IRC-Galleria

De är den här söndag igen. De menar att jag måste gå till skolan i morgon. Men du måste också! Ha-ha.

Nyt saletisti kaikki ne tuhannet jotka selaili just tällä hetkellä uusimpia päiväkirjamerkintöjä kiinnitti heti huomionsa siihen että täällä on joku svedu. Mutta väärässä olitte.

Jäi eilisenki kirjotus aika vähiin. Enkä muista mistä päivistä oon kirjottanu ja mistä en, mut ei kai mun tarvikaan joka ikistä käännettä elämässäni raportoida tänne. Noh, en mä oo tainnu tehdä niin missään vaiheessa mutta periaatteessa kuitenkin.

ÄH pitää lopettaa.

Noniin ja nyt voin jatkaa ainaki vähän aikaa. Tänään en oo juurikaan tehny muuta ku juhlinu vieläki Petrin 18-vuotispäivää, loputki veljet oli täällä tänään. Oli taas perushauskaa. ^^

Mä tein aamulla ihan älyttömän hienon kakun. Tai no, vähän rempsalleen se jäi mut muuten erittäin kaunis ja tyylikäs ennen kaikkea, moderni sanoisinko.

Mua nyt just ärsyttää kirjottaa tänne omasta elämästäni kaikkien nähtäville. Vaik tiedän ettei kovin moni kuitenkaan edes lue, silti se on ihan henkilökohtasta et mitä mä teen. Niinku kamalaa jos oon vaik leiponu kakkua ja koko maailma tietää.

Mut voisinpa jälleen kerran pohtia vaik tän koko jutun syvintä olemusta, kun eihän tässä oo oikein mitään järkeä. Kenelle mä kirjotan? Miks mä kirjotan? Kuka tätä lukee ja miksi? Hyödynkö mä tästä jotain, hyötyykö joku muu? Tietty kaikki muut hyötyy ku lukee mun filosofisia päätelmiäni maailman kummallisuuksista.

ÄH ei nyt inspaa ollenkaan, eikä oo vähään aikaan muutenkaan. Pitäs tehä kaikkee muuta ni jää tämmöset sinänsä hyödylliset pohdinnat ja arkipäiväisten asioiden eteen pysähtymiset vähiin.

Miettikää millasta ois jos teillä ei ois ketään. Tai tottakai olis naapureita, kummitäti Luoteis-Karjalassa ja lapsuuden kavereita Pohjanmaalla mut ei ketään todellista ihmistä siinä lähellä. Ei ketään joka kuuntelis, jolle puhua päivittäisiä asioita, jolle purkaa sydäntä ku sitä tarvitsee. Joskus voi jokaisesta tuntua tietenki siltä ettei oo, mut todellisuudessa niitä kuitenki aina on. Mut jos ainoa kommunikointi muiden ihmisten kanssa tapahtuis kaupan kassalla ja puhelutkin koostuis vaan lehtimyyjistä ja tilastokyselijöistä. Tässä vaiheessa voikin miettiä, mistä tämmönen ihminen tienais leipänsä. Se onki hankalampaa. Mut silti kuka tahansa voi olla yksin vaikka muiden ihmisten keskelläkin, vaik sellanen onki vähän erilaista yksinäisyyttä. Sitäkin varten tarvitaan kai niitä, jotka koittaa huomata jokaisen, myös sinut juuri siellä tuolillasi. Kukaan ei pysty kuitenkaan huomaamaan kaikkea ja kaikkia, auttamaan joka asiassa ja jaksamaan sitä taakkaa päivästä päivään. Kestämään sitä, että samat ihmiset ripustautuu kiinni uudestaan ja uudestaan. Vaikka ainoa ilo voikin olla se, että näkee toisessa ihmisessä aidon ilon, onnen ja helpotuksen tunteen, voi joskus olla liikaa kannatella vuorellista erilaisia murheita ja harmeja päällään kun yhtäaikaa jalat on uppoamassa maan alle. Sillon siihen väliin jää pää joka kärsii, ei jaksa.

Lopetan itkemisen.