IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

JUHANNUSHOROSKOOPPIKeskiviikko 13.06.2007 21:08



OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja
hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessääno olutpullo
ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa,
sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,
juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee
koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä
sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo
kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään
ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää
hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja
nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan
kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan
kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

vauva :'(Maanantai 02.04.2007 19:15

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Se on syyttömän ihmisen murha.
Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! Kiitos! <3

;DLauantai 24.03.2007 13:05

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
- Vanhemmat »