Parhaiten sinua kuvaava elämäntapaprofiili on trenditietoiset.
Tämän profiilin sopivuus sinuun on 88 %.
TRENDITIETOINEN
Arvo-ja asennemaailmasta…
Trenditietoisille pinta on tärkeää. He rakastavat tyyliä ja janoavat kauneutta. Muodin virtaukset ovat heille tuttuja ja he luovivat virtausten keskellä tottuneesti. Tosin aallonharjalla pysyminen vaatii myös omistautumista. He perehdyttävät itseään lukemalla trendilehtiä ja seuraamalla julkisuuden henkilöiden mielipiteitä. He ahmivat itseensä vaikutteita arvostamistaan lähteistä sekä muilta trenditietoisilta. Heidän intohimonsa ei pelkästään rajoitu ulkonäköön ja pukeutumiseen. He ovat kiinnostuneita myös muista tavalla tai toisella trendeihin liittyvistä aiheista, kuten esimerkiksi kodin sisustamisesta ja designista.
Hyvät ihmissuhteet ovat keskeisellä sijalla trenditietoisten elämässä. He ovat sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. He nauttivat toisten ihmisten seurasta. Vaikka hauskanpidosta ei varsinkaan nuorena hevin kieltäydytä, myös oman perheen perustaminen kuuluu useimpien trenditietoisten tulevaisuuden suunnitelmiin. He arvostavat parisuhdetta ja suhtautuvat erittäin positiivisesti lasten hankkimiseen.
Oman kodin perustaminen luo turvallisen elinympäristön. Turvallisuus onkin hyvien ihmissuhteiden ohella keskeinen arvo trenditietoisten elämässä. Myös nautinnot ovat heille tärkeitä. Niitä etsitään esimerkiksi sosiaalisista suhteista, hyvästä ruoasta, musiikista, elokuvista ja tietenkin shoppailusta. Yleisesti voidaan todeta, että trenditietoiset ovat ennemminkin emotionaalisia kuin rationaalisia. Tunteet ovat trenditietoisille tärkeitä. Tunteellisuus ilmenee esimerkiksi käyttäytymisen ajoittaisena impulsiivisuutena.
Kiinnostuksen kohteista…
Shoppailu on trenditietoisten juttu. Kaupoista tarttuu mukaan erityisesti vaatteita, kenkiä ja kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita. Shoppausreissun lomassa istahdetaan suuren lattelasin ääreen juttelemaan ystävien kanssa uusista liikkeistä ja ihmissuhteista. Jos ystäville esitellään uusimmat vaatelöydöt, kassista nousevat tuotemerkit ovat tavallisimmin H&M, Only, Vero Moda, Esprit ja Diesel. Jos kyse on kengistä, todennäköismmät hankinnat ovat Adidas, Blend, So What, Vagabond ja Puma.
Trenditietoiset pitävät omasta kunnostaan ja terveydestään huolta. Suosituimmat harrastukset trenditietoisten keskuudessa ovat aerobic, jumppa, tanssi, kuntosali ja lenkkeily.
Tähän ryhmään kuuluu noin 23 % suomalaisista 15-25-vuotiaista. Ryhmään kuuluvista naisia on 93 %.
http://www.1530.fi/omaprofiili.php