Tuo hajonnut marmoritaivas, valuu huoneeseen valtoimenaan
Olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan
Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin
Ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin
Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en
Se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa, sattuu ja kuristaa, mutta kenties joskus on helpompaa