Tänään kesken jumpan pohdin elämääni. Pohdin sitä niin kovin, että unohdin täysin olevani jumpalla. Silti tei kuitenkin liikkeet kaavamaisesti. Alitajunta toimii siis vielä.
Viime viikonloppu oli jotenkin epätodellinen. En oikeen tiedä. Olin leirillä. Muodistimme solun, jonka mitokondrio olin. hmm.
Kuinka oleellinen mitokondrio on?
Kuinka oleellinen minä olen?
oikeastaan.. oloni on vieläkin kovin epätodellinen.
Mutta eikös koko maailma olekin epätodellinen?
Todellisuus selviää vasta, kun kerran katson Herraani kasvoista kasvoihin.
Taivas- kuinka sinne kaipaankaan. Mutta ei vielä. Kaikella on aikansa. Aamen.