IRC-Galleria

kiel-letty

kiel-letty

on vihainen nuori nainen.

SinkkuelämääSunnuntai 08.07.2007 19:08

Joo, lähdettiin tuossa perjantaina kuparinkulmaan muutamille Santerin ja Kaisan kanssa. Siellä joku iloinen veikkonen kävi minuun käsiksi, sillä hänen mielestään olin selvästikin maksullinen ja vapaasti hakattavissa ja muutenkin käytettävissä.
Santeri pelastavana ritarina repi sen irti miusta ja ystävällinen portsari talutti kyseisen herrasmiehen pihalle.
Eipä aikaakaan kun Kaisalle tuli uni, joten nuoripari suuntasi kotia kohti, mikä ei tietenkään siinä kohtaa vielä kiinnostanut tippaakaan.
Pilkun tultua löysin itseni matkalla Myyrmäkeen KK:n portsarin sekä sekalaisen seurakunnan kanssa. Olin luonnollisesti aivan naamat. Yöllä sitten tuli vähän seikkailtua ties missä ja aamukin kerkesi jo koittaa ennenkuin pääsin nukkumaan..

En vielä tässäkään kohtaa ollut päässyt kotiin, mutta yhdentoista kieppeillä lähettiin Jukan kanssa Serenaan, kunhan olin ensin ostanut itselleni uudet kengät edellisten levittyä totaalisesti keskellä tanssilattiaa. Ja mikä onkaan todennäköisempää kuin että se tapahtuu Bohemian Rhapsodyn soidessa. Huonoja nuo kengät nykyään.
Serenassa oli pirun kivaa, pelotti vaan niin perkeleesti taas kaikki.
Olin siis edellispäivän reissulta kotona siinä kuuden aikoihin illalla...

Olin ollut jotakuinkin puoli tuntia kotona kun puhelin soi. Puhelimessa oli perjantaina tapaamani portsari joka uteli josko minua kiinnostaisi tulla käymään, ovat pokeria pelaamassa Haagassa. No minähän lähdin liikenteeseen, Jaska heitti mut ja soitin pihalta että olen perillä. Kundi sanoi vilkuttavansa ikkunasta, käänsin katseen ylös ja havahduin karmeaan totuuteen: VÄÄRÄ TYYPPI!
Mieleeni tuli hämärä muistikuva yöllisestä taksista ja oudoista hyypiöistä jotka kerjäs numeroa ja mie tietysti hirveessä kännissä menin sen antamaan.
Kunhan alkushokista toivuin päätin nyt kuitenkin lähteä käymään sisällä.
Neljä kundia, kaikki aivan täysiä idiootteja. Vierailuni kesti kymmenen minuuttia, joista kahdeksan kuuntelin kun neljä jätkää vonkaa pillua. Hienoa. Nauroin koko matkan juna-asemalle.

Hyppäsin junaan ja halusin kuolla. Olin menossa kotia kohti kun puhelin soi ja tällä kertaa kyseessä oli ihan oikeasti tuo kyseinen portsari joka uteli josko kiinnostaisi tulla tämäniltaisella työpaikalla käymään. Juna sattui sopivasti olemaan kohdalla joten hilpaisin sinne. Ilokseni huomasin kyseessä olevan karaoke-baari, ja karpalolonkerokin maistui taas yllättävän hyvälle...

Sekavassa mielentilassa ja sekalaisella seurakunnalla taasen minut ihan väkisin pakotettiin lähtemään myyrmäen yökerhoihin. Jorattiin aamuun asti ja ei hetkeäkään ettei pöydässä olisi ollut vähempää kuin kymmenen valkovenäläistä/kossubatteria. Välähdys siitä että ollaan oltu jossain essolla..

Aamu. Minut herätetään tylysti. Avaan silmäni ja huomaan etten ole kotona. Ei saatana, taas perus "mis mie oon" ja ilmeni että myyrmäessä. Hienoa. Sain sentäs kyydin kotia.

Äsken äiti soitti ja käski hankkia kirjastokortin, mennä kuoroon ja liittyä marttakerhoon <3

Että tällanen viikonloppu nyt sitten.
Jos luet tämän,
kirjoita kappale, joka
sinulle tulee mieleen
minusta. Kiitos.

Laita tämä
myös omaan
päiväkirjaasi.

Harhakuvitelmaa taasen..Tiistai 03.07.2007 01:35

Mä haluaisin olla kylmä niinkuin moni muu/
ei ikinä voisi mikään sattuu/
kuinka helppo silloin elämä olisikaan/
ei kukaan koskaan voisi mua satuttaa/

[Ei aihetta]Tiistai 03.07.2007 01:30

Voit sanoa mitä haluat,
se ei tunnu se ei kosketa
mene vaan mene vaan

Tivolitkaan ei saa mua nauramaan
eikä sirkus tai sata hattaraa
mene vaan mene vaan
en kävele vastaan

Toinen toistansa täällä jumaloi
ketään täysin ei silti saada voi
älä järjetön enää kapinoi
mene vaan!

Huih!Maanantai 02.07.2007 23:07

Ulkona ukostaa... :)

TuntoaistiMaanantai 02.07.2007 01:36

Käytiin Kaisan kanssa linnanmäellä piristäytymässä, nyt on jo vähän parempi olo.. Taidanpa lukea juoppohullun päiväkirjaa ja mennä peiton alle lämpimään, piiloon pahalta.

Kun mikään ei tunnu miltäänSunnuntai 01.07.2007 17:39

Ihmettelenpä ihan tosissaan että missä vaiheessa sitä tuli näin...tunnottomaksi.
Tuntuu että mikään tai kukaan ei voi nyt lohduttaa, ei siis ole mitään varsinaista syytä, mutta kaikki vaan on niin turhaa. Kavereitakin on ikävä.

Siis tätä pahempaa ei oo mikään, miksi MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN?!

PERSEVÄKIVALTAA!Perjantai 29.06.2007 03:01

L: "-Rub my back you bitch!"
J: "-I will and i shall!
L: "-That's not my back, that's my neck!
J: "-Oh, sorry"
L: "-Not THAT BACK!"
J: "-Oooh, you mean selkä!"

Mitähän mein naapurit taas aattelee..

Kuka hierois miun persettä?Keskiviikko 27.06.2007 03:22

Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree?
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something

Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused.

"Nobody's Wife"Maanantai 25.06.2007 23:31

I'm sorry for the times that I made you scream
for the times that I killed your dreams
for the times that I made your whole world rumble

for the times that I made you cry
for the times that I told you lies
for the times that I watched and let you stumble

It's too bad, but that's me
what goes around comes around, you'll see
that I can carry the burden of pain
'cause it ain't the first time that a man goes insane
and when I spread my wings to embrace him for life
I'm suckin' out his love, 'cause I, I'll never be nobody's wife

I'm sorry for the times that I didn't come home
left you lyin' in that bed alone
was flyin' high in the sky when you needed my shoulder

you're like a stone hangin' round my neck, see
cut it loose before it breaks my back, see
I've gotta say what I feel before I grow older

I'm sorry but I ain't gonna change my ways
you know I've tried but I'm still the same
I've got to do it my own way.