IRC-Galleria

Niin siis tänään kun tulin töistä.. poljin siinä kaikessa rauhassa ja sitten yksi mies retkahti puutavasten mun edessä.. hapuili oksia ja tarttui yhteen.. oksa katkesi ja mies kaatui suorilta jaloilta maahan mun eteen. mies oli joku 60-70 ikäinen.
ensin meinasin ajaa ohitse.. mut en olis kyl antanu itselleni anteeksi ikinä. laskeuduin pyörän selästä pois. mies ei liikkunut. kysyin onko se kunnossa. ei vastausta. tartuin sen hihaan.. se oli ihan veltto. ravistelin miestä vähän. ei reakointia kysyin onko se tajuissaan ei mitään.. se alko korisee.. soitin hätä ambulanssin.. laitoin miehen kylkiasentoon. sen suusta alko tulee vaahtoo... se oli niin kamalaa-... olin niin paniikissa sen päästä vuos verta... se meni lopulta ihan hervottomaksi alotin elvytyksen.. ambulanssi oli tulossa.. mä olisin vaan toisaalta halunnu juosta pois.. mut se mies olis kuollu.. mä sain sen takasin elävien kirjoihin... sen silmät aukess ja se hengitti se ei pystyny puhumaan.. mä koitin rauhoittaa sitä ja sanoin mitä mä olin nähny sille tapahtuvan ja et apu oli tulossa...ilman mua se mies olis kuollu..

en muista koska olisin ollu noin paniikissa.. noin peloisani.. noin voimakas.. noin toimintavalmis

pakollisesta ensiapukortin suorituksesta koulussa oli nyt hyötyä.. mut silti..

vaikea tajuta.. ymmärtää..

sain suuret kiitokseet siltä mieheltä.. se sano et se on elämänsä mulle velkaa... hassu..

moni ihminen vaan kulki ohitse siitä.. kukaan muu ei pysähtynyt auttamaan

millaisia me ihmiset olemme?