 apinaa
( ) Brazil
(x) Grimm Brothers
(x) Leon
(x) Kummisetä
(x) Kummisetä 2
(x) Kummisetä 3
(x) Kill Bill vol.1
(x) Kill Bill vol.2
( ) Bandidas
( ) Time Bandits
( ) Finding Forrester
(x) Finding Neverland
(x) The Rock
(x) Con Air
(x) Entrapment
(x) Mask of Zorro
(x) Legend of Zorro
(x) Dragonheart
( ) A bridge too far
(x) Papillon
( ) Sphere
(x) The Thing
(x) Hook
(x) Tootsie
(x) Wag the dog
(x) Mrs. Doubtfire

Jep, on tullu katottua aikalailla leffoja...

Töihin klo: 16:00Tiistai 21.11.2006 14:08

Tein virheen kun join kahvia...nyt ei laulu lähde kuin pitäisi. Muutenkin vielä aika nuutunut aamu olo. Yritän vähän hyräillä ja katsella jos se ääni aukeaisi.

Sexually Averse olisi kipaleen nimi ja sitä pitäisi luukuttaa tässä kotona.
Heräily on mennyt Incubusin ja kahvin parissa...katsotaan miten se vaikuttaa biisiin =)

eiköhän aloiteta...grungeilu.

Tarvisenko?Sunnuntai 19.11.2006 21:05

Tarvitsenko jonkun joka laittaa korvakorut korviini kun olen väsynyt ja kykenemätön.
Tarvitsenko toisen joka syö puolet wokeistani ja pastoistani.
Tarvitsenko jonkun joka koskee olka päälle ja sanoo että kaikki järjestyy kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan.
Tarvitsenko jonkun kenen kanssa tehdä yhteisiä A4:sia joissa on runoja ja kuvia.
Tarvisenko häntä, joka vie minut tanssimaan vaikka sanon etten tahdo. (oikeasti tahdon)

Lukisiko hän runoni ja kertoisi minulle mitä on mieltä.
Jos epäonnistuisin, saisinko häneltä häpeää vai olisinko hänelle vain inhimillisempi.
Voisimmekohan keksiä yhteisiä haaveita, ja auttaa toisiamme saavuttamaan henkilökohtaiset haaveet.

Kuuntelisiko hän minun väsynyttä, mumisevaa laulua hymyillen. Ja sytyttäisikö minulle savukkeen omissa huulissaan.

Tarvitsen, Tahdon...

Miksen minä saannut turpaan?Perjantai 17.11.2006 18:34

Lähdin Onnelasta ennen Villeä ja Pasia...ajattelin että pojat selviää kotiin nukkumaan.
Jotku Apinat oli tietysti tullu uhkailee ja käynny kimppuu. Pojilla kummillakin naamat pahana. Pasilla kuulema ihan turvonnu. Oli se Villekin pistänyt toiselle niistä naaman veriin, mutta olivat kuulema kovia tappelemaan...varmaan harrastivat jotain.

Hemmeti että maailmasta löytyy idiootteja. Jos mä olisin ollu en tiedä olisko ne tulle kolmen päälle, tai olisko mun taistelu panos auttanu asiaan...ehkä,ehkä ei. Olis kyllä varmasti mullakin naama turvoksissa ja mustelmilla. Vituttaa vaan tuommoinen. Mä olin jo nukkumassa varmaan.

harmi...