Istun puiston penkille,
katson taivaalle.
Se on kirkkaita kauniita tähtiä täynnä.
On niin pimeää ja kylmää,
tuuli yksinäisiä sieluja niittää.
Ja minä olen yksi niistä.
Sinä taas nouset mieleeni,
kun katson kuinka tuo tuuli repii puita lehdettömiä.
Kumpa mä jo voisin unohtaa menneet,
ja katsoo tulevaan.
Mut miten voin unohtaa,
kun en ehjä ole vieläkään?
Sieluni palasia kerään vieläkin,
niitä on kaikkialla.
Miten voisin unohtaa,
kun en ehjä ole vieläkään..
_kata_