IRC-Galleria

Tunnenpa oloni taas Laila Hietamieheks kun kirjottelen täällä suurelle yleisölle, joka odottaa kärsimättömänä iltasatuaan. Eiku se on Laila Hirvisaari kyllä nykyään. Yksityishenkilöiden nimiä ei saa mainita ilman anottua lupaa, olen niin kovin pahoillani Lailaseni. Oon muuten oikeesti jutellu sen kanssa. Tai oikeestaan äide jutteli, mut kyllä kai mäkin sanoin ainakin kohteliaana tyttönä "kiitos" kun se taputteli olalle ja toivotti jaksamista kaiken keskellä. Yhtään sen kirjaa en oo kyllä lukenu, mutta ehkä vielä joskus.

Alkaa olla kasaantunu jo sellanen tietynlainen paatos tähän koulunkäyntiin. Mä en itekään tiedä mitä "paatos" meinaa. Mut kai se on joku johdannainen sanalle "paatunut", tai toisinpäin. Omenoita ei saa pitää banaanien lähellä, vai oliks se toisinpäin. Totuus kuuluu lasten suusta!

Niin se koulu, siellä vaan kaikki jatkuu samalla radallaan ku ennen jouluaki. Tottakai, mikäs siellä muuttuis. Olipahan taas silti älyttömän mukavaa pelata korista, se on ihan ykköslaji. Tai no kakkos jos ollaan rehellisiä, vanhaa rakasta harrastustani kun ei voita mikään. Nostan hattua niille jotka jaksavat uintirääkkiä vieläkin, vuosien jälkeen päivästä toiseen, uiminen kun on raskaimpia lajeja maailmassa. Korista en ikinä alottanukaan harrastamaan, koska musiikki tais sillon viedä sen osan. Jonkunlaista treeniä oli 10-vuotiaalla 4 kertaa viikossa ja se oli jo vähintäänki tarpeeks näin paljon yksinäisyyttä ja rauhaa kaipaavalle. Mikä yksinäisyys ja etenkin mikä rauha? Sitä kai odotan vieläki. Ja lopulta vei musiikki ja se rauhankaipuu pois sieltä altaistakin, ja sen kyllä huomaa.

Mikäköhän siinä on, että mun on paljon helpompi ja luontevampi puhua elottomille asioille ku elollisille? Tai huimasti tilanteesta riippuen mutta kuitenki. Antoisia juttukavereita ovat mm. erilaiset vaatekappaleet, kello, lautaset, jääkaappi, kulmakarvat ja sukat. Useiden näiden kanssa mä olen keskustellut tänäänkin. Kai niissä herää mua kohtaan jotain sympatiaa, kun ei mulla ole muitakaan joille puhua.

Hahaa, kuka huomasi "erilaiset vaatekappaleet" ja "sukat"? Neljä penniä sille!

Eilen oli kyllä erittäin matalalta jostain se teoria. Siellä sitä tuntee ittensä oikein triplatyhmäks kaikenlaisten klarinetistien(?) keskellä. Siinä hommassa kyllä joku mättää ja pahasti, en oo varmaan ikinä tullu sieltä vähänkään hyvällä mielellä pois. Vaikka oisinki loistanu ku Naantalin aurinko sinne mennessäni. Jotain taikaa siinä jutussa on. Jos sais jostain ilokaasua, vois tehä kemiallisen kokeen ja kokeilla sen toimintaa jos vastavaikuttajana on 60 minuuttia musiikkitietotaitomitälieopetusta.

Miks just Naantalin? Joku on tohon joskus kai vastannu mut en mä muista enää. Eiks Naantalissa just vieläpä sada eniten Suomessa? Vai oliko sekin juuri toisinpäin?

Ja sitten lopultakin ja vihdoinkin sain hiuksiini uuden sävyn.
Osa 1. "Hei sä oot värjänny hiukset" "Joo" "Tosi kiva, tollanen LIUKUVA!" "Ai mikä?" "No LIUKUVA" "Jaahas, aijaa"
Osa 2. "Uksi on värjänny hiukset!" "Olen joo" "Katoin ku sä kävelit tuolt käytävältä et ne ois liilat! Ei mut hei... Noihan on liilat"
Osa 3. "Mut hei ei noi oo siniset" "Ei niin" "Noi on liilat" "Niin ne taitaa olla" "Mä arvasin ettet sä värjää sinisiks"
Osa 4. "Oot sä tehny jotain sun hiuksille!?" "Joo, värjäsin eilen" "Siis tää sävy on aivan tosi kiva!"
Osa 5. "Sulla on uudet hiukset. Kiva tollanen liukuvärjäys" "Ai mikä?"
Osa 6. "Ihme tollaset ihan animehiukset"

On se aina yhtä jännittävää! Tokihan tavoittelinkin juuri liukuvärjäystä.

Tänään on kyl todella turhuuspäivä. Datailen vaan enkä ees tee mitään hyödyllistä. Oletan tyhmänä henkilönä että vieläkin on joululoma. Ei siis kesä vaan joulu. Ehkä huomenna jo jotain hyödyllisempääkin. Mut ei tässäkään sinänsä mitään vikaa oo, siis mun mielestä. Muut lähipiiriini kuuluvat henkilöt ovat kummallisesta ympäriltäni kuuluvasta mutinasta päätellen vähän toista mieltä. Ehkä vielä reipastunkin.

Oon tänään aika toisinpäin.