IRC-Galleria

EHDIN.

Jatkan joskus.

Nurmelan mieliks hei!

Joo. Ohan tässä tietenki näinki toisaalta. Ja pullataikina odottaa tuolla! Se ei taida ihan vielä olla ihan valmis mutta melkein se on melkein valmis leivottavaksi. Sitten pyörittelenkin pallosia pullasia, pahanmakuisia!

Eheh runosuonistoni.

Olimmepa AleXin kanssa Serenassa katsomassa kun Ida sekä Illu laskivat laudoillansa. Toisaalta ei voi varmaan sanoa, että olin jonkun kanssa kun yhessä me melkein taidettiin olla koko aika kun ei nää osannut mennä ja tulla kovinkaan montaa kertaa. Eivätkä edes kaatuneet eikä mitään, vähän hukkareissu taisi tulla mutta eipä sekään mitään! Sosiaalistahan se toki oli ja ulkoiltuakin tuli, sanoi AleXi tähän mitä tahansa. Ei se kuitenkaan lue enää!

Sitten soittelin ja fiksailin sellasta kummaa vaaleanpunaista pipoa ja se on tässä vaiheessa ainakin todella hieno. Vaikka itse sanonkin. Ja teinhän mä tosiaan ruokaakin, olipa haastavaa, ja olen myös katsellut teeveestä epäolennaisia ohjelmia.

Taikina odottaa!

Numeroita ei oo tullu moneen päivään. Mut ehkä mä joku päivä panostan ja lasken ne. Niin ja pari puheluakin pitäisi soittaa mutta aikaa on, aikaa on.

"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta".

- ne letkeät mustat Adidas-pöksyt jotka eilen ostimme :D
- keltanen niskalenkkitoppi
- musta t-paita
- musta FLEECE
- alusvaatteet
- valkopunaraidalliset varvassukat, kiitosheidi
- itsetehdyt vaaleansiniset villasukat

Oon aika viilee!

Haastanpas:

idaliini
[WickedOmen]
Nashu-
MaryLou-
frim^

Nyt on ehkä hiukkaisen paremmin aika kirjoittaa. Tosin nyt mua ärsyttää koko ajan että tuo veljeni ilmaantuu selkäni taakse, tosin hän juuri äsken siihen ilmaantuikin. Oihan voih!

Tosiaan eilen olimme luistelemassa neljä tuntia ja edellisestä luistelukerrasta oli molemmilla hujahtanut useampi vuosi. Sen saattoi havaita! Ainakin alkuun. Ja sitten kun toinen joutui pitämään aina oranssimustia ruostuneita hokkareita suoraan 60-luvulta kun toinen piti uutukaisia, hohtavan valkoisia luistimia, niin tehtävä vaikeutui vielä suunnattomasti. Kaaduimme molemmat vaan kerran ja sekin tahallaan. Ihan oikeasti. Siinä oli vaahtosammuttimilla kattomista kun viuhtoivat meidän ohitsemme!

Tänään sitten olikin eksoottinen aamuherätys kaheksalta ja Helsinkiin lähtö. Mukavastihan se aika kuluikin, seitsemisen tuntia kerrassaan. Sain ostettua niittivyön! Ja sitten ostimme molemmat mukavan letkeät collegepöksyt, luonnollisesti miesten large-kokoa joka on kuin tehty meitä varten. Niin siis me=Ida ja minä. Eheh. Niinku et jos joku ei vaikka tiennytkään tai ymmärtänyt aikaisemmista huomautuksista. Käytiin syömässä ihan älyttömän hyvää ruokaa ja älyttömästi italialaisessa luksusravintolassa, jossa saatiin ihan ihmisen kohtelu ja huippupalvelu vaikka ollaanki ties mitä nuorisokriminaaleja eikä oikeen sovittu kuvaan siellä.

Oli kyllä varsinainen rahantuhlauspäivä. Mut kerranhan sitä vaan eletään ja tehdään ostoksia? Vietimme sentään jälleen roimasti laatuaikaa yhdessä! Meidän paatunut avioliittomme kun sellaista tarvitsee. :D Noh ehkä minä jätän sen Idan avioimisen jonkun ihan muun huoleksi kuitenkin.

Avioimisen? No, kai sekin jotain tarkottaa.

Niin ja joo. Jatkan nyt parin tunnin tauon jälkeen. En jaksakaan. Heihei.

Nää on köyhtyny kovin nää mun päiväkirjat, anteeksi kovin.

Joo en ehi kirjottaa moi tulin vaa kirjottaa äkkiä jotain moi muuten menisin vaan nukkumaan moi. Olin päivällä kattomassa mummoa moi ja sitten koko illan luistelimme moi höppelini kanssa moi. Oli parasta moi jalkani eivät toimi moi menen nukkumaan moi. Moi.

Onpahan jälleen lauantai-ilta, sauna kuumottaa vielä iholla ja kevytkasvisuutejuoma kuplii hiljalleen lasissa. Ulkona loistavat vaan jäljelle jääneet jouluvalot ja naapurin mies kiskoo parvekkeella savua keuhkoihinsa, kuten aina vilkaistessani ulos. Alakerrasta kaikuu hiljaa fanaattinen urheiluselostajan hehkutus. Suomi on kärjessä taas, melkein.

Alan kirjoittamaan kivikauden aikaisella tietokoneellani internetin kuvagallerian päiväkirjaan. Pysähdyn välillä tuijottamaan seinään ja juomaan kulauksen pöydällä seisovasta lasista, ja ajatus kulkee jälleen vikkelämmin. Koetan muistella eilistä päivää aamusta alkaen ja kaivelen pöydältäni muun muassa saksien, kameroiden, kaukosäätimien, säärystimien, seinäkellojen ja sanakirjojen alta esiin uuden jakson lukujärjestyksen. Eilinen päivä on alkanut ranskantunnilla, ja tarkemmin mietiskeltyäni muistankin tuosta tunnista jotain. Luimme yhdessä ääneen kappaletta ja ihmettelimme, miten muutamassa kuukaudessa voikaan unohtaa niin paljon. Seuraava tunti olikin matematiikkaa ja tarkemmin muisteltuna trigonometriaa. Muita muistikuvia koko tunnista ei juurikaan taida olla. Ruokatunnin, jonka aikaisista tapahtumista en myöskään muista yhtään mitään, jälkeen pääsimme kaikki yhdessä luonnostelemaan CURRICULUM VITAEa itsellemme. Opo yllätti muistamalla mun nimen lisäksi myös ykköshakuvaihtoehtoni, muiden vaihtoehtojen sijainnin ja sen, että keskiarvo riittäisi minne tahansa. Siinä onkin opeteltavaa, jos on opetellut kaikkien noin 120 ysiluokkalaisen vastaavat tiedot. Ihmettelen asiaa ja tulen siihen tulokseen, että opo on varmasti tarkistanut asian juuri vähän aikaisemmin.

Pääsimmekin koulusta jo puoli kaksi, joka tuntui silloin ja tuntuu nytkin äärettömän mukavalta. Muistan pyörineeni kotona tekemättä mitään järkevää puolisentoista tuntia ja sitten vielä lähes myöhästyneeni bussista. Äidit rattaineen ja vanhukset rollaattoreineen ovat ilmeisesti jo kontrolloineet mun ja Pingun liikkumisajat ja merkanneet almanakkoihinsa, sillä yhtäkään sellaista en matkallani Westendiin nähnyt. Iloitsen vieläkin tuosta hermojen lepuutuksesta. Westendissä tuhosin tunnin ajan käsilihaksiani soitellen erilaisia asteikoita ja muuta. Tunti oli oikein mukava ja taisin oppiakin jotain.

Petri tulee huoneeseeni suihkunraikkaana ja höpisee jotain. Keskeytän kirjoittamisen siksi aikaa ja jatkaessani en enää muista, mitä aioin sanoa seuraavaksi.

Tosiaan, illaksi menin vielä Selloon syömään ystävieni kera ja ostamaan kolme kiloa karkkia. Normaali perjantai-ilta, siis. Tai ei välttämättä. Aivan muille tahoille taisivat nuo sokerimäärät olla matkalla. Tunnen itseni vähän aikaa hölmöksi kirjoittaessani tällaista julkiseen paikkaan. Samalla kuitenkin tiedän, että lukijamäärä on erittäin marginaalinen eikä ketään todennäköisesti kuitenkaan erityisemmin kiinnosta perjantai-illan viettoni. Kuitenkin, saatuamme asiat hoidettua lähdimme ikävästi keventyneen porukan kanssa mutta hilpein mielin Idalle juttelemaan mukavia. Ilta vierähtikin puoleenyöhön asti. Kirjoittaessani mua naurattaa vieläkin eilisiltaiset jutut ja Tommi joka nauroi kuollakseen ja sai muutkin nauramaan lyömällä kulhoa limupullolla ja huutamalla "KONG!". Äiti pudottaa keittiössä kattilan kannen ja ääni saa mut säpsähtämään.

Tultuani kotiin huomasin vielä puol kahelta pelaavani miinaharavaa yksin nukkuvassa talossa. Kävin nukkumaan todella väsyneenä, mutta lähes kaikin puolin hyvillä mielin.

Aamulla taisin herätä siihen, kun äide arvioi näitä ystäviäni jotka näki vilaukselta eilen. Mua nauratti analyysit. Puolen päivän aikaan lähdin Heidille jammailemaan ja tekemään ykköshittiämme valmiiksi. Kaikki menikin hyvin ja mukavasti, kunnes huomasimme keyboardin sanoneen sopimuksensa irti. Nyt mua huvittaa termi keyboard ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan Urheiluruutua. Tytöillä oli kuitenki hauskaa, Ida joutui lähtemään pian pois mutta päivä jatkui muuten mukavasti. Kiitän mielessäni tyttöjä, jotka ovat mulle ihan yksiä maailman tärkeimmistä asioista.

Takaisin arjessa ja kotona olin viiden jälkeen ja asetuin hetkeksi nojatuoliin kuuntelemaan Petrin hehkutusta Suomen ja Norjan välisestä curling-ottelusta. Seurasin peliä itsekin vähän aikaa kunnes miinaharavan magnetismi vei voiton. PÄÄSIN LÄPI EXPERT-TASON JA VIELÄ ENNÄTYSAJALLA ja se saa vieläkin sitä miettiessäni hymyn kareilemaan suupieleen. Nyt ei tarvitsekaan enää kuin tehdä uusi, parempi aika!

Alan miettiä mielessäni edellistä lausetta. Jos sen sanoisi pelkästään jollekin, voisi ymmärtäminen olla melko hitaanlaista.

Uutta+parempaa aikaa odotellen.

Ajattelen lopettaa tämänpäiväisen tekstin tähän, mutta koska eilinenkin jäi jälleen väliin kiireiden vuoksi ja mieleni tekee kirjoittaa, päätän kuitenkin vielä jatkaa. Päänsäryn alkio tekee tulojaan aivojeni taaimmaisissa sopukoissa, mutta nostan sille punaista stop-kylttiä ja käsken vaihtamaan maisemia.

Ihmettelen kovasti, missä kaikki ystäväni ovat lauantai-iltana yhdeksän jälkeen, kun eivät ole koneella? Eihän nyt toki kukaan tekisi mitään muuta tähän aikaan! Muutamasta tiedänkin, mutta täydellinen ja täysinäinen puuttuminen monien muiden henkilöiden kohdalla arveluttaa minua kovasti.

Kiinnitän hetkeksi huomioni mustaan lapaseen pöydällä. Olin epähuomiossa pudottanut sen ulos kaivaessani avaimia taskusta aiemmin tänään ja äiti sen minulle toi takaisin. Samalla huomaan, että tosiaankin kuuntelen vain keittiöstä kantautuvaa kolinaa enkä musiikkia. Nämä ovat näitä harvinaisia hetkiä, mutta ei kai sitä musiikkiakaan joka hetki tarvita.

Ei, kyllä sitä tarvitaan. Laitan radion päälle ja kuuntelen The Rasmusta pienen hetken. Suljen radion. Ei tarvitakaan.

Vilkaisen pöytäni kulmalla olevaa, hitaasti kasvavaa cd-pinoa. Se sisältää omieni lisäksi myös suuren määrän Petrin ja kirjaston levyjä. Muistelen kaikkia niitä kertoja, kun olemme Petrin kanssa pohtineet, kuinka kauan pino pysyy pystyssä kaatumatta. Tiedän, että totaalinen rojahtaminen voi tapahtua aivan minä päivänä hyvänsä. Pinon korkeus ja levyjen määrä alkavat kirveltää mieltäni siinä määrin, että päätän ottaa selvää strategisista mitoista ja kaivan esiin ikivanhan Lumikki-viivottimeni. Pinon korkeus on noin 33 cm ja levyjen lukumäärä 34, joista ainakin viisi tuplacd:tä ja kaksi sinkkuja. Samalla tajuan, että pino sisältää myös muutaman Kimiltä lainatun cd:n. Toivon todella pinon kestävän.

Petri säntää jälleen huoneeseeni ja keskeyttää kirjoittamiseni pitkäksi aikaa. Päätän lopettaa kokonaan jotta se saa rauhassa häiritä ja pelata kun on nyt keksinyt jotain todella loistavaa.

Äiti lähtee lukemaan ja muakin alkaa väsyttää kovasti, vaikka kello on noin vähän. Lasi on tyhjentynyt jo kauan sitten ja aion suunnata jääkaapille, jonka jälkeen joko jatkan datailua tai hoidan muutaman asian puhelimella.

Eli älkää itkekö kieliopillisista virheistä tuossa ku jos osaatte sanoa missä tein väärin, ymmärsitte myös tarkoituksen ja ymmärsitte asiani. Sitten tulee Idapisteitä.

Toi vaan siks että meni se ruotsi selkeesti niin METSÄÄN kun voi. Normaalistihan ajatusmaailmani on täysin päinvastainen, kaikkitietääjasillee. Auts kun mun niska on kökkönä, tai kaikki nelkytkaheksan niskaa oikeestaan.

Tänään oon jopa tehny jotain. Tein ranskanläksyt ja aiheutin Petrille päänsärkyä lukemalla kauniilla ääntämykselläni kappaleen ääneen. Siivosin vähän huonettani, suomeksi tavaroita vaan läjinä eteenpäin eikä omille paikoilleen ja tein miinaharavan beginneriin uuden ennätyksen. Kaheksan sekkaa, KUKA PYSTYY SAMAAN? Ja muuta pientä. Soittelin, leikkasin kynnet ja silleen.

Niin ja rikoin hartsin. MITEN MÄ VAAN OSAAN? Pudotin sen lattialle ja se kolahti kauniisti hajoten tuhanteenyheksääntoista palaseen, ja sehän tosiaan ei ole edes mun omani vaan lainassa kuten Pingukin (<3). Mut ostan uuden ja toivon ettei sen arvo oo suuri.

Oujea tulipa äkkilähtö ja tää jäi aivan kesken mutta nytpäs jatkankin. Ihmemies Jupiterista syöksähti tornadon lailla sisään ovesta, tai ikkunasta, en ollut näkemässä, ja hetken hyörittyään ilmaisi kaiken olevan kunnossa ja molempien nettien toimivan yhtä aikaa. Juhla-aika! Vaik ei tästä kyl sinänsä oo iloa, et messenger toimii tosiaan vaan web-versiona ja onhan tää hiukan hidas. Ja muutenki vajaa. Mut kiva silti.

Nyt en sit muista enää yhtään mitä muuta oisin kirjottanu. Mua häiritsee ku oon täs silleen et en välttämättä huomais jos joku tulis huoneeseen ja mun selän taakse lukemaan mitä kirjotan, olen selkä ovelle päin ainakin melkein ja Rammstein pauhaa. Toisaalta en tiedä ketä kiinnostaisi tämän seuraaminen. Ja onhan toki ensimmäinen kerta nyt kun kirjoitan tosiaan päiväkirjaa omalta koneeltani! Tää näppiski on aivan kummallinen mut ehkä mä opin vielä tämänkin kanssa elämään.

Harjasin sitten tosiaan eilen illalla lopulta hiuksenikin. Tosiaantosiaantosiaan. Hiemanhiemanhieman, käytän niin laatuperäisiä sanoja aina. Mutta niin, hiukset tykkäsivät varmasti kahen viikon harjaamattomuudesta ja lähes jokapäiväisestä tupeerauksesta. Oikeestihan kai hiukset tykkää jos ei oo joka välissä harjaamassa, sitähän mä vaan toteutin! Ja nyt kun jotkut oikein näsäviisaat kuitenkin miettivät, niin en voi olla kertomatta että en tosiaan myöskään kammannut hiuksiani tuona aikana.

Ja koulupäivähän oli tänään sellainen, että ekalla tunnilla heti riemuksemme kertailimme saksan kielen werdenworden-passiivin kaksoisinfinitiivin pluskvamperfektin imperfektin passiivin perfektejä. Toisella tunnilla teimme niin kovin kauniita ja mallimittaisia laskiaispullia joista noin suurinpiirtein puolet joutu roskakoriin aiheutettuaan ensin kaikille ahkerille ja vähemmän ahkerille leipureille huonovointisuuden tunteen. Ja sit kuuntelin Simiksen hölmöilyjä koko tunnin ja viel ruokiksenki ku sillä oli joku pakkomielle kertoa mulle ja muutamille muille mielipiteensä AIVAN KAIKESTA ja samalla puhua sitten vähän ohi suunsakin vielä. Huh.

Ja liikkatunti JEE pääsin taas sähläämään ja naurattamaan kanssaurheilijoitani, en kyl käsitä mikä tossulätkässä jaksaa aina vaan olla niin hauskaa. Tällä kertaa en ees tehny maaleja! Siis miten selviäisittekään ilman mua siellä tosiaan. Tosiaan. Oli niinkumuka a-d- ottelu mut aika veeänbeeks se jäi ku aan kaks aktiivisinta pelaajaa oli deeläisiä. Mut mitä pienistä ku hauskaa oli ainaki lähes kaikilla ja Janinaki sai olla mun tiellä ihan tarpeeks ja kuunnella mun huutamista sitte. Tämän jälkeen mikään ei vois olla innostavampaa kuin se ruotsin testi.

Pääsin mä sitten joku päivä vielä kotiinkin. Nyt tolla Idalla on ongelma varsin selkeästi kun ei osaa sanoa mitään, EIKÄ edes johdu siitä että en vaan osais kattoa sitä ikkunaa.

Vitsi kun tää on eksoottista istua täällä. Voin samalla tehä tässä mitä vaan, noin 95% teistä muista se on ihan jokapäiväistä ja normaalia mutta ei tietenkään minulle, kehityksen ykkösnimelle.

Jee huomenna on tunnin soittotunti. Mun oikee käsi on ihan kuollu ku oon dataillu, soittanu ja NEULONU tänään, plus tietenki kirjottanu ynnä muuta. RASITUSVAMMA; EN VOI KIRJOTTAA HUOMENNA MITÄÄN.

Mut luonnollisesti voin dataa ja kirjottaa tätäki tässä nyt ja mennä soittotunnille.

Huomenna puolkahenpäivä. Sydän. Ehin olla himassa taas yli 10 minuuttia. Mut nyt voisin keskittyä täysin muihin asianhaaroihin. Tsau gais.

1 52 54 55 110

Onpas se vaan taas keskiviikko ja onpas vaan todella tylsää! Yritin just tossa etsiskellä jonkin sortin kesätyötä, mutta enpä löytäny paljonkaan kiinnostavia kohteita. Täytyy luultavasti kuitenki yrittää vielä, aika kun juoksentelee nopeasti eteenpäin kaiken aikaa.

En oo tänäänkää tehny mitään. Loltsis oon nolife! No oon mä jotain. Mut ei nyt siitä enempää, onki just pakko mennä ja jatkan mikäli ehdin -->

Noniin jatkan. Löysin yhen potentiaalisen työpaikan mut se kai kestäis KAKS KUUKAUTTA ja mä en todellakaan aio KOKO kesää olla töissä? Pitääpä miettiä. Kuitenki jonku aikaa haluaisin.

Mitähän muuta mä oisin tänään tehny? Yhteiskuntaopin tunnista ei jääny kyllä mitään muuta mieleen ku Conan O'Brien. Mantsantunnilla kuuntelin jopa ja tutkailin kiinnostuneena magnetiitteja ja rikkikiisuja. Mietin onko armas veljeni a) kahjo b) hullu vai c) sekopää kun opiskelee moisia jokapäiväisesti? Mikäs siinä. Mäki koen vielä eroosion tän kurssin aikana.

Ruokiksella piti keskittyä siihen, kuka keksii idioottimaisimman tavan hakea toisen/kolmannen/neljännen sämpylän. Koponen ylsi tässä lajissa aika korkealle, onnittelen!

Matikantunnilla mua yritettiin taas nöyryyttää mut onneks Mattilan fiksaukset videoissa toimi eikä Simis onnistunu. Muaha. Ja vikaa tuntia en oikeestaan jaksanu joten vaihdoin ainetta kokonaan, se HIMPSKATIN kuvistyö jota oon väkertäny joku kaheksantoist vuotta. Liikkamaikka saa taas lisää aihetta laskea mun numeroa.

Mua ärsyttää jossain määrin mun huoneen epäsiisteys mut en myöskään osaa tehä sille yhtään mitään. Koulukirjojen ja -vihkojen säilytyspaikka on nykyään lattialla, vaatteiden on yöaikaan tuolilla ja päivisin sängyllä ja niin edespäin. En vaan saa aikaseks tehä mitään ku joka paikka on täynnä, kone vei hirveesti tilaa ja muutenki. Kiviäkin kiinnostaa taas muuten.

Vää mulla on muuta tekemistä ja ajateltavaa nyt. Jatkan taas myöhemmin jos ehin.

Hahaa jatkan taas! Luulitte jo pääsevänne eroon. Voisinpa kertoa vaikka ystävänpäivän saaliistani, en muista kerroinko eilen yhtään mitään? Tein siis kaksikymmentä (20) korttia + kaksi (2) ruutupaperipikaversiota ja sain takaisin kaksi oikeaa korttia, kaksi lautasliinaan kirjotettua, yhen käteen kirjotettuna sekä lahjaksi(!) kummitädiltäni ripsivärin. Itkin joulun alla kuivahtaneita ja tyhjiä ripsareitani mut sit sain joululahjaks kaksi, ja nyt puolentoista kuukauden päästä kolmannen. Kaksi näistä kolmesta kummitädiltäni, kovin huomaavaista!

Mulla on huono omatunto ku en oo ehtiny oikeen soitella vähään aikaan. Se liittyy kans osittain siihen saamattomuuteen, mut myös siihen etten ehdi tai sitten täällä on kotona käynnissä jotain niin etten voi metelöidä ja häiriköidä Pingun kanssa. Me ollaanki aika äänekkäitä nuorisokriminaaleja ku sille päälle satutaan! Moni tietääkin ehkä. Haha.

Voi kehveli nyt kyllä pyörin täällä tuolillani niin etten kertakaikkiaan pysty kirjottamaan mitään järkevää ja lukukelpoista. Pidän peukkuja minkä ehdin ja se on vaikeeta ku yrittää kirjottaa yhtaikaa. Kokeilkaa vaikka! En siis todellakaan kato mitään olympialaisia vaan ihan muista syistä. Ja sit mietin viel yhtä toista ja kolmattakin asiaa niin ei tuu tämmösestä mitään.

Luulisin että huomisiin?

5 53 55 56 111

Nyt en ehi luultavasti kirjottaa kovin pitkästi. Varotan heti alkuun mut katotaanpas nyt silti miten onnistuu.

En tajuu miten voin nukkuu yheksään? Näin kuitenki tein ja sit tuli hieman kiire kouluun. Muistin kuitenki ottaa mukaan loistavat ystävänpäivälahjani eli kaksi suolapähkinän puolikasta (ihan eri juttu ku yks kokonainen!) joiden kohtalo oli lopulta kuitenki aika karu.

Halipassisydämeen tuli kyllä nimiä huomattavasti enemmän ku koskaan aikasemmin, yli sata ainakin, mut jossain määrin jäätiin viime vuodesta. Sillon löysin sydämestäni nimittäin Riian, Kiian, Mian, Pian ja kaksi Tiiaa. Tänä vuonna vain Riian, Kiian ja Mian. Surullista!

Enkä mä muuta sit ookaan tänään tehny?

Oli toivekonsertti joo jee ja Simis soitti meille kaikille taas perushumppaiskelmää. So sad että se oli kuitenki kai meijän viimenen toivekonsertti täällä? Vai onks vappuna tai joskus vielä, en osaa sanoa? Kai nyt kuitenki. No mutta, viimesiä kuukausia vedellään täällä nyt kuitenki. Se on aika kaksipiippuinen juttu ja kaksiteräinen miekka koko asia, mut kai se loppujen lopuks on kuitenki hyvä päästä elämässä eteenpäin. Mitä ikinä se sitte tuokaan tullessaan.

Mua ärsyttää ku oon yrittäny pari päivää enkä pääse miinaharavan expert-tasoa läpi. Ennätys on et jäi 3 miinaa ja tuli fiftyfifty-tilanne ja luonnollisesti laitoin väärin. On se kumma. Tänään paras tulos on 11. Vielä mä joskus onnistun! Kyllähän mä omaan sentään kaikki ennätykset ehkä meijän koneella. MUN koneella, tästä mä en tiedä.

Todella saamaton päivä. Ulos piti lähtee mut sit just piti ruveta selittämään äidelle jotain enkä sit enää muistanukaan, enkä mä nyt enää viitti. Ties vaikka kaikki Pihlis-cityn kylähullut kokoontuis ja hyökkäis kimppuun syrjäisillä kujilla!

Ei mut eihän täällä oo sellasia.

Eikä meijän omat kylähullut tee pahaa kärpäsellekään. Törmäsin tänään kylähulluun numero kaksi, johon olenkin tutustunut itse henkilökohtaisesti vasta aivan viime päivinä. Mummo. Sitä ei kuulemma voi ohittaa jäämättä juttelemaan, näin on ainakin joidenkin kohdalla. Pihliskin on niin laaja kaupunkialue ettei tää mummo ilmeisesti paljon liiku meillä päin, koska en oo törmänny ainakaan tietääkseni siihen aikasemmin. Tai siis että todennäkösesti olen, mut en tunne niin henkilökohtasesti että oisin joutunu kommunikoimaan mitenkään. Tänään tosin jouduin Satun kanssa vaihtamaan toiselle puolelle tietä ja jatkamaan keskustelua vielä tavallistakin pidempään odotellessamme että Mummo könkkäisee ohitsemme ja Satu pääsee turvallisesti kotiin sekä säästyy kertaamasta edesmenneen Miina-koiran tempauksia.

Edellisen lauseen kieliopinmukaisuus hieman epäilyttää mua. Kertokaa jos osaatte oikaista, en itse nyt jaksa edes yrittää.

Mä en ymmärrä kyllä mikä siinä on että mä onnistun aina sähläämään kaiken helpoimman. Se on jokapäiväistä, ainaista ja ilmeisesti ikuistakin. Englanninkoetta tutkiessani tossa iltapäivällä aloin jälleen kerran miettimään sitä, kun olin tyystin jättänyt jotain sanoja lauseiden välistä tai kirjottanut ajattelematta yhtään täysin väärän sanan. Etsiä=find selkeästi. Luon jälleen aivan uuden kielen. Normaalin Uksi-kielen lisäksi on nyt olemassa myös Uksi-englantia. Ja onhan toki olemassa myös Uksi-saksaa, IdaUksi-ruotsia sekä Uksi-ranskaa jota en varmasti ymmärrä itsekään. Kustantamoilla on paljon työtä jos aikovat julkasta kattavat sanakirjat arkifraaseineen näistä kaikista!

Uksi-saksassa on poikkeuksellista esim. se, että artikkeli vaihtelee täysin mielialan mukaan. Myöskin adjektiivin taivutus luetaan samaan, ja verbien paikat ja määrät riippuvat täysin siitä kuinka monta asiaan liittyvää verbiä satut muistamaan ja mihin väliin muistat ne sanoa. Sanojen alkuperä itsessäänkin on kovin arveluttava seikka, sillä sanojen osia ja kokonaisuuksiakin voi poimia täysin tai osittain ja kieleen mukautuen toisista kielistä tai vaikka omista mielen sopukoistaan. Mä oon aika liberaali, huomaattekos?

Muut kielet jatkavat myöskin melko samalla radalla. Missään kielessä ei ole kovinkaan tärkeää se, ovatko kaikki sanat kohdallaan tai edes olemassa, vaan se että vastapuoli ymmärtää mitä yrität sanoa. Voi olla että tämä normaali Uksi-kieli onkin juuri yhdistelmä niitä kaikkia; how to make alla att verstehen. Pourquoiye. Uksi-ranskassa taas tärkeintä on mahdollisimman kaunis ääntäminen sekä kuten edeltäneessä sanassa, peräkkäisten vokaalien mahdollisimman suuri yhteenlaskettu lukumäärä. Oui, c'est la rentrée et sèche-cheveux est manifique! VII, SE LA RAANTRÖÖ E SÖSSHEVÖÖ E MANIFIK. Nyt on kenenkään kielitajuisemman ihan turha tulla itkemään mitään, tää on aivan oma kielensä nimittäin tämä. Älkääkä mielellään miettikö lauseen merkitystä koska sitä ei ole olemassa.

Olenpas sittenkin ehtinyt kirjoittaa melkoisen pitkän pätkän. En tiedä mitä kanssaolijani ovat siitä mieltä, mutta välitänkös? Tottakai välitän.

Mistä lähtien. Huomisesta? Ehkäpä.

Mutta joka tapauksessa, näin ystävänpäivän kunniaksi haluan kiittää vielä kaikkia lukijoitani sekä etenkin ystäviäni. Vaikka joka päivähän on ystävänpäivä, mutta katsoisitteko hyvällä jos kulkisin joka päivä käytävillä halaillen vähintään joka toista vastaantulijaa? Vaikka mitä teidän katsomisista. Tärkeintä, että olette olemassa ja just sellasia kun olette, just siinä missä olette ja mulle just sitä mitä olette. Kiitos!

Hempeää. :D Mutta saa kai sitä joskus. Jos kukaan jakso lukea noiden joutavien jorinoiden ohitse tänne asti, niin kiitokset ovat varmasti siinäkin mielessä jo ihan paikallaan.

Päivänjatkot.

5 54 56 57 112

Niin eli olinpas parin viikon hermoloman jälkeen teoriatunnilla tänään, uskokaa tai älkää. Toivoin loppuun asti että bussi ei tulis tai tunti olis peruttu tai jäisin vaik auton alle ja katkasisin jalkani mut mitään ei käyny ja huomasin istuvani kiltisti siellä pöytäni takana. Opettajan sekavuustila oli vielä tavallistakin korkeampi ja se alko kesken kaiken höpistä jotain aivan merkillistä, ymmärsin sen niin että mä olen niin tyhmä että mun täytyy käydä 2/3 uudestaan. Kieriskelin Ikean liilassa penkissäni raivosta mahdollisesti hukkaan menneen lähes vuoden pituisen kidutuksen takia ja turhauduin kirjoittamaan muistiinpanoja harmonisen molliasteikon vitosen septimin kadensseista. Tunnin lopussa sitte menin kysymään että pitääkö se mua oikeasti niin vajaaälyisenä, olin miettiny jo valmiiks kaikki maholliset haukkumasanat ja todisteet älystäni (viime viikosta kun se ei tiedä mitään!) ja näytinki varmasti just siltä. Se siinä änkytti sitten että eihän se toki sitä tarkottanut, hienoa jos olen kiitettävästi suorittanu kakkosen ja pärjään varmasti oikein hyvin jatkossakin tässä. Pyyteli vielä anteeks sekaannustaan mut mä en vieläkään käsitä mitä se on voinu sekottaa? Siis eihän mua voi sekottaa keneenkään toiseen? Ei kai se tosissaan muistanu et mä oon vähä-älyisempi ku olinkaan ku osasinki tänään tunnilla melkein kaiken?

Koulussakin alkoi uusi jakso ja alkoikin letkeästi ranskantunnilla. Maikka vaikutti olevan sama höppänä kun ennenkin ("hei ope miten tää kolmostehtävä tehään?" "kattokaas ku tuolla sataa lunta!") ja ranskan kieli yhtä kummallista ku aina. Kesken tunnin piti tosin lähteä kuuntelemaan Unicefin vapaaehtoistätien kertomuksia Beninin köyhistä lapsista. Symppistä.

Sitten aloittelimme kevyesti etiikan projektiamme ja valitsimmekin aiheeksemme suppeasti rakkauden. Ussantunneista tulee varmasti mukavia ja meidän työskentelystä äärimmäisen mielenkiintosta. Odotan innolla, tytöt!

Mantsantunnilla Vähä-Beltit ja Mälarenit aiheuttivat mulle suunnattoman kovaa päänsärkyä joka jatkui senkin jälkeen vielä monta tuntia. Kiitos Saarinen, kiitos, olenkin aina kovin pitänyt karttatehtävistä.

Jatkoin ystävänpäiväkorttien tekoa ja keksin niihin maailmankaikkeuden typerimmän idean mutta toteutin sen silti koska olen itsekin niin kovin typerä. Kesken ne tosin ovat vieläkin mutta ehkä mä vielä väkerrän ne valmiiksi. Materiaalit loppu vähän kesken, joten ihan kaikki eivät saa korttia, anteeksi. Onhan se varmasti kovin kamalaa jos ei saa mun söherryksiä. Aika moni kuitenki saa olla onnellinen kun saa. Tai en mä tiedä, onko se sitte enempi kuitenki jonkinlainen rangaistus.

Matikankoe ei menny ihan putkeen, tai oikeestaan Mattila on selkeesti nyt käärmeissään mulle jostakin ja korjaa kaikki mun kokeet ilkeän tarkasti. Häijyä suorastaan! Ysi todistukseen. No, ehkä sen kanssa eletään. Kun eihän sillä mitään väliä ole oikeasti edelleenkään.

Rauha maassa kotona noin viidentoista tunnin ajan. Tosin kohta se rauha on ohi. Ouhts.

Huomenna onkin sitten ystävänpäivä. Onneks mulla ei tällä kertaa oo 39 astetta kuumetta niin et pitäis vääntäytyy kouluun puolkuolleena vaan oon lähes kaikissa voimissani. Yäk muutenkin vuoden takainen aika. Tosin oon mä nytki sairas näiden päänsärkyjeni ja pahoinvointieni kanssa mut se on ehkä hieman eri juttu. Vitsi kahen viikon yhtäjaksonen päänsärky olis muuten hirveetä. Jotain aivan kamalaa ku päänsärky itsessään on jo jotain niin vihattavaa. Tosin mitenkään kipeenä ei ois varmaan kivaa olla mitään kahta viikkoo. Ehkä mullakin on muuten nyt sit painetta päässäni niinku Satun isosiskolla kuulemma. Naurakaa vaan ku oon stressaantunu ja ahdistunu ja kovien julkisuuspaineiden alla!

Hei mun on pakko ehtii tehä viel muutaki.

6 55 57 58 113