IRC-Galleria

öektjaeLauantai 30.06.2012 01:59

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN

[ ] pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
[x] kuvannut kännisiä ihmisiä.
[x] pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
[ ] kokeillut nahkahousuja.
[x] näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
[ ] soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
[x] opetellut ajamaan autoa.
[ ] ajanut autokolarin
[x] tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
[x] tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
[x] luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
[ ] flirttaillut varattua.
[ ] juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
[x] kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
[x] ikävöinyt niin, että ihan itketti.
[x] inhonnut jotakuta.
[x] sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
[x] ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
[ ] kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
[ ] hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
[ ] haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN

[ ] tyttö - tai poikaystävääni.
[ ] viime kesää
[ ] rippijuhliani.
[x] kuollutta sukulaistani/kaveriani.
[x] jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
[x] jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
[x] aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
[/] sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION

[x] ryypätä perseet olalle.
[x] lähteä lomamatkalle.
[x] nukkua yli yhteen päivällä.
[ ] lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[x] lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON

[ ] 100 e käteisenä lompakossa
[ ] vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
[ ] mesekeskusteluja auki.
[x] meikatut kasvot juuri nyt.
[ ] ja paljastava tissitoppi päälläni.
[ ] ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
[x] ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
[x] niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
[x] yksi todella hyvä tyyppi mesen yhteystiedoissa, jonka jutuille nauran aina.
[ ] sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
[x] luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
[x] kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
[x] noloja muistoja lapsuudesta.
[x korvikset..] ainakin kaksi lävistystä.
[x] suunnitelmia ensi viikonlopulle.
[ ] poreallas kotona.

MINÄ OLEN

[ ] pyörtynyt.
[x] itkenyt jonkun pojan/tytön vuoksi.
[ ]sammunut.
[x]itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
[ ] sairastanut angiinaa.
[x] leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
[x] omistanut monta laatikollista leluja.
[x] laulanut suihkussa kovaa.
[x] tehnyt runoja.
[x] tehnyt novelleja.
[x] voittanut juoksukilpailun.
[ ] ollut helikopterissa.
[ ] käynyt Espanjassa.
[x] ollut pommisuojassa.
[x] lyönyt jotain.
[ ] ollut kiusaaja.
[ ] saanut kokeesta 5-
[x]haukkunut opettajaa.
[ ] omistanut yli 1000 euroa.
[ ] omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
[ ] omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
[x] paennut lemmikkiä.
[ ] joutunut sairaalaan.
[ ] ollut poliisiautossa.
[ ] jäänyt kiinni varastamisesta.
[x] ollut ulkona yli neljään yöllä.
[x] valvonut yli 20 tuntia putkeen.
[ ] juonut viikon putkeen.
[x] repinyt rahaa.
[ ] heittänyt kännykän veteen.
[x] penkonut roskiksia.
[x] ollut suossa.
[ ] ajanut autoa.
[x] ajanut ryteikköön pyörällä.
[x] hyppinyt trampoliinilla.
[ ] tuhonnut äidin meikkejä.
[x] heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
[ ]ollut häissä yli neljä kertaa.
[ ]ollut musikaalissa.
[x] tanssinut salsaa.
[x]nähnyt vanhempien tappelevan.
[x]kuullut harhoja
[x]eksynyt tutussa paikassa.
[x] haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
[x] ollut töissä.
[ ] ollut nelosen oppilas.
[ ] sairastanut astmaa.
[ ] allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN

[ ]auton
[x] kännykän
[x] kameran
[x] tietokoneen
[x] lävistyksen
[x] lemmikin
[x] internetin
[x] huoneen
[x] pehmoleluja
[x] cd-soittimen
[ ] yli 20 cd-levyä
[ ] kuntopyörän
[x] taulun
[x] meikkejä
[x] koulurepun/laukun
[x] penaalin

HALUAISIN

[x] jäätelöä
[x] karkkia
[x] rahaa
[ ] mehua
[ ] vettä
[x] limsaa
[x] suklaata
[ ] kalaa
[ ] lihaa
[ ] ruokaa
[x] päästä uimaan
[ ] käydä discossa
[x] meikkejä
[x] uuden kaverin
[x] vaatteita
[x] kameran
[x] pankkitilin

MINÄ OLEN

[ ] joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
[ ] saanut turpiin kaverilta.
[x] heittänyt kännykkäni seinään.
[x] saanut kympin kokeesta.
[ ] saanut nelosen kokeesta.
[ ] ollut jälki-istunnossa.
[ ] sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
[x] satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
[x] ...enkä edes katunut sitä.
[ ] laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
[ ] koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
[x] lyönyt/puristanut jotain perseestä.
[ ] uinut avannossa.
[ ] astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
[ ] tapellut opettajan kanssa.
[ ] ollut monta päivää syömättä.
[ ] syönyt sushia.
[x] fanittanut Spice Girlsiä.
[x] karannut kotoa.
[ ] karannut koulusta.
[ ] nukahtanut tunnille.
[ ] ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
[ ] yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
[x] pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
[x] äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
[ ] syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
[x] leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
[ ] ollut jossain festareilla.
[x] sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
[x] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
[x] saanut valituksia naapureilta.
[ ] rikkonut ikkunan tahallaan.
[x] saanut pojan/tytön itkemään.
[ ] katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
[ ] tehnyt spagaatin.
[ ] yrittänyt baariin alaikäisenä.
[ ] ....onnistunut siinä..

öldgjdgLauantai 16.06.2012 02:49

7 totuutta nykyhetkestä
- Oletko surullinen? - een
- Miksi? - koska en oo
- Onko sinulla lävistyksiä? - korvikset
- Mitä sinulla on päälläsi? - yöppäri
- Minkälainen olo sinulla on nyt? - pitäis nukkuu!!
- Onko koruja päällä nyt? - ei
- Onko sänkysi pedattu? - eii
7 totuutta eilisestä
- Suutelitko ihastustasi? - en
- Olitko tietokoneella? - joo
- Tajusitko jotain uutta? - varmaa
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - jooo
- Käytitko jotain päihdettä? - en
- Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - joo
- Monelta aloit nukkumaan? - joskus kahelt
7 satunnaista
- Nimesi? - katri
- Lempinumero? - 3 & 5...
- Lempikouluaine? - öö enkku on iha jees ja en tiiä... ehkä köksä
- Kännykän merkki? - samsung
- Monta kirjainta on toisessa nimessäsi? - 5
- Lempinimesi? - ööö
- Lempilaulajasi? - monii
7 totuutta seitsemännen viestin lähettäjästä
- Oletko nähnyt hänet tänään? - en
- Oletko puhunut hänelle tänään?- en
- Mistä tunnette? - kutosluokalt
-Onko hän ollut luonasi? - onhan se
- Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - jooo
- Onko hän nuorempi vai vanhempi? - nuorempi
- Onko hän tyttö vai poika? - tyttö=)
Haluaisitko
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - jooo!
- Haluaisitko olla päivän julkkis? - en??
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - jjooo:)
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - kyllä
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - kyllä
- Haluaisitko halata jotain tiettyä? - jepa
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - jees!!
- Haluaisitko että olisi kesä? - nythää on ;)
- Haluaisitko nukkua ikuista unta? - no en?
Entäs:
Oletko koskaan antanut pusua kenellekkään jonka nimi alkaa T:llä? - en oo varma
Oletko vihainen? - en..kai
Mitä mietit? - et pitäs nukkuu
Oletko mustasukkainen? - riippuuu
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - ööö vaikka mis
Osaatko kokata? - jotaki
Viimeisin ostamasi asia? - juissi:D
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - nukun!!
Ärsyttävin tapa herätä? - koira hyppii naamalle tmv...
Kenen vieressä nukuit viimeksi? - ööö alpen
Mitä kaikkea teit eilen? - tallil olin
Koska viimeksi teit itse ruokaa? - en nyt muista
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - ei kai kovin paljo... ut on niit kyl
Olitko iloinen herätessäsi aamulla? - en..
Kenen sängyssä nukuit viime yönä? - omassani
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? - menin tallille
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneissa? - emt
Oliko eilen mukava päivä? - iha ok
Avonaiset messenger keskustelusi? - ei yhtää
Olisiko ihanaa asua yksin? - ei nyt ainakaa
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - en
Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? - veeran
Millainen paita sinulla on päällä? - t-paita
Mitä teit viime yönä? - nukuin
Tunnetko ketään, joka polttaa pilveä? - en kai
Mikä on lempikarkkisi? - monii
Oletko herkkä? - olen
Ihastutko helposti? - en
Oletko pitkävihainen? - joskus täytyy:D
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - en tiiä
Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 2 kai

lolzLauantai 16.06.2012 02:41

Se, kenet nähdessäsi hymyilet aina:
pidätkö hänestä? - kyllä kaverina
onko hän komea/kaunis?- kaunis on
pukeutuuko hän huonosti?- ei
mitä hän miettii sinusta? - et oon hölmö ja varmaa ihanaki;)
onko hän suosittu? - no semi
pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - melkein =)
Se, jolle voit kertoa murheesi:
onko hänellä hyvä musiikkimaku? - on
onko hän sinua vanhempi? - eei
onko hänellä ärsyttävä isä? - ei:)
entä mukava äiti? - on
tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - jotaa koton
onko hän hyvä koulussa? - ihan hyvä juu:)
Se, jolle juttelit messengerissä viimeksi:
mikä on hänen ärsyttävä piirteensä? - semmonen välinpitämättömyys, ei kanna vastuuta omist asioistaa ja ei piä huolta mistää..
onko hän runollinen? - no ei
vietätkö paljon aikaa hänen kanssaan? - joskus vietin, en enää
oletko suudellut häntä? - en
mikä kappale muistuttaa hänestä? - hey hey hey ja en muista sitä esittäjää :D
onko hän tyttö vai poika? - poika
mitä asiaa sinulla oli hänelle mesessä? - en ees muista, jotaa perus
onko teillä paljon yhteisiä ystäviä?- no ei kauheesti
haluisitko nähdä hänet nyt? - no ei tarvis
IHASTUKSESI
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - ei oikee oo sellast mut valitsen vaa nyt jonku ;D
Onko hän sinua lyhyempi vai pidempi? - pitempi
Mikä hänestä tekee niin ihanan? - puhelias, oma ittesä
Voisitko koskaan saada häntä omaksesi? - en tiiä, ei tarvi
Milloin näet hänet seuraavaksi? - ehkä joskus viikon pääst
Milloin viimeksi ajattelit häntä? - nyt ku tein tät kyselyy :P
Onko hän kaunis/komea? - ihan suht komee
YSTÄVÄT/KAVERIT
Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi? - no juuu on ehkä yks sellanen täysin luotto :)!
Omistatko parasta ystävää? - useemman
Voisitko elää ilman ystäviä? - no en !
Voisitko satuttaa tahallasi ystäviäsi? - en
Oletko koskaan auttanut kaveria pulasta? - oon
Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet katunut myöhemmin? - todellakin 8)
SINÄ
Monta kirjainta on nimessäsi? - 5
Oletko onnellinen? - oon mä aika
Entä surullinen? - een oikeestaa
Oletko allerginen jollekkin? - en oo
Onko sinulla mitään sairautta? - ei ehkä..
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - välilt kai
Kiroiletko paljon? - välillä
Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - jep!
Mikä stressaa tällä hetkellä? - huomiset sekä ylihuomiset kisat!! ounouuu:| pitkää aikaa ollu ni tätä se teettää..

hehheTorstai 14.06.2012 23:39

‎[x] Olen lentänyt okserin sekaan
[x] Hevonen on juossut ylitseni tai yrittänyt sitä
[x] Hevonen on purrut minua
[x] Hevonen on potkaissut minua
[] Olen pudonnut yhden tunnin aikana enemmän kuin 2 kertaa
[] Olen pudonnut yhden tunnin aikana enemmän kuin 5 kertaa
[x] Olen ratsastanut pystyynhyppivällä hevosella
[x] Hevonen on ryöstänyt minulta
[x] Hevonen on litistänyt minut seinää vasten
[] Hevonen on ryöstänyt minulta koulukisoissa
[x] Hevonen on ryöstänyt minulta estekisoissa
[] Olen keskeyttänyt koulu- tai esteradan kisoissa
[] Olen kaatunut hevosella
[x] Olen pudonnut maastossa
[] Olen pudonnut ojaan
[] Olen pudonnut lätäkköön
[x] Ratsuni on hypännyt esteen päälle
[x] Ratsuni on juossut esteestä läpi
[] Hevonen on hypännyt kentän aidan yli, kun olen ollut selässä
[] Olen pudonnut koulukisoissa
[] Olen pudonnut estekisoissa
[x] Taluttaessani hevosta se on rynninyt ohitseni
[x] Hevonen on karannut, kun olen taluttanut sitä
[x] Hevonen on tahallisesti heittänyt minut selästään tai yrittänyt sitä
[x] Hevonen on juossut kentän aitaan tai maneesin seinään, kun olen ratsastanut sillä
[x] Hevonen on astunut päälleni, kun olen laittanut sille suojia/pinteleitä
[x] Hevonen on lyönyt minua päällään
[] Jalkani on jäänyt kiinni jalustimeen pudotessani
[] Olen murtanut luita putoamisen vuoksi
[x] Joku paikka on ollut yli viikon kipeä putoamisen vuoksi
[] Olen loukannut itseni pahasti hevosten parissa
[] Joskus on mennyt yli 5 minuuttia, ennenkuin sain hevoseni pysähtymään kentällä tai maneesissa
[x] Minulla on ratsastuskokemuksia, joita en halua muistella
[x] Hevonen on hypännyt esteen, jota en tarkoittanut
[] Hevonen on hypännyt kouluaidan yli, kun olen ollut kisoissa
[] Olen jäänyt jälkeen hypyssä ja pudonnut
[] Hevonen on pukittanut esteen jälkeen niin että putosin
[x] Olen pudonnut hevosen kaulan yli
[] Olen pudonnut hevosen takapuolen yli
[x] Olen lentänyt kuperkeikalla hevosen selästä
[x] Olen itkenyt ratsastaessani
[x] Olen meinannut vaihtaa harrastusta
[x] Hevonen on lähtenyt altani päinvastaiseen suuntaan, kuin minne yritin mennä
[x] Hevonen on sotkeutunut täysin jalkoihinsa, kun olen ratsastanut sillä
[x] Hevonen on kaatunut esteellä, kun olin selässä
[] Hevonen on joskus kompastunut niin, että putosin
[x] Olen ollut todella vaarallisessa tilanteessa hevosen kanssa
[x] Hevosen niska on osunut minua kasvoihin
[x] Olen epätoivoisesti roikkunut hevosen kyydissä
[x] Hevonen on rynninyt laitumelta tai tarhasta minua päin
[x] En vaihtaisi harrastustani
[x] Minulla on oma poni/hevonen
[x] Enkä luopuisi siitä kaikesta huolimatta
[x] Hevonen on pukittanut minulla pahasti ja en ole tippunut
[x] Hevonen on pukittanut minulla ja olen tippunut
[x] Hevonen on vetänyt pukkilaukkaa ja en ole tippunut
[x] Hevonen on säikähtänyt kun olen ollut selässä
[x] Olen luonut hevosen luottamuksen siten että se seuraa minua.

jouTorstai 14.06.2012 02:20

TÄSTÄ TULEE PITKÄ GALLUP, OLE VALMIS

Osaatko rakastaa? - joo
Oletko koskaan lintsannut koulusta? - jep
Mitä koruja päälläsi on nyt? - ei mitää
Oletko koskaan itkenyt tytön vuoksi? - juu
Mikä biisi nyt soi? - ei mikään
Kertooko se rakkaudesta? -
Uskallatko katsoa yksin kauhuleffoja? - enpä oikeestaa :D
Pidätkö sateesta? - on se ihan jees paitsi joskus se pilaa kaiken..
Kuka on viimeisin halaamasi ihminen? - ööm sirkku
Harjaatko hiuksesi aamuin illoin? - aamul ainaki
Pidätkö meikkaamisesta? - riippuu vähä
Kiharratko hiuksiasi? - no ei paljo tarvi.... kihartuu itekseeki
Oletko koskaan itkenyt jos kyntesi on katkennut? - en:Dd
Minkälaiset korvakorut päälläsi on nyt ? - ei oo nyt korviksii
Vedätkö yleensä kännit siiderillä? - noup noup ::D
Inhoatko Petri Nygårdia? - ihan hyvii jotku biisit mut jooooo oo..
Onko sinulla vaaleanpunainen puhelin? - ei
Mikä on olo? - tylsääää
Mitä olet tehnyt tänään? - ollu kavereittenkaa ja talleillu
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - jeppp!
Seurusteletko? - en mieee :)
Haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi? - no juuu... mut mennyt on mennyttä.. :DD
Haluaisitko elää jonkun päivän uudelleen? - moniaki!
Haluaisitko kertoa jonkin asian jollekkin, mitä et ole pystynyt hänelle sanomaan? - mm =)!!!


Kerro jostain yhdestä ihmisestä:
- Rakastatko häntä? - juuu
- Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - juuu
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - fbs äsken
- Mitä hän merkitsee sinulle? - paljon!
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - että hillitsis ittesä
- Kuinka kauan olette tunteneet? - öööä no vissiii koht 10vuotta :o
- Minkä kappaleen omistaisit hänelle? - aikia monii ;D
- Onko teillä koskaan ollut minkäänlaista säätöä? - eiii :D:D
- Kuinka tärkeä hän on sinulle? - tositosi tärkee
- Asuuko hän lähellä sinua? - noooo kilsan pääs
- Oletteko koskaan riidelleet? - no vähäse
- Onko hän kuunnellut huoliasi? - always
- Oletko nauranut hänen jutuilleen - kyllä:D
- Kuuluuko hän tärkeimpiin ihmisiin elämässäsi? - todellakin8)
- Osaako hän kuunnella? - juuuu
- Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - no kuule en :D
- Annoitko itsestäsi hyvän ensivaikutelman hänelle? - en muista
- Onko hän koskaan tehnyt sinua iloiseksi? - kylläkyllä
- Missä tutustuitte? - jossaaa kerhos :D
- Onko sinulla hänen numeronsa? - on on
- Tiedätkö, ketä hänen parhaat ystävänsä ovat? - nojuuu
- Voisitko halata häntä? - kyllä

↓ Viimeisin
◊ Henkilö, jolle soitit? - öö en muista
◊ Henkilö, jolle lähetit viestin? - satu??
◊ Henkilö, jota halasit? - sirkku
◊ Juoma? - mehu
◊ Hyvä teko? - hmm :D
◊ Elokuva, jonka katsoit? - ööö en tiiä yhtää
◊ Lehti, jonka luit? - hippos

↓ Tyhjää
Pidätkö koulusta? - en
Tykkäätkö kauhuelokuvista? - jostain
Pusu, suudelma, vai nuoleminen? - suudelma kai
Minkä värinen paita sinulla on nyt? - harmaa
Missä asut? - kotkas

KAHDEN VIIKON SISÄLLÄ, OLETKO
♣ halannut?: jooo
♣ suudellut?: en
♣ ollut koulussa: juuu
♣ juonut alkoholia?: een
♣ soittanut jollekkin?: joo
♣ itkenyt?: joo
♣ nauranut?: joo
♣ urheillut?: joo

Oletko koskaan
1. Nukkunut jonkun toisen sängyssä? - juuu
2. Suudellut kotonasi jonkun kanssa? - en
3. Rakastunut? - en kai
4. Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään? - joooo

SOSIAALISUUS:
- Seurusteletko? - en
- Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa E-kirjaimella - en
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - joo
- Onko sinulla parasta ystävää? - useempi
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - no juuu
- Onko sinulla lemmikkejä? - on
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - en kai
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - jep
- Milloin itkit viimeksi? - en muista

SEKALAISTA:
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi ja kuka sen on lähettänyt? - Eii ikinä, satult :D:D
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - ihan omassani
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - nukun
- Lempiurheilulajisi? - ratsastus!
- Mitä et malta odottaa? - kaikkien ihanien näkemist ja kaikennäköst kuten meripäivii, lintsille menoo, viikonlopun kisoi:p, juhannust ym.:)
- Mitä söit eilen illalla? - mäkkäri ruokaa taisin..hups
- Katso vasemmalle mitä näet? - laukun
- Millä sivulla datailet useimmiten? - fb
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - ei kai

HUOMENNA:
- Millainen päivä huomenna? - varmaa ihan jees
- Mitä suunnitelmia huomiseksi? - tallille ja kavereittenkaa kai
- Mistä et pidä huomisessa? - siitä et jos kukaa ei voi olla :d
- Mikä päivä on huomenna? - torstai
- Mitä aiot tehdä? - ...huoh
- Millainen sää? - vissiii iha jees
- Tapahtuuko jotain erityistä? - no ei
- Aiotko olla onnellinen? - varmaan
- Kenen kanssa aiot viettää aikaasi? - en tiiä viel

VIIMEISIN HENKILÖ:
- Joka makasi sängyssäsi? - minä
- Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - pilvi,henna ja jotaa näit:D
- Joka sai sinut nauramaan? - äiti
- Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - en muista..

MITÄ JOS...:
- Mitä jos ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? - no wou
- Voittaisit lotossa miljoonan? - sit lähtis :D
- Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - ouu ;)
- Saisit valita, olisitko tyttö vai poika? - no hmmm ehkä tää tyttö menee mut oishan se poikaki aika jännä xdxXD

OLETKO KOSKAAN:
- Hävennyt vanhempiesi takia? - always.... :D
- Salannut vanhemmiltasi jotain asiaa? - jepp.
- Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - no ehkä :)

NYT
- Missä olet? - omas huoneessani
- Mitä päällä? - yöppäri
- Millaisella tuolilla istut? - makaan kyl sängyl
- Onko valot päällä ? - on
- Mitä ääniä kuulet? - music
- Mitä näet edessäsi? - mun koneen? -.-'
- Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain tärkeää? - ehkä
- Tylsistyttääkö? - jep
- Tekeekö mieli jotain? - no seura ainaki kelpais !!
- Onko sinulla kylmä vai kuuma? - ei kumpaakaa
- Väsyttääkö? - vähäse

ddaaLauantai 02.06.2012 17:15

TEE TÄMÄ TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ
Mihin heräsit aamulla? - herätyskelloo
Millainen olo on ollut? - tylsä, väsynyt
Vituttaako? - joo!!
Mihin on mennyt rahaa tänään? - ai mihinkää
Oletko ollut tänään autossa? - joo
Kenelle olet laittanut viestiä? - satulle
Mikä biisi soi tällä hetkellä? - yks
Onko ikävä? - mmm kyllä
Mitä odotat? - tiistait
ENNEN
Kuka viimeksi on saanut tai lainannut sinulta jotain? - veera
Kenelle kerroit viimeksi salaisuuden? - ehkä riinalle
Kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä? - en muista.. ehkä oonalle
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua? - vähä kaikkien:)
Kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla? - riinal
Kuka viimeksi kehui sinua? - venla vissii
Koska söit ruokaa? - eihä tost kauaa oo
Koska joit jotakin? - ^
Oletko lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen? - nojuu kyllä..
NYT
Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi? - en
Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi? - en vissii
Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät? - en
Oletko hyvä koulussa? - aika
Minkä biisin kuuntelit viimeksi? - vaikka minkä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? - en keltää
Inhoatko ketään tällä hetkellä? - joo
Miksi olet koneella nyt? - ei täs muutakaa tekemist
Paljonko kello on? - 14:14
Tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? - jjep
Mitä teit viime yönä? - nukuin
Mikä biisi nyt soi, jos soi? - vaikka mikä
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - liian kuuma tai joku juttu vaivaa tai jtn.

XDLauantai 02.06.2012 16:50

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!

Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...
... ... ...
Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.
...
1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.

2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?

3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.

4. Missä kuussa olet syntynyt?

5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?

6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.

7. Mikä on onnennumerosi?

8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?

9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?

10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen
´
Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!

Vastaukset:

1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.

2. Jos valitsit:

* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava

* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen

* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento

*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle

* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita

3. Jos nimesi etukirjain on:

* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.

* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.

* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta

4. Jos olet syntynyt:

* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.

* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.

* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.

* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.

5. Jos valitsit:

* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.

* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.

6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.

7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.

8. Jos valitsit:

* Sydney: pidät seikkailusta

* Brisbane: olet varovainen ja rento

9. Jos valitsit:

* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.

* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.

10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän seinällesi minuutin kuluessa

-Lauantai 02.06.2012 16:40

Onko sinulla suunnitelmia huomiseksi? - kisoihin ehkä kattomaa
Onko henkilö jota viimeksi suutelit tehnyt sinulle fritsua? - ei
Voitko soittaa/tekstata exällesi tuntematta oloasi oudoksi? - ei oo exää
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan? - ei
Muistatko kuka oli ihastuksesi viime vuonna tähän aikaan? - ehkä
Mitä odotat? - tiistaita
Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä? - ei mtn
Montako tatuointia sinulla on? - 0
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi? - en?:o
Missä kännykkäsi on nyt? - tossa vieressä
Oletko mukava kaikille? - en
Onko joku pettynyt sinuun tällä hetkellä? - minä itse
Millainen kesäsi oli? - vasthan se alkaa
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa? - ehkä joskus
Millä nimellä ihmiset kutsuvat sinua? - kaikenlaisil
Onko siinä tuolissa jolla istut käsinojia? - en istu tuolis
Osaatko laulaa? - en
Kenellä on kyky satuttaa sinua henkisesti? - siskol...?
Itketkö helposti? - liian helposti
Miltä sinusta tuntuu nyt? - vituttaavituttaa
Koska katsoit viimeksi kauhuelokuvan? - siit on aikaa
Käytkö usein kävelyillä? - en
Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - no jaa en usko
Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - joo
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla? - sanna
Ikävöitkö ketään? - jep
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? - no empäs tiiä
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen henkilö)? - on mut en sit tiiä oliko tosissaa
Oletko turhautunut johonkin ihmiseen? - mm kyllä
Onko sinulla kuvia exästäsi teistä yhdessä? - ei oo exää edelleekää
Seurustelu vai yhden yön juttu? - seurustelu
Onko joku joka ei pidä sinusta? - on
Tuletko toimeen tyttöjen kanssa? - en kaikkien
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen? - on
Nukuitko viime yön yksin? - as always
Uskotko että asiat muuttuvat seuraavien 3 kk aikana? - en tiiä
Olisiko ärsyttävää jakaa sänky jonkun kanssa? - riippuu
Oletko saanut ikinä halia keneltäkään ihastukseltasi? - no en varmaa
Haluatko isona naimisiin? - en tiiäää
Oletko ikinä tunnustanut tunteitasi humalassa? - en
Voisitko mennä naimisiin rahan takia? - en
Ihastutko helposti? - en
Oletko koskaan ollut rakastunut? - en
Oletko koskaan ollut kihloissa? - en
Oletko romanttinen? - no en tiiä
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? - emt
Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? - satu
Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? - äiti
Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi? - riina
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin? - kapes
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? - jonkukaa ehkä
Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa? - kivalt
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - en muista
Lähetit tekstarin jota kadut? - nojaaaa a en muista
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotain? - öö en muista

jeeLauantai 02.06.2012 16:32

LUIT TÄMÄN, SINUN TÄYTYY TEHDÄ TÄMÄ. MUISTA PUHUA TOTTA.
01 Nimet, joilla kaverit sinua kutsuvat? - kana, katru, käätri yms...
02 Neljä asiaa ylläsi? - paita,farkut,sukat,alusvaatteet
03 Seurusteletko? - en
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - juu
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - öööh varmaa XDXD
07 Ongelmasi juuri nyt? - tää koulujenloppu on suoraan sanottuna ihan paska eikä oo yhtää sellanen wuhuu kesäloma fiilis...
08 Onko sydämesi ollut särkynyt? - no eii kai
10 Kuinka monta lasta haluat? - 2-3
11 Lempivärisi? - monii
12 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - hmmm
13 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - ehkä
14 Onko sulla nuha? - ei kai
15 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - jep!

WHY
miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - noku en oikee tiiä kenest tykkään vai tykkäänkö ees kenestäkää.. ehkä se viel joku pv selvii :)
miksi olit viimeksi surullinen? - koska tuntuuu et kaikki ketä luuli hyviks ystäviks ni ei kuitenkaa kaipaa sun seuraa:):):):
miksi teet tätä testiä? - koska hemmetin tylsää

WHEN
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tänää ku porukat vähä yllätti
milloin olit viimeksi autossa? - äsken
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - aamul

DO U HAVE
onko sinulla mp3 tai iPod? - ikivanha mp3
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - ehkä
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - on

YOURSELF
monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
missä kuussa olet syntynyt? - elokuu
oletko allerginen jollekin? - en
kuinka pitkä olet? - n. 161
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - emt, varmaa siltä väliltä

THE LATEST
viimeisin pitkä automatka? - riippuu mikä on pitkä
viimeisin itku? - eilen
viimeisin nähty elokuva? - emt
viimeisin syöty ruoka? - rossos jotaa:)
viimeisin soitettu biisi? - joku vanha

LOVE
haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - kyllä
mikä on ihaninta, mitä joku sanoi? - en tiiä
rakastatko ketään tällä hetkellä? - mm
rakastaako sinua kukaan? - emt

WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - riina
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - emt
kuka nauroi viimeksi kanssasi ? - my family

THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
oletko ikävöinyt jotain kovasti - kyllä
mitä olet ostanut viikon sisällä? - ne paljo mtn
oksentanut? - en
soittanut jollekin? - jooo
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joo kaai

hehehPerjantai 01.06.2012 23:42

Sinulla on 60 sekuntia aikaa lisätä tämä blogiisi niin 2.6 tapahtuu jotain ihanaa ♥