IRC-Galleria

johnnyotr

johnnyotr

Johnny on the Rocks

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 10:50

Miten valmistaudut niin kauniiseen elämään.
Miten, eroon ja ikävään.
Miten elät vuotesi ennen kuolemaa.
Ikäsi ennen seuraavaa.

AjatuksiaTiistai 23.10.2007 22:42

Tiesitkö mitä elämäni on.
Missä askeleeni ovat jättäneet jälkiä.
Minne jopa muodostunut polku.

Se on sisäistä hehkua.
Toisinaan lämmintä ja viehkeää.
Kyyneliä varjoissa.
Hataraa ja yksinäisyyden valtaama.

Mammutti joka kasvaa, kunnes täyttää koko elintilansa.
Kunnes jokainen korsi on luovuttanut voimansa.
Antanut elämänsä.
Lisääntynyt vielä kerran.

Lasin pyöreydessä lipuvaa vettä.
Musta heijastus, valon vierellä.
Vuosia maalattuja hetkiä.
Sen sileys on tuttu ja läheinen.

Se on perhe, se on taivas.
Paperia, valoa, säiliö, sydän.
Ehkä uusi askel.

Se on humaltuminen omista ajatuksistaan.
Valuma, liitos juuri oikeassa paikassa.
Ajatus muusasta.
Piruetti valkoisiin lakanoihin.

Ei ole klisee sanoa että tanssin tulessa.
Minä tanssin tulessa, leikin alastomalla liekillä.
Koskettelen lämpöä, poltan itseni.
Se polte on oikeaa.
Tieto todellisuudesta.
Tieto tulevasta.

Anna sen kasvaa.
Anna sen kiertää.
Poimi se ja nauti kypsyydestä.
Unohda, anna pilaantua.
Löydä ja kadota.

Varsinaisuus, yhteisymmärrys.
Talviyön tunteminen.
Suurin nautinto, odotus.

Tähän tarvitaan vipuvoimaa.
Ylös nostamaan, pintaan auttamaan.
Sitten voidaan yhdessä paeta sopukkaan.
Sopukkaan jossa rakastella ajatuksiamme.
Toisistamme.

FrancineSunnuntai 21.10.2007 22:54


Her name was Francine.
She made me feel like i was stranger to this world.
Made me, an voice unheard.

Francine.
Blood red lips, decorated by the shadows and lines.
My reopened scars, only she could find.

That was her name.
She had her way.

At last...Sunnuntai 21.10.2007 11:34

Tänään nukutaan pitkään.
Sitten hörppään kahvit ja lähden kämpille pariksi tunniksi.
Vähän omaa aikaa. Soittelen kitaraa ja huudan.
Jos jaksan niin siivoan. Yhdellä tuopillakin voisi pyörähtää.

Jeb, thats all.

YötLauantai 20.10.2007 11:01


Jo kohta vuoden tehtyäni tätä hommaa voin sanoa olevani "yötyön ammattilainen".
Taukohuoneen seinällä on vanha lehtileike etelä- suomen sanomista.
Sen otsikko kuuluu näin " Yötyö vaarantaa terveytesi".
Sisäistä kelloa ei saa koskaan huiputettua luulemaan että yöllä valvominen on normaalia.
Yöstä ei saa päivää. Fyysisesti ehkä hieman sopeutuu tilanteeseensa.
Työ sinänsä ei tunnu missään koska olet nukkunut päivän ja saannut tarvittavaa lepoa.
Unen ja työn välinen aika taas on jotain muuta. Niinsanottu "vapaa-aika" on hyvin puutteellista.
Sosiaaliset kanssakäymiset ja aktiviteetit saavat jäädä sivulle. Ihmissuhteisiin ei oikein pääse kiinni ja ystävien kanssa reissut ja viikonloppujen vietot jäävät haaveiksi. Kuinka monta kertaa Sami puuttuikaan joukosta. Jouluna, uutenavuonna, juhannuksena, syntymäpäivinä...

Väsymyksen ja kiireisyys tuottaa stressiä, joka vaikeuttaa asioita lisää. Minun Tapuksessa se ilmeni puhkeamalla elinikäiseksi sairaudeksi jota joudun hoitamaan päivittäin.
Stressin osaa padota sisäänsä tiettyyn pisteeseen asti, kunnes se puhkeaa pahemmin.
Asioille voisi tehdä jotain jos olisi aikaa ja energiaa.
Väsymys on vallinnut elämääni jo vuoden. virkeyttä en osaa enää kuvailla.
Suurin osa päivän askareista ja tarpeista on unohdettava koska akut ovat lähes tyhjät.
"Säästöliekki elämää".

Palataanpa lauseeseen "Yötyö vaarantaa terveytesi".
Yöt, varsinkin viikonloppu yöt tuovat mukanaan pienen lisän. väkivaltaiset ja juopuneet.
Tämä on suurin terveysriski. itseasiassa tämä koko pohdiskelu sai alkunsa siitä että muutama tunti sitten töissä eräs sekaisin oleva henkilö hyökkäsi kassan taakse ja kävi päälleni.
Mitään vakavaa ei kuitenkaan käynnyt. Aikaisemmin on kyllä käynnyt ja toivon ettei sellaista koskaan enää tapahdu.

Rasittavinta on alkava talvi ja päivien lyhyys. Valoisa aika.
Pääset töistä aamulla ja menet nukkumaan. Heräät illalla ja menet töihin jne.
Toisinaan menee viikko taikkapa kaksi ettet näe päivänvaloa. Vain ympäröivää pimeyttä.
Tämä syö säästöliekkiäsi enemmän. Toisinaan on pakko laittaa kello soimaan ja herätä vaikka väsyttäisi kuinka, jotta voisi mennä hetkeksi keittiön ikkunaan tai ulos pällistelemään tuota ihmettä nimeltä aurinko. Pilvinen päiväkin piristää.

Vähäisen vapaa-ajan vuoksi ruokailu on oltava nopeaa ja yleensä surkeata pikaruokaa.
Tiedän että tämä ei voi olla hyväksi. Alkoholin käyttö ja tupakointi ovat myös lisääntyneet roimasti. Yleensä 3 päivän vapaa menee täydessä tuiskeessa alusta loppuun.
Toisinaan tulee istuttua yksinäänkin kapakassa hakien humalaa.

Tähän voisin lopettaa patinani, tai miksi tätä kutsuisikaan.
Toivotan kaikille hyvää huomenta. Minulla alkaa "yö" ja siirryn nukkumaan.
Kun laitan verhot kiinni ja pöytälampun palamaan voin kuvitella sen kajossa että on ilta ja minua nukuttaa.

Hyvää yötä.

[Ei aihetta]Perjantai 19.10.2007 10:52


And life left an widow on a web,
She chows my head.

Im trapped in the jar of death,
Fine collection of words unsaid.

Twist again, and hide my baby tooth,
I'll give you an smile, when your gona shoot?

An sin not to rape it all.
Rotten thoughts to get thoughts this fall.
Yeap, fuck it all...

Voih,Torstai 18.10.2007 21:14

Ei taaskaan ole päivässä mitään.
Nukuin myöhään ja olo on väsynyt ja sekava.
Heräät herätyskelloon ja nouset viidennen torkun jälkeen ylös ja puet päälle. Miksi tämä herätys? Jotta voisin siirtyä makaamaan olohuoneen sohvalle ja tuijottaa televisiota, ja ehkä taas nukahtaa. Jossain välissä savuke ja jotain ruokaa.
Vilkaiset aina kelloa ja kiroat kuinka tunnit vähenevät.
Ompa taas huono työviikko. Ei jaksaisi millään.
Noh, nyt voisi vetää sen savukkeen ja sitten ryömiä tuonne sohvalle.

hoh hoijaa...

haavaTiistai 16.10.2007 23:56

Vajotaan, ei turhaan.
Syillä ja haaveilla, ei paikkaa.

Ei turhaa, saavuta.
On kaikella, oma aikansa.

Muista vain, joka askelma.
Jokainen virta, ulos toivosta.

Et menetä, jos et toivo.
On aikaa, aikaa haavoittaa.

On laskuista kaksi poissa,
Tunne ja syy.
Haaveista jo eletty osuus,
Meiden on syy.
Rauha syntyy.

shop and homeTiistai 16.10.2007 19:42

Tänään kävin ostamassa itselleni uudet kengät.
Voi kun ne on nyt kivat...

En pidä shoppailusta.
Ärsyttävää pyöriä liikkeissä.
Noh kengät onneksi löytyi jo toisesta liikkeestä.
Mukaan tarttui myös 4 leffaa. yksi collection boxi 3-levyä ja yksi collestors edition 2-levyä, ja vain 11,80 yhteensä :)
Sklobotkin oli alennettu -30% ja alennettin vielä -15% jos olisi ollut plussasetelit mukana olisi hinnasta tippunut vielä 10€...

Noh, ompas tylsää kirjoitusta. Nyt taidan pistää ruuan tulemaan, laitan hyvää musaa soimaan, levitän lattialle ison paperin ja alan työstämään uutta taulua.

jeba jee...

huh heiSunnuntai 14.10.2007 18:33

Tulihan tuossa muutama tunti nukuttua.
Nyt pistän repun selkään ja lähden kanttiksen kahvien kautta mökille.