IRC-Galleria

Jaksan enää niin lyhyitä aikoja kerrallaan kasassa.
hymyni on tuskaista irvistystä ja haluan itkeä pääni irti ainakin kerran päivässä.
Joskus vain makaan sängyllä ja tukehdun siihen tunteeseen, että minuun sattuu niin saatanasti.
Joskus vain käpristyn kivusta pienelle kerälle ja itken hiljaa.

Mutta teidän silmissänne olen edelleen se satunnaisesti soma, huomionhakuinen hellyyttävän pieni ja ärsyttävä otus. Jolla on toki ongelmia, muttei mitään sellaista, mistä se ei selviäisi, onhan sillä lääkkeetkin. Ja eihän se koskaan puhukaan mistään, korkeintaan avautuu gallerian blokissa. Aika säälittävää.

Tiedättekö...

Joskus sitä haluaisi ikäänkuin vain unohtua johonkin hetkeen. Tuntea jotain, oikeasti. Olla hetken aikaa jotain, mitä ei koskaan voisi olla. Muuttaa minuutteja vuosiksi...

Ei, en sittenkään.
Haluan nukkua vain läpi elämäni.

Minuutteja kerrallaan joku teistä onnistuu aina pitämään minua elossa. Ja miten vihaankaan sitä tunnetta. Tai lähinnä sitä tunnetta, jonka se vääjäämättä tuo mukanaan. Jos voisinkin unohtua siihen hetkeen, kun kaikki on hyvin, kun kukaan tai mikään ei voi satuttaa minua.

Hetkeen, jossa hengitykseni kohina polttaa reikiä ilmakehään.

Maailma on helvetin kaunis
kun muistaa vain laittaa silmät kiinni.
Ja minä haluan vain nukkua läpi elämäni
ja herätä vasta kuolemaani.

Minä vihaan.
Vihaan ja rakastan.

Enkä halua ketään teistä
sillä minulla ei ole keinoja
säästää teitä itseltäni.

Antakaa minun nukkua....