Lailla vuoroveden mun tunteet lainehtelee/
ja lailla lintuauran niiden suunta ailahtelee/
välil ne käy yli syväl alla pinnan maan/
ihan liian usein ne eksyy omalt kiertoradaltaan/
aika parantaa haavat tarpeeks ajoissa/
mut jos eih, ni muistot huonot jättää meihin syvät arpensa/
ja jos tarpeeks viiltoi syvii, puuskii kylmii/
kohti silmii, ilman sylii, lämmint ni ne on pysyvii/
mut ei saa toivoo menettää/, vaik kuin tuntuis ettei olis mitään menetettävää/