Aina uusi murhe huomiselle löytyy,
kyynelistä turhaan sun malja täyttyy,
kun ei löydy huolille jakajaa,
kuka haluu elämästä niin vakavaa.
Huolet ei laskemalla parane, ei,
päivät ne itkemällä lyhene.
Ota siskosi kädestä kiinni,
anna huolesi haihtua pois.
Muuten paikkasi vie joku ripeään,
oothan köyhä, vaan ethän oo kipeä.
Kohta happanee kupissa viini,
paras juoda se riemulla pois.
Kanna vaan niit huoliasi,
mut mitä teet niil sun haudassasi.
Miks et laske niit jo pois,
miks et laske niit jo pois.
Köyhä oot, vaan tiedä aina on
joku köyhempi kuin oot,
joku köyhempi kuin oot.
Siis miks istut noin vain,
allapäin ja murheissaan.
Imet valon itses vaan,
et saa tähtees loistamaan.
Vaan jos kirpoaa silmästä kyynel,
joka murheesi lapsonen on.
Tiedät silloin et oo kuollut,
vaan elossa. Moni kylmeni herrojen pelossa.
Ne repii siskojen sydämiin reikää,
joutuu myymään sun hymyy kuin leipää.
Ja veliemmekin syli vaan kovenee,
ja veri ohenee. Siis suru puseroon,
jos siltä tuntuu, vaan pidä varas,
siihen sielu turtuu.
Kova ja kirkas on valo uuden kevään,
mä toivon et oot jalkeilla kun mä herään.
Kanna vaan niit huoliasi,
vaan mitä teet niil sun haudassasi.
Miks et anna niit jo pois,
miks et anna niit jo pois.
Siis miks istut noin vain,
allapäin ja murheissaan.
Imet valon itsees vaan,
et saa tähtees loistamaan.