IRC-Galleria

Ylläs tarjoaa myös melontaa, patikointia sekä rajattomasti valaistuja murtomaahiihtolatuja. Mä en usko tohon rajattomuuteen, vaikka avaruus olisikin ääretön niin ei kai valaistut murtomaahiihtoladut jatku loputtomana nauhana yhä kauemmas ja kauemmas kaikkien yliatleettisten suksijoiden kiusaksi?

Mainostanpa heti alkuun, että heräsin tänään jo yheksältä ja ylösnousemuksenkaan lopulliseen saavuttamiseen ei menny ku suurinpiirtein 45 minuuttia. Way to go! Noin luki muuten joskus vuosia takaperin englanninkokeessani, enkä ymmärtänyt noiden kolmen sanan merkitystä vaan jouduin kysymään sitä joltakin. Sain asiaan kuitenkin selvyyden ja siitä lähtien olen ymmärtänyt sen.

HAHA! Tiedän mitä mietitte! Ei, se ei ollu viime syksynä EIKÄ edes viime keväänä. Eikä muuten muutamana aiempanakaan.

Kävin Sellossa pyörähtämässä ja pyörähdys rajottui taas muutamaan tuntiin. Enpä saanut edes paljon rahaa tuhlattua, vaikka ei moinen olisi mua haitannutkaan kovin hirveästi, äideä ehkä enemmänkin. Koska siis ei kai vanhempien rahatilanteella oo lapselle mitään väliä! D44 suorastaan. Mutta olipahan hassua olla pitkästä aikaa taas äiden kanssa liikenteessä. Näin parkkihallissa ihan Conan O'Brienin näköisen miehen, kerroin asiasta äidilleni joka tuumasi että "miten toiki on ajanu tohon noin tökerösti ettei me päästä autolle ollenkaan!".

Markollakin oli jopa muuta tarjottavaa kun 14 päivää aikasemmin vanhentunutta maitoa. Maitoa siellä tosin ei nyt ollu ollenkaan, ja nää tarjottavatkin mä kannoin sille viimesillä voimillani rikkinäisessä muovikassissa. Katsastin pikapikaa ketsuppitilanteen: kolmesta pullosta ei olla horjuttu. Marko tosin esitteli kieltämättä pätevän syyn tälle, olivathan kaikki putelit erilaisia! Oli tavallista Heinzia, jota ilman ei muuten elämästä tule mitään, Mexican Heinzia sekä Felixiä. Se Felix oli kyllä aika hävettävä.

Oli muutenkin taas aika antoisa kokemus.

Näin kauniita, vanhoja valokuvia kauniista, vanhoista ihmisistä joita en tunne. Tai suurin osa oli kuvissa vielä siis nuoria mutta nykyään jo suhteellisen vanhoja, jos kuvat on otettu esimerkiks vuonna 1937. Kuvat oli pieniä ja reunat oli leikattu huolella tarkasti pitsireunasiksi ja osassa oli alalaitaan jollain kummalla mekanismilla kirjotettu valkosella päivämäärä ja jotain kuvassa tapahtuvaa. Se kynän jälki ei nimittäin ollu siinä kuvan päällä, vaan se oli ikään ku siinä ite kuvassa. Pohdittiin sitä, mutta en mä ymmärrä. Kaikkea ne onkin osanneet! Kuulin taas tarinoita Helvi- ja Laina-tädeistä sekä pyöreästä Mäntyharjun mummosta huiveineen. Sopivina annoksina silloin tällöin se on ihan kiinnostavaakin. Mut ne kuvat oli ihmeen kauniita. Nykyajan digitekniikka ei pysty sellaseen, jäin vaan tuijottamaan univormuihin pukeutuneiden sotamiesten ilmeitä ja esimerkiks isosetäni häävieraiden kampauksia. Jonkun mielestä ei ehkä vois keksiä mitään tylsempää, mut mä oon aina ihannoinu hyviä valokuvia.

Sain muuten eilenillalla valokuviin liittyvän inspiraation. Saa nähdä saanko aikaseks ikinä toteuttaa, onhan vitkuttelu sentään usein paljon hauskempaa.

Voi miten mä odotankaan innolla sitä hetkeä, kun joku ihastuttava henkilö tulee tänne informoimaan mua negatiivisista mielipiteistään näitä tekstejäni kohden. "Et voi olla tosissas näitten kaa, ei kukaan voi olla noin säälittävä, hei hanki vittu elämä!121!2" Siinä vaiheessa voi kyl taas kyseenalaistaa näiden oman elämän laadukkuuden, mutta ei siitä sen enempää nyt. Ei VIELÄ. Vinks.

En oo vieläkään lukenu sitä Sinistä junaa loppuun. Aika tuntuu aina kuluvan johonki muuhun, vaikka lukeminen onki mukavaa ja kirja on kiinnostava. Se vaan on aina jotenki sellanen lähes viimenen vaihtoehto. En kyllä ymmärrä miks. Kuitenki mietin tässä aina sillon tällön, että kukahan mahtaakaan olla murhaaja? Vaan en silti jaksa vaivautua kirjan ääreen ja antaa Poirotin ratkaista.

West side storykin on edelleen kesken. Voivoi, voivoi.

On tää loma niin kiireistä. Sitä odottaa ku kuuta nousevaa, että pääsis vähän rentoutumaan ja hoitamaan asioita ja voishan vaikka kerrankin siivota huoneensa kunnolla, lehdetkin kaipaa järjestystä ja ne vois kerrankin hoitaa kuntoon, lenkilläki ehtii käydä paljon paremmin ku ei oo koulua ja vois viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa ku kouluaikana ja mitäpäs milloinkin, vaan mikä on kolmen viikon saldo? Aika heikko. Ainaki mulla. Kamalaa stressausta siitä et pitäs tehä kaikenlaista muttei jaksa oikeen mitään. Jaksaminen on ihan tylsä juttu.

Nyt pääsen taas valittamaan seuran puutteesta, täällä ei nimittäin ole lähes ketään. Ehkä parempi niin, että laiskemmallakin tuulella olevat persoonat saavat jotain aikaiseksi. En tosin tiedä mitä, koska olotila on taasen perin nuupahtanut. Lähes aina. Taidanpas tulla vanhaksi.

Kuuleeko Mars?