IRC-Galleria

jonahi

jonahi

they never weep and never shout
1. musta tuntuu että puhun keskustellessani itestäni liikaa. siitä tulee tyhmä olo.
2. mua harmittaa ettei mua sitten kastettukaan viivi emiliaksi vaan johanna hulda emiliaksi.
3. oon muuttanut elämässäni 9 kertaa.
4. oon asunut vaasassa, ylihärmässä, ilmajoella, tallinnassa ja porissa.
5. tällä hetkellä asun viikkarissa puutalosolussa. tykkään asua täällä.
6. välillä kaipaan kuitenkin enemmän ihan omaa kotia ja rauhaa. mutta sen aika on myöhemmin.
7. en voisi kuvitella eläväni ilman punaisia seiniä. mulla oli vanhempien luonakin asuessani punaiset seinät ja nyt oli pakko maalata taas kolme seinää punaiseksi ja yksi oranssiksi.
8. opiskelen lukiossa.
9. valmistun keväällä ylioppilaaksi.
10. aion päästä opiskelemaan biologiaa yliopistoon ja haluan työskennellä ympäristöekologian parissa.
11. olen sosiaalipummi. elän siis toimeentulotuella.
12. käyn myös satunnaisesti perjantai-iltaisin töissä tototyttönä. se on ihan kivaa.
13. yleensä vietän perjantai-iltani ihan muissa merkeissä.
14. mun läheisimmät ystävät on melkein kuin perhe, nähdään niin usein porukalla. kirahviperhe!
15. mulla ei oo yhtään läheistä miespuolista ystävää. kavereita on muutama.
16. soitan komppikitaraa ja laulan punkbändissä nimeltä paskat nuudelit. teen myös meidän biisit.
17. meillä on huhtikuussa eka keikka, vaikka ollaan soiteltu jo kaksi vuotta.
18. soittelun lisäksi tykkään lukemisesta, kirjoittamisesta, joogaamisesta ja valokuvaamisesta.
19. käyn varmaan vähintään joka toinen päivä jossain kahvilla jonkun kanssa.
20. olen lakto-vegetaristi. syön myös kananmunaa ja kalaa dyykattuna.
21. harrastan tosiaan roskisten penkomista. sieltä löytää hyvää ruokaa ja muita aarteita.
22. teen tilauksesta rastoja, joko kuiduista tai omasta tukasta. ei maksa hirveästi.
23. rakastan värikkyyttä. sen huomaa varmaan myös mun pukeutumisesta.
24. lempivärini ovat vihreä, musta ja violetti.
25. kuuntelen aika paljon musiikkia, ja aika montaa eri tyylilajia.
26. lempparigenrejä ovat lähes kaikenlainen rock, punk, nynnyindie, reggae, sukkahousuhevi, suomirap, nu-metal, metalcore jne.
27. inhoan raprockia ja huumori-iskelmiä. pidän aika harvoista teknobiiseistä.
28. nauran tosi typerille asioille. oon esim. hirmu vahingoniloinen ja nauran yleensä asioille, jotka ei naurata muita yhtään. huonot vitsit ja kakkahuumori ovat myös tosi hauskoja joskus.
29. rakastan ihmisille vittuilemista. tosin niin, ettei vittuilun kohde loukkaannu.
30. en ole yhtään empaattinen niitä ihmisiä kohtaa, jotka ei merkitse mulle mitään. esim. nää kouluammuskelutapaukset ei kosketa mua yhtään mitenkään.
31. se on kummallista, koska muuten oon tosi herkkä. itken usein ja helposti, ihan pelkästä liikutuksestakin.
32. sain ennen usein ahdistuskohtauksia, mutta nyt niitä ei onneksi ole ollut pitkään aikaan.
33. kevät on mulle aina vuoden vaikeinta aikaa. viime keväänä olin jo hakeutua hoitoon, mutten sitten tehnytkään niin.
34. poltan smartin vihreitä sätkiä. en oikein tiedä miksi aloitin. pidän tupakoimisesta, mutta tapa on tosi typerä. pitäisi vähentää polttamista.
35. juon myös aika usein. se on tapa nollata aivot, mutta voisi sitäkin tosiaan vähentää.
36. mun mielestä pilvenpolttelu pilaa bileillan. oon mieluummin humalassa.
37. oon bi-seksuaali, mutta ihastun useammin poikiin kuin tyttöihin.
38. oon myös todella hellyydenkipeä.
39. siksi on inhottavaa ettei tänne saa ottaa lemmikkejä. haluaisin jonkun paijattavan.
40. pidän eläimistä eniten kissoista. iguaanikin voisi olla kiva lemmikki.
41. pelkään koiria ja kaikkia isoja eläimiä, mutten halua niille mitään pahaa.
42. pelkään myös karhuja, lumiauroja, tärkeiden asioiden tai ihmisten menettämistä, yksinäisyyttä, pimeää, korkeita huteria paikkoja ja joitain ahtaita paikkoja kuten hissejä. oon siis aika pelkuri.
43. rakastan ruuanlaittoa ja syömistä.
44. mun mielestä fetajuusto ja ketsuppi sopii jokaikiseen ruokaan.
45. oon juustohullu. voisin syödä erilaisia juustoja oikeasti varmaan kiloja.
46. lempiruokiani ovat mm. yllättäen fetasalaatti, pastat, kiinalainen/thairuoka, tomaattikeitto ja vegepizza.
47. tykkään myös leipomisesta.
48. inhoan sotkua mutten osaa pitää paikkoja järjestyksessä.
49. oon aika laiska joten en siivoa usein.
50. en myöskään tajua ihmisiä, jotka käy suihkussa joka päivä. ihan turhaa.
51. pureskelen kynteni aina ihan tyngiksi. oon tehnyt sitä sitä asti kun mulle puhkesi hampaat.
52. mulla on kasvain oikeassa sääressä. se on kuitenkin hyvälaatuinen eikä kasva, joten sitä ei tarvitse leikata.
53. mutta sitten tulee ongelmia jos tuo sen sidekudoksen syömä muutaman millin paksuinen sääriluu katkeaa.
54. mulla on myös vinoista nilkoista johtuvat lättäjalat. vihaan niitä.
55. musta on viime aikoina tullut ihan pelihullu.
56. seuralautapelit kuten alias on parhaita.
57. guitar heroa ja singstaria unohtamatta.
58. harrastin joskus vuosia pesäpalloa ja haluaisin aloittaa sen puulaakiseurassa uudelleen.
59. inhoan kaikenlaista väkivaltaa.
60. oon kerran lyönyt turpaan lujaa, mutta mut pakotettiin siihen.
61. yritän välttää tappeluita, mutten myöskään jätä omaa kantaani puolustamatta.
62. oon huono valehtelija, joten oon rehellinen jo senkin takia, että se on paljon helpompaa.
63. joskus sanon taas asioita vähän liiankin suoraan.
64. osaan pitää salaisuudet, mutta noloista "äää ei puhuta tästä" -asioista kuittailen useinkin.
65. oon joskus liian luottavainen ja avaudun liikaa.
66. tipun suhdejutuissa usein korkealta koska toivon liikaa.
67. oon seurustellut kolmesti, tosin vain yksi suhde on kestänyt yli 2 kk eikä sekään ihan normaali ollut.
68. menetin neitsyyteni juuri rippileiriltä palattuani. olis ehkä voinut sitäkin vähän lykätä.
69. seksi on muutenkin vähän yliarvostettua. hellyys ja läheisyys on paljon tärkeämpiä.
70. oon poliittisesti aika punavihree.
71. uskontoasioihin sanon aina vaan, että uskon luontoon. luonto on luoja ja jumala ja plaaplaa.
72. mua kiinnostaisi ottaa enemmän selvää new age -jutuista, koska luulen että voisin löytää siitä jotain.
73. mulla on ollut kerran aiemminkin rastat, laitatin ne 8. luokalla.
74. oon katunut aika paljon sitä, että menin avaamaan ne silloin aikoinaan.
75. haen kaikki leipäni leipäjonosta. harmittaa kun se siirtyi tosta vierestä kauemmas.
76. oon aamu-uninen ja valvon usein liian myöhään.
77. pidän kuitenkin aamuista. niissä on oma fiiliksensä.
78. rakastan nippelitietoa ja sillä pätemistä.
79. mun tekee tällä hetkellä mieli olutta. tekee aika usein.
80. käytän harvoin housuja.
81. jos käytän, niiden pitää olla mahdollisimman kapeat pillit.
82. useimmiten mulla on siis hame päällä.
83. en osaa käyttää mitään "hienoja" kenkiä. kuljen melkein aina saapikkaissa, tennareissa, maihareissa tai kumppareissa.
84. omistan kaksi paria korkokenkiä. kumpiakin olen käyttänyt kerran.
85. ostan vaatteeni usein kirpputoreilta. ei koskaan tiedä mitä löytää, ja lisäksi halpaa ja ekologista.
86. yritän vähentää h&m-riepujen ostelua, mutta näillä rahoilla ei hirveästi panosteta laatuun.
87. yritän myös vähentää energiankulutusta, mutten varmaan onnistu siinä kovin hyvin.
88. vaihdoin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni lampun. oli remonttireiska-olo.
89. lähden ensi kesänä interrailille, jos seura ei peru matka-aikeitaan. yksin en uskaltaisi.
90. leikkaan nykyään aina hiukseni itse. oon viimeksi ollut parturissa kaksi vuotta sitten.
91. lempivuodenaikani on syksy. kesäkin on kiva, kun on vapaata ja lämmintä ja tapahtuu paljon.
92. oon jotenkin kummallisella tavalla tosi melankolinen. nautin siitä.
93. mielialani saattavat vaihtua hyvinkin nopeasti.
94. oon perinyt äidiltä ulkonäön ja isältä luonteenpiirteet.
95. osaan olla todella itsepäinen, mutta teen mielelläni kompromisseja.
96. oon joissakin asioissa tosi huolimaton ja joissakin taas tosi pikkutarkka.
97. huomasin muuttaessani, että omistan ihan törkeästi tavaraa.
98. en kuitenkaan kaipaa pahemmin mitään materiaa enempää. hitailu on hyvä elämäntapa.
99. yritän muutenkin olla onnellinen tästä hetkestä ja siitä, mitä on nyt.
100. tykkään asioiden listaamisesta, kuten tästäkin huomaa!

ja kaikki vastailee sitten!Torstai 29.01.2009 03:22

1. Milloin viimeksi olet nähnyt minut humalassa?
2. Mikä on lempialkoholijuomani?
3. Mitä alkoholijuomaa inhoan yli kaiken?
4. Millainen olen humalassa?
5. Mikä kuvastaa juomistapojani: Pesusieni, Sivistynyt, Normaali, Nautiskelija?
6. Mikä on hauskinta kun olen humalassa?
7. Oletko nähnyt minun koskaan oksentavan alkoholin ansiosta? missä ja miten?
8. Missä ja milloin olen ollut pahiten humalassa sinun nähden?
9. Juonko usein?
10. Aukaisenko olutpullon (tai jonkun muun pullon) korkin hampailla,
pullonavaajalla, sytkärillä vai millä?
11. Mikä on hauskinta mitä olen tehnyt humalassa?
12. Olenko kirjaimellisesti känniääliö?

miten helvetissäTorstai 29.01.2009 03:21

a) tarvii aina valvoa liian myöhään
b) voi tehdä näin paljon mieli punaviiniä
c) voi tehdä näin paljon mieli käpertyä syliin

voittajafiilis : ))))Tiistai 27.01.2009 14:38

sinne meni viimeinen kunnon koulupäivä. tästä ihan oikeasti selvittiin! nyt pelkkiä kokeita ja jotain turhaa kuten penkkarit jäljellä.
EI SAA KÄYTTÄÄ GOOGLEA, WIKIPEDIAA TAI ÄITIÄ! VASTAA REHELLISESTI OMALLA TIETÄMYKSELLÄSI!

Mikä on fetissi?
joku erikoinen asia josta kiihottuu, esim. sukkahousufetissi......

Mikä on mensa?
joku älykkäiden ihmisten järjestö. olikse 135 vai mikä se äo:n raja millä sen jäseneks pääsis.

Mikä on kolhoosi?
sosialistinen suuri maatila tai maitotila tai mikä ikinä, jonka tuotto menee yhteiseksi hyväksi.

Mikä on demokratia?
kansanvalta, ainakin nimellisesti.

Onko sosiaalisuudella jotain tekemistä sosialismin kanssa?
no tavallaan, onhan sosialismi ihmisten aate ja ihmiset on sosiaalisia. hehe

Mikä on bonsai-puu?
semmonen pikkunen japanilainen ruukkupuu

Kuka on Brigitte Bardot?
vissiin joku ranskalainen näyttelijätär

Mikä on spektaakkeli?
todella upea esitys

Mikä on fobia?
jonkun asian niin suuri pelkääminen että se vaikeuttaa normaalia elämää

Mikä on konflikti?
ristiriitatilanne, tavallaan yhteentörmäys. monet sodat on alkaneet konfliktin kärjistymisestä.

Mitä pessimismi tarkoittaa?
ajattelutapaa, jossa nähdään asioissa vain huonot puolet

Mikä on A Capella?
eikse oo laulua ilman säestystä?

Määrittele kädenlämpöinen vesi
vähän alle ruumiinlämpötilan, jotain 35-asteista, koska kädet on kylmemmät kun muu kroppa.

Mikä on kalossi?
kenkä, tulee mieleen joku musta kiiltonahkanilkkuri mut enpä tiedä millanen kenkä

Mikä on miimikko?
taiteilija, joka tekee taidetta ilman puhetta ja mitään lavasteita, lähinnä elehtimällä

Millainen maa se Afrikka on?
ei se oo mikään maa, se on maanosa. mut suuri, lämmin, vastakohtainen, löytyy äärimmäisyyksiä laidasta laitaan, luonnonvaroiltaan jopa rikas mutta niitä ei oikein osata hyödyntää, riistetty, sotaisa......

Onko hiivassa sokerii?
no ei :E

Mikä on sensuuri?
julkaisun- ja sananvapauden rajoittamista, suomessa kai lähinnä hyvän maun mukaiseksi

Petetäänkö pikkujouluissa?
varmaan jotkut pettää ja jotkut ei petä

Harrastetaanko takseissa seksiä?
no minä en harrastaisi, jotkut varmaan harrastaa jonkintasoista seksiä.

Mitä tarkoittaa I love blonds?
minä rakastan blondeja?

Tiedätkö mikä on paistinpannu?
tiedän

Mikä on melankolinen?
alakuloinen, surumielinen, semmosta harmaata

Mikä on diapolo?
se on diaBolo........ semmonen muovihäkkyrälelu jota heitellään kahden kepin ja niiden välissä olevan narun avulla ja tehään makeita temppuja

Voiko olla allerginen kanien siitepölylle?
ei. kaneista ei tule siitepölyä vaan siemennestettä :::)))))

Mikä on feministi?
henkilö, joka ajaa naisten tasa-arvoa miehiin nähden. jotkut ehkä ajattelee että ne on miestenvihaajia, no kai jotkut äärifeministit onkin.

Mitä tarkoittaa vaakatasossa?
pystysuoran vastakohtaisessa asennossa. niinkun horisontaalisesti. ja suorassa, niinku vaakaki on.

Mikä on kämmenselkä?
ei käden tarttumapuoli vaan se rystyspuoli

Tiedätkö, missä on Nevada?
alaskassa?

Mikä on lättäjalka?
semmonen et jalkapohjan sisäpuolelle ei jää sitä rakoa kun astuu, vaan koko jalkapohja on painautunu maahan. se voi sit johtua vaikka nilkkojen vinoudesta. nimim. kokemusta on<3

Onks hämähäkillä hampaat?
kai?

Kuuluuko teatteri kulttuuriin?
joo

Mikä on katalysaattori?
semmonen aine tai joku muu joka nopeuttaa reaktiota tai saa sen aikaan?

Luettele 3 kansainvälistä tiedustelupalvelua:
FBI, CIA, KGB

Luettele 3 kansainvälistä valuuttaa:
euro, dollari, rupla

Minä vuonna Suomi itsenäistyi:
1917

Mikä on itsenäisyyspäivä?
no se päivä kun joku valtio on saanut itsenäisyyden

Missä maassa on dollari? Rupla? Entä punta?
dollari lähinnä USA:ssa mutta käytetään sitä muuallakin, rupla venäjällä, punta iso-britanniassa

Onko ruotsissa euro?
ei vaan kruunu

Missä on ollut kruuna?
kolikon kuvapuolella :---D

Mikä on tuntoaisti?
aisti jolla aistitaan kipua, kosketusta, lämpötilan vaihteluita ja painetta

TUNNETKO ITSESI NYT VIISAAKSI?
NO TODELLAKIN...... not

KAIKKI SIT MONTTUUN 10.4. !Sunnuntai 25.01.2009 20:37

Paskat Nuudelit lämppää Nirvana-tribuuttibändiä!

oujeejeejeejeejeejeejeejee!

euforiaaLauantai 24.01.2009 18:12

onkse muka tyhmää jos juoksee neljältä yöllä pitkin viikkaria pelkissä alusvaatteissa, tekee kolme lumienkeliä ja sen jälkeen tupakoi 110-asteisessa saunassa?

meinasin luovuttaa tänään vertaMaanantai 19.01.2009 22:31

mut sit en saanutkaan kun oon ollut kuumeessa 2 viikon sisällä.

voi tätä soluelämän ihanuuttaMaanantai 19.01.2009 02:21

haluaisin suihkuun mutta viemäri on taas tukossa ja kylppärissä olis luultavasti hieno tulva. eikä ketään voi pyytää ennen huomista korjaamaan kun koko kämppä haisee tupakalle. niin ja vessakaan ei oikein vedä ja mun hienon vessanmaton päälle ollaan lyöty paljon rumempi matto ja miks vessan naulakossa roikkuu kylpytakki?

mut sähkörummut on aika hauska asia. soittelin niitä porukoilla.
ostin pitkästä aikaa tehdastupakkaa.
haluaisin että joku ottais mut syliin.
late at night as i lay down to sleep
i wrote your name on a wall
tädit mulle steissillä lappusia jakaa
i come down like a hurricane sucked up inside

juoksen täysillä huoneeseen kerroksen rappusia
cheers, darlin'
time is never time at all
sulle kelpais kuka vaan

out at the train tracks i dream of escape
the scarlet letter isn't black
yo pretty ladies around the world
the glove compartment is inaccurately named

born to please every simple need
sailin' away on the crest of a wave
fuck you titty suckin' two balled bitch with a fat bruised clit
psycho therapy, psycho therapy, psycho therapy

now warning lights are flashing down at quality control
been hidin' out and layin' low
women, listen to your mothers
anna anteeksi eno että katosin sanomatta sanaakaan