IRC-Galleria

Nyt taitaa käydä niin etten ehdi pitkään kirjottaa. Aivan kamalaa. Sitä teettää tämä kamala peruskouluaika, ei ehi edes koneella roikkumaan tuntikausia.

Ei ollut yhtään sen kivempi mennä kouluun ku kuvittelinkaan. Ihan turhaa marmatusta tämä, koska tiedän ettei sinne kukaan muukaan erityisemmin hinkunut. Mut kaikki samat kiemurat ku aina ennenkin, samat puheenaiheet ja sama ahdistus. Mattilakin oli ihan sama.

Liikuntatunti oli jotenki kummallinen, mulla oli koko tunnin epämääräsen poissaoleva olo. Meteliä musta lähti ehkä vaan kolmasosa siitä mitä vastaavissa tilanteissa yleensä eikä olo ollu ollenkaan kotoisa. Ehkä johtu siitä että koti oli noin kilometrin päässä? Nauroin tyhjälle myöskin vaan keskimäärin kolme kertaa. Antihilpeää.

Toisen tunnin vietin tuijotellen itteäni peilistä ja mittaillen silmieni kokoa suun kokoon verrattuna. Tosta sai muuten sellasen kuvan, että liikkatunti ois ollu eka ja kuvis sitte. Mutta no way. Kuviksessa saattaa olla vaikein tehtävä, mitä oon ikinä tehny.

Tiedän että kiehutte raivosta tai ainakin ylikuumenette kuten meidän leivänpaahdin tänään, joten lopetan koulusta puhumisen. Lamaannun tyystin itekin.

Innostuin ottamaan kuvia lakanoista, haarukoista ja kauhoista. Liittyen siihen kuningasideaan josta puhuin muutama päivä takaperin (ks. muutama päivä takaperin jos et jostain kumman syystä muka muista). Jos saan toteutettua tän jutun kunnolla, siitä tulee kerrassaan loistava. Kerroin jälleen Pärdelle ja se alko kysellä mun lääkityksestä. Mut oikeesti, siitä tulee ihastuttavin sisustuselementti ikinä. Saattepas nähdä sitten. No ainakin sitte ku se on valmis, se on hieno. Mut siihen voi kulua paljonkin aikaa, tää on vähän niinku postimerkkeilyä, ei tuu ikinä valmiiks. Postimerkkeilystä tuli mieleen postimerkkeilypinsetit, jollaiset itse omistan. Ei niissä oo mitään eroa tavallisiin pinsetteihin.

Ei vaan onpas.

Nimi. Mutta käyttötarkoitus on kai ihan sama, ellei sitte satu olemaan korrekti ja oikeaoppinen ja käyttämään niitä oikeaan tarkotukseen.

Lähen kohta ostamaan sitä hiusväriä joka jäi sinne tyhjän kaupan hyllylle möllöttämään ja kattelen jos jaksaisin uurastaa vielä iltamyöhällä sen verran että sotkisin sen päähäni. Tunnen itteni tosi vanhaks ja omavaraseks kun osaan jo värjätä hiukseni ihan itse. Oon tosin "osannu" jo jonkin aikaa, aikasemmin äitini vaan ei luottanut kykyihini. En vaan ymmärrä, miksei. Ja miksi se on muutenkin aina niin kyyninen mun hiuksieni suhteen. Se halkeais riemusta ku ylipumpattu kaasupallo jos mä joku päivä valehtelisin, että mä haluan blondit takasin. Oon pohtinu tätä sen innostusta mun blondiuteen ja ratkaisu on se, et se ilmiselvästi haluaa nähä ittensä järkevämpänä ku minä. Kuten tietty moni muukin. Mut vähentäisköhän vetyperoksidi oikeesti mun aivosolujen määrää ratkaisevasti? Kovasti epäilen, mut luultavasti myös tuntisin oloni vieläki tyhmemmäks ku nykyään. Kyllä sekin ois kai mahollista.

Mua ärsyttää ku vähän väliä tuolta oikeasta alakulmasta pomppaa ruutu, että se ja se on kirjautunu sisään. Älkää kirjautuko sillon ku mun rivi on menossa just siinä kohtaa! On se kumma kun tekään ette mitään ymmärrä. Tunkea nyt siihen kun toinen yrittää kirjottaa.

Ei, en ole yhtään äggresssiivinenn. Ei, ei mua ärsytä koulun alku millään lailla. Mua ei myöskään haittaa se, että mun täytyy vielä tänään änkeytyä monen viikon tauon jälkeen takaisin viisastelijoiden kerhoon. Taidekoulu Tretjakov, teoria 3/3 maanantaisin kello 19, tervetuloa! Toivottavasti kukaan kanssaviisastelijoistani ei omaa tietoa nickistäni täällä. Opettajakin muuten vaihtuu taas vaihteen vuoksi, ei olekaan puolessatoista vuodessa ollu vielä ku kaks eri opettajaa. Mutta sittenpä on tääkin suoritettu. Vaikka vielä on matkaa jäljellä... Pitkä, kivinen ja kuoppainen tie. Nelosella tästä ois parempi päästä läpi. Vaikkei kvinttikäännökset ookaan mun lempiruokaa.

Ja sinä yksi, joka todennäköisesti luet tämän. Oon ärsyttävä vaan siks että jonkun täytyy olla. Kyllä sä pärjäät, jag hjälpar dig när jag kan! Ja monet muut myös. Legendaarinen "elämäähän se vain on". Otat vaan ohjat omiin käsiisi, vaikka se raskasta joskus oiskin, pyydä apuvoimia kantamaan kun alat väsyä.

Vaan nyt on oikeasti jo alettava kiirehtiä. Innostuin tästä taas liikaa! Enkä ehdi enää tänään jatkamaan, olen niin kovin pahoillani. See yy aa!