IRC-Galleria

PäivityksiäTorstai 03.04.2008 03:26

Huoh!

Tänävuonna biisisaldo on about 7 ja näistä suurinosa kisabiisejä ja freestygejä. Harmin säälittävää, kun viimevuonna tässä vaiheessa vuotta niitä tais olla jo reilusti parikymmentä --->

"Laskin sitten mitä tänä vuonna oon saanut aikaan, niin 31 kappaletta yhteensä jos lasketaan mukaan klipit, joiden kokobiisiä ei ole olemassa, sessarit ja nauhoitetut freestylet..

2/3 tänä vuonna tehdyistä kappaleista on tehty maalis-huhtikuussa"

^^(Oma päiväkirja, Tiistai 24.04.2007)^^

Samassa päiväkirjan sivussa oli kyllä aika paljon soopaa, Esimerkiksi projektin loppumisesta ja tiettyjen biisien loppuunsaattamisesta. Teinhän minä kappaleita, mutta muistaakseni ne mainitut veisut jäivät vaisuiksi keskeneräisiksi tekeleiksi. Niin että hohhoi.. eivät taida vielkään olla valmiita.

Jos nyt pikkuhiljaa yrittäs prepata ja täyttää tietyt lupaukset (itselleni, kavereilleni) o_O
Tullu luvattuu auttaa pariakin ihmistä heidän uransa alkutaipaleella. Pian saatte kuulla uusista tulokkaista ;D


Täs lähipäivinä on ollut onnea ja sitä on lähes poikkeuksetta sivunnut pieni epäonnen tuuli, joka ei kuitenkaan heikkoudessaan pysty kaatamaan minua. Hyvinä esimerkkeinä 18. päivä, jolloin näen hänet, josta olen niin runoillut viimeaikoina ja kuitenkin vaikka ehdin hänen kanssaan hetken ehkä olla, mun täytyy rientää lehtiä jakamaan yöllä.
Näitä samankaltaisia onni-epäonni tapauksia on sattunut useampiakin, mutta onneksi pysyneet vain pieninä nenänpäähän tippuvina pisaroina, eikä musertavana rankkasateena.


Muute, toissapäiväne galleriapila.. a) huonompi ku viimevuonna ja b) en mennyt halpaan hetkeksikään, vähän hymyillytti khyl lukee se tiedote "valinnasta koeajalle" ;D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.