IRC-Galleria

johnnyotr

johnnyotr

Johnny on the Rocks

Voih,Torstai 18.10.2007 21:14

Ei taaskaan ole päivässä mitään.
Nukuin myöhään ja olo on väsynyt ja sekava.
Heräät herätyskelloon ja nouset viidennen torkun jälkeen ylös ja puet päälle. Miksi tämä herätys? Jotta voisin siirtyä makaamaan olohuoneen sohvalle ja tuijottaa televisiota, ja ehkä taas nukahtaa. Jossain välissä savuke ja jotain ruokaa.
Vilkaiset aina kelloa ja kiroat kuinka tunnit vähenevät.
Ompa taas huono työviikko. Ei jaksaisi millään.
Noh, nyt voisi vetää sen savukkeen ja sitten ryömiä tuonne sohvalle.

hoh hoijaa...

haavaTiistai 16.10.2007 23:56

Vajotaan, ei turhaan.
Syillä ja haaveilla, ei paikkaa.

Ei turhaa, saavuta.
On kaikella, oma aikansa.

Muista vain, joka askelma.
Jokainen virta, ulos toivosta.

Et menetä, jos et toivo.
On aikaa, aikaa haavoittaa.

On laskuista kaksi poissa,
Tunne ja syy.
Haaveista jo eletty osuus,
Meiden on syy.
Rauha syntyy.

shop and homeTiistai 16.10.2007 19:42

Tänään kävin ostamassa itselleni uudet kengät.
Voi kun ne on nyt kivat...

En pidä shoppailusta.
Ärsyttävää pyöriä liikkeissä.
Noh kengät onneksi löytyi jo toisesta liikkeestä.
Mukaan tarttui myös 4 leffaa. yksi collection boxi 3-levyä ja yksi collestors edition 2-levyä, ja vain 11,80 yhteensä :)
Sklobotkin oli alennettu -30% ja alennettin vielä -15% jos olisi ollut plussasetelit mukana olisi hinnasta tippunut vielä 10€...

Noh, ompas tylsää kirjoitusta. Nyt taidan pistää ruuan tulemaan, laitan hyvää musaa soimaan, levitän lattialle ison paperin ja alan työstämään uutta taulua.

jeba jee...

huh heiSunnuntai 14.10.2007 18:33

Tulihan tuossa muutama tunti nukuttua.
Nyt pistän repun selkään ja lähden kanttiksen kahvien kautta mökille.

Ehkä kauneimpia aamuja ikinä.Sunnuntai 14.10.2007 11:10

Kadun päässä seisova kerrostalo on tulessa.
Sen lasit hohkavat kirkkainta oranssia.
Punaiset kattopellit ja pyöröikkunat hohkavat punaista.
Yön jättämä viileys, josta vieläkin on jäännyt jälki, maalaa katuja sinellään.
Takana kohoaa uskomaton purppura jonka hehkun nähdessään voi uskoa maailmanlopun tulleen.
Puissa on vielä muutamia lehtiä ja niissä lehdissä hieman syksyn värejä.
Purppura kasvaa ja kirkastuu askel askeleelta.
Se alkaa rakentaa kultaisia reunoja tummiin pilviin.
On kylmä.
Nyt ei pitäisi ryömiä sänkyyn.
Mutta olen väsynyt, ja käpertyminen peiton alle houkuttelee liiaksi.
On aika mennä nukkumaan.
Aika elää itselleen.

Hyvää huomenta teille. Hyvää yötä minulle.
Toivottavasti pääsemme joskus samaan aikaan.
Hyvää yötä.

Voi että...Lauantai 13.10.2007 09:17

Astelin juuri kotiin.
Ihmetyksekseni kotioveni edessä oli take away kebab.
Täysin koskemattomana se siinä lepäsi.
Mietin, "kukakohan hemmetti tässä on istuskellut näin kylmänä yönä?"

Noukin tuon valkoisenpussin ja siirryin sisään.
No siellähän se väsynyt isäukko kuorsasi minun olkkarin sohvalla :)

Tervetuloa taas suomeen. Voitas lähteä sunnuntaina mökille parantamaan maailmaa.
Otetaan muutamat saunaa lämmittäessä ja yö turistaan viskilasit kourassa.
syksyn pimeys ja kylmyys ei vaivaa kun laitetaan takkaan tulet.

Mutta nyt nukkumaan.

hmmmPerjantai 12.10.2007 04:56

Kävin juuri ulkona savukkeella.
Siellä satoi lunta :)

Eipä tässä muuta.

On se niin hassua.Torstai 11.10.2007 16:36

Siis se mitä kaikkea sitä säätää kun otta hieman nuottiöljyä.
Kroppa taas kovilla ja taistellaan morkkista vastaan hyppimällä ja ajattelemalla kaikkea hauskaa.

Hymyilet itsellesi peilissä ja vakuutat että hyvin se meni ja tästä selvitään.
Pientä rinnan aristusta, johtuuko lie eilisestä "tappelusta".
Vaatteet saanneet mukavan ominaistuoksun. Kuivunut olut...hmmmnnn.

Morkkiksen voi unohtaa, koska kohta suunnataan töihin hymyilemään.
Ei niin rankkaa kuin oletin. tulihan sitä nukuttua ruhtinaalliset 5-6 tuntia??? en muista.
Moron morkkis, täältä tulee uusi päivä. Siellä paistaa muuten aurinko.
Hieman sekavaa...en välitä. Nautin nyt mokkani loppuun ja sukellan maailmaan.

Over and out.

[Ei aihetta]Torstai 11.10.2007 08:23

Askeleet, hetket, kaikki nämä johtivat minut tähän.
Nyt on aika sulkea kaikki pois, unohtaa ja herätä.
Vetää viimeinen linja, nukahtaa ja herätä uuteen uskoon.

Aamulla nousen uudesta tuhkasta, uuteen aamuun.
Ensimmäinen koettelemus tielläni.
Ensimmäinen mutta ei viimeinen.

Vasten kaikkia odotuksia, katkaisen virran.
Lankean, sulaudun.

Minullekkin löytyy paikka.
Matkan päässä,
Vuoren takana,
Ikuisuudessa.

Hyvää kauneutta.
En toivota.
En odota.
Olen, siis lepään jälleen.

Näemme taas kerran.

Ouh...Keskiviikko 10.10.2007 19:33

Alice in Chains,
Syyslehdet,
auringonpaiste,
Nyt otan tämän teekupin ja menen savukkeelle tuohon pihaan.