Uskomattoman kaunis aamupäivä.
Kaikki oli huurteen peitossa.
Seisottiin pellonlaidalla ja aurinko alkoi nousta.
eilen tuli tultua Sysmään. Viimeisellä bussilla Mikan kanssa. Saavuttiin perille n. 21:30.
Siitä sitten suoraan mökille johon nukahdin hyvin pian.
Lauantaina siis oltiin "laavukeissillä". Mentiin bussilla ahtialaan ja haettiin kaverin porukoilta joka miehelle säkki halkoja. Ihan varmuuden vuoksi. Kun oltiin kävelty muutaman kilometrin matka saavuttiin perille ja kappas, laavu oli täynnä teinihoppareita. Muutama tyttökin oli eksynyt mukaan. Säälittävää, niillä ei ollu edes bisse. eikä näyttänyt olevan tupakkiakaan.
Siinä sitten lähdettiin etsimään toista laavua jonka piti olla 2km matkan päässä. Noh, me sitten hortoiltiin ahtialan metsissä varmaan tunti taikka kaksi. Sitten päädyimme uimarannalle johon lyötiin nuotio pystyyn. Siinä hengattiin ja käristettiin makkarat. Alkoi tulemaan aika kylmä illalla ja lähdettiin mun kämpille jossa pistettiin sauna lämpiimään. Odotellessa juotiin drinkkejä ja pelattiin Texas Hold'emia. Saunomisen jälkeen alkoi tapahtua. ensiksi painittiin alasti. Seurauksena kukkaruukut rikki ja multaa ja kasvinrippeitä ympäriinsä levällään. noh, siinä välissä siivoiltiin ja kaatuiltiin imurinpäälle. En aijo selittää kaikkia yksityiskohtia ettei tästä tule liian pitkä teksti.
Lähtiessä huomasin unohtaneeni avaimet. Yritin humalassa avata asuntoni pikkuikkunaa ja seurauksena käteni pamahti lasista läpi ja repi sen monesta kohtaa auki. siitä sitten ryömittiin ikkunasta sisään ja äkkiä paketoimaan ja puhdistamaan haava. Pojat alkoivat siivota ja laittaa pahveja ikkunaan jonka seurauksena toinen sai pahan haavan. Kädet pakettiin ja kaupungille. Kämppä oli karmeassa kunnossa seuraavana päivänä. Baarissa pidettiin hauskaa ja vedettiin meikkiä naamaan. Kaikkea hauskaa tapahtu...Mutta ne jääköön minun tiedokseni.
Nyt mennään jatkamaan raivaushommia ja kaatamaan muutama iso kuusi.
Terveisin: metsämies johnny