IRC-Galleria

katt_

katt_

mennääx hei oopperaa ?
MINUN TIKU POMPPAS 120CM PYSTYN JA 110CM OKSERIN !
KAIKKI VALTA JA KUNNIA MINUN TIKULLE <3

köyhää.Lauantai 05.04.2008 23:24

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinan omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.
KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

- - -
wee tulee ja rojahtaa sängyl, anski tulee ja syö jääkaapist, istutaa tiinankaa si siel sellis, noorankaa todetaa et joo en tosiaa mahdu näihi vaatteisii, jasu o nii kaados et huhhu <3

IMPRESSIVE I GUESSTorstai 03.04.2008 02:08

TEE VAIKUTUS NAISEEN:
-kehu
häntä, halaa häntä,
suutele
häntä, pidä häntä hyvänä,
rakasta häntä, silitä
häntä,
kiusoittele häntä, tee
hänen
olonsa mukavaksi, suojele
häntä, pidä hänestä
kiinni,
tuhlaa haneen rahaa, vie
hänet syömään kalliiseen
ravintolaan, kuuntele
häntä,
välitä hänestä, seiso
hänen
rinnallaan, tue häntä,
mene
hänen vuoksi vaikka
maailman
ääriin. KUINKA TEHDÄÄN
VAIKUTUS MIEHIIN? -ole
alasti, anna, ime ja
niele... Ja tuo kaupasta
olutta.

oon hyvä :>>Tiistai 01.04.2008 21:28



Kirjoita silmät kiinni:

1. Pöydällä on koff pullo: pöydällä on koff pykki

2. Mulla on pieni suu: Mulla on pieni suu

3. Syökö Gepardi Banaania?: Syölö dqpaedo banhi

4. Elämä on laiffii: Elämä on l aiffii

6. Blondeilla on aina hauskempaa: Blondweilla on aina hauskwnoss

7. Ollaanko kameleita toisillemme?: Ollaanko kameleita toisillemme

Kirjoita PEUKALOLLA silmät kiinni:

1. lattialla on housut: LA TTIAKKA IN HKUZKH

2. kukka tuoksuu: kukka thjkmzjj

3. tänään oli kivaa: tänään iky juv<<

ko: Va CKeskiviikko 26.03.2008 21:08

hjoo mo. ss :>Keskiviikko 26.03.2008 21:07

Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan sudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

from ella :>Keskiviikko 26.03.2008 20:34

ehkä näin ... TAI TOISIN PÄIN !

Voi vittu saatana oot sä iha hupsu ?!
hutsu -

nauran iha yksi :>>

TÄNK GOOD MELKEE MUISTIN RADAN !Maanantai 24.03.2008 16:59

shiiiiiit ! :<

hardddasadsasasdasMaanantai 17.03.2008 02:38

LISSUPUOLESI:

[ ] Ilman huulikiiltoa ei voi elää
[ ] Joten käytän sitä joka päivä.
[ ] Käytän hametta aina kun on mahdollisuus.
[ ] Inhoan huppareita
[ ] Inhoan lökäreitä
[ ] Rakastan pinkkiä !
[ ] Käytän korkokenkiä
[ ] (vittuilessa teineille) Käytät daa sanaa usein.
[ ] Sana ihq kuuluu sanavarastoosi.
[x] Leikit pitäväsi toisen kuvista mut oikeesti vaan naurat niille.
[ ] Esität ihanaa ystävää
[ ] Rakastat koruja
[ ] Käytät liian isoja rintaliivejä vaikuttaaksesi pojat.
[/] Et voi elää ilman meikkiä!
[ ] Sinulla on yli 6 minihametta.
[ ] Huoneesi seinät ovat pinkit/vaal.pun.
[ ] Näytät omasta mielestäsi aina hyvältä.
[ ] Kävelet perse heiluen.
[ ] Sinulla on napakoru/huulikoru/kulmakoru

Total: 1½

KOVISPUOLESI:

[x] Käytät huppareita
[x] Käytät lökäpöksyjä
[ ] Sana jou kuuluu sun sanavarastoosi
[ ] Pidät aina lippistä
[ ] Käytät skeittikenkii
[ ] Pidät lippistäsi vinottain
[x] Käytät sanaa vittu usein
[ ] Oot omasta mielestäsi kovis
[ ] Hengaat kovisten kaa
[x] Pidät pientä huivia
[ ] Löysät farkut on sun muotis
[x] Vittuilet muille
[/] Olet johtajamallia
[ ] Inhoat pinkkiä
[x] Joku näistä kuuluu lempiväreihisi ; musta, valkonen, harmaa
[ ] Inhoat korkokenkiä
[/] Sinulla ei ole pitkät hiukset
[x] Käytät yleensä pari kokoa liian isoja paitoja
[ ] Et tykkää urheilusta

7½