IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 22:47


Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat.
Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee
sitä.

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 22:32

Teet tämän koska
[x] on vitun tylsää
[ ] JÄNNÄÄ
[ ] Nää on kivoi <3
[ ] Lol en tiiä
[ ] en tee kosk oli nii tyhmä kysymys

Mikä fiilis ?
[ ] 3mt
[x] IN LOVE
[x] Paska
[x] Sattuu varpaaseen :(
[x] tylsää

Näet että Ismo Laitela kiipeää alastomana lipputankoon kypärä päässä
[x] taisin ottaa jotai liikaa
[x] MITÄ HELEVETTIÄ!
[x] tää on pakko nähä !
[ ] hu0h nii kävi eilenki WANHAAAAAAA!
[ ] siikahan se siellä
[x] <3
[ ] jaaa.
[ ] siis kuka ?

Olet pissis
[x] n0 n11 000n !
[x] d44
[x] jäin kii ;O
[ ] En khylll ;D!
[x] ihQ!
[x] onx sul sidukkaa ?
[ ] pissis ?

HANNAH MONTANA !
[ ] MISSÄ?
[ ] Nimmariii<3
[x] no hyi se horo
[ ] kuka?

Poika/Tyttöystäväsi jättää sinut mesessä
[ ] ei mul oo ;)
[ ] SIIS OMG!!!! no saan sen takas kyl<3
[ ] en varmana pettäny sitä!
[x] Miks? :o
[ ] just
[ ] lol evvk
[ ] RAUGGIS!!!

Paris Hilton kävelee alastomana kadulla vastaan
[x] Mitä helevettiä?
[x] onks tää joku mainostemppu?
[ ] UUH<69
[x] no iu
[ ] HEI PARIIIIS ANNA NIMMARI<<<<<<<<3
[ ] kuka se o?

Ajaudut demi.fihin
[x] mitenni ajauduin? oon tääl 24/7
[ ] DEMIIII
[ ] no hyi äkkii pois
[ ] MIKÄ PPORKKANA?!
[ ] siis minne ?

Irc-Galleria lopetetaan
[x] EI! MUN ELÄMÄ LOPPU !
[ ] so?
[x] HYVÄ LÄPPÄ =D
[ ] bileet<3
[ ] just lol
[ ] Mikä se o?

Kurkkuusi meni kärpänen
[x] KÖH KÖH
[x] NO IU OTTAKAA SE POIS!!!!!!
[x] hyi
[ ] MUAHAHHA NYT SE KUOLEE!
[ ] jaa
[x] auts :(

Kahen kilon siika kävelee sinua vastaan kadulla
[x] SIIKAHAN SE SIELLÄ
[x] ei siiat osaa kävellä ?
[ ] SYÖN SEN
[ ] jooo normii
[ ] no eipähä

Kun yöllä heräät, Marilyn Manson seisoo sänkysi vieressä
[x] IIIIIIIIIIK!!!!!!!!!!!!!
[ ] joo lol
[ ] FEIKKI
[x] no iu
[x] anna mulle rahaa!
[ ] ANNA NIMMARI!
[x] Äitiiiii MUN HUONEESSA ON JOKU OUTO MIES ;<
[ ] kuka se o?

Tokio Hotelin laulaja on nainen
[x] nii onki
[ ] NO EI OOO SE ON BILL VITTU VAMMANEN KYSYMYS KAIKKI LUULEE SITÄ NAISEKS :S
[x] joo ja nii on ne muutki !
[ ] lol
[ ] kuka?

Meille vai teille?
[ ] meille
[ ] teille
[x] ISMOLLE :'D
[ ] no ei kumpaankaan

Paras ystäväsi hyppää kaivoon
[x] oon alhaal ottamas vastaan<3 ;)
[ ] KUOLEMA SULLE, BITCH!
[ ] oookoo mo.
[ ] miksi oi miksi?
[x] EIIIII
[ ] jaa..

Saat kokeesta 4
[x] normii?
[ ] TÄS ON JOKU VIRHE
[x] shit happens
[ ] <3
[ ] vähänx oon kova!!1


Do you speak english?
[ ] onks tää joku kompa?
[x] no en pelaa pingist!
[ ] yes
[x] no
[ ] lol

Joku 40 v äijä flirttailee sinulle
[x] no HYI JUMALAUTA!!!1
[ ] PILKETTÄ SILMÄKULMASSA? ;)
[x] liia vanha :(
[ ] Meille vai teille?
[ ] ONX SUL VARAA ELÄTTÄÄ MUT?

Vituttaako?
[x] joo

Mikä?
[x] tää testi
[ ] no se yks.. <3
[ ] yks bitch!
[x] koulu
[x] joku muu


Mitä mieltä olet tästä?
[ ] oli paska
[x] iha ok
[ ] hassu
[ ] tylsä
[ ] mukavaa ajanvietettä
[ ] TEHKÄÄ LISÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!
[ ] lol

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 00:16

LOVE:
- haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - kyllä haluaisin
- mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - voi monet asiat on ihanii
- rakastatko ketään tällä hetkellä? - juu<3
- rakastaako sinua kukaan? - toivottavasti
- ikävöitkö ketään juuri nyt? - juu

KENEN:
- kenen vieressä viimeksi nukuit? - santun
- kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äipän
- kenen kanssa viimeksi nauroit? - hmm.. iskän kai
- ketä halasit viimeksi? - reetaa

OLETKO:
- kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - Joo
- laulanut suihkussa? - joskus
- katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - e
- ollut todella iloinen? - jep

TULEVAISUUS.
- mitä aiot tänään vielä tehdä? - mennä nukkuu
- mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? -2 esitelmää
- mitä aiot ostaa seuraavaksi?- vaattei
- mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - en oo iha varma
- entä ylihuomenna? - istuu vaihteeks 7 tuntii junas
- mihin ammattiin uskot päätyväsi? - tarhatäti
- mitä odotat tulevaisuudeltasi? - en oikee mitää
- mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? -varmaan nukun
- kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - jotai sukulaisii
- mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? - enpä tiedä

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
- ostanut jotakin? - juu
- ollut halattavana? - joo
- tuntenut itsesi tyhmäksi? - toki
- ikävöinyt jotakuta? - juu
- saanut kokeesta nelosen? - en
- tanssinut? - kaipa mä jotain
- leikkauttanut hiuksesi? -e

TAVAT/RANDOM:
- kiroiletko? - aina ku on tilaisuus
- kokkaatko omat ruokasi? - rape tekee sen mun puolest..ja ansku
- omistatko koiran? - no jos rapen ja niitten koira lasketaa
- käytätkö rahasi viisaasti? - En
- pidätkö uimisesta? - joo
- kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - en

NYKYHETKI:
- mitä sinulla on päälläsi? - toppi ja lökärit
- avonaiset msn keskustelusi? -on
- millälailla hiuksesi on? - aukihan ne
- kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? -eetu
- masentunut? - en
- tylsistynyt? - voi kyllä
- missä kännykkäsi on? - sylis
- mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä?- patteri
- katso taaksesi, mitä näet? - seinän

KULUNUT VIIKKO (seitsemän päivää)
- onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
- entä kenties pussannut? - joo
- oletko ikävöinyt jotain kovasti? - olen
- mitä olet ostanut viikon sisällä? - kaikkee
- oletko juonut alkoholia viikon aikana? - enpä taida olla
- oletko potenut krapulaa? - een
- oksentanut? - en
- soittanut jollekkin? - jep
- saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu
- lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle? -joo

[Ei aihetta]Tiistai 27.01.2009 21:45

100 tietoa minusta

1. Etunimi: Elina
2. Lempinimi: Ellu,Lellu,Kelmu ja Ellen
3. Syntymävuosi: 1993
4. Syntymäpaikka: Turku
5. Horoskooppi: kaksonen
6. Mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: puolala
8. Luokka: 9B
9. Asema: opiskelija
10. Asuinpaikka: turku
11. Nettinimet: lurtzi
12. Hiusten väri: moniväriset
13. Hiusten pituuus: yli olkapään


14. Silmien väri: sini-harmaa
15. Parasta ulkonäössä: öööö....
16. Pituus: 166
17. Näkyviä arpia: ei oikeestaa
18. Silmälasit: eip
19. Lävistyksiä: 3 korvist
20. Tatuointeja: ei
21. Oikea vai vasuri: oikea
22. Ensimmäinen paras ystävä: hmm.. en muist. mut Kurppa niist joist muistan
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: en muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: uinti
25. Ensimmäinen oma lemmikki: akvaario
26. Ensimmäinen oikea loma: florida
27. Ensimmäinen konsertti: en muista
28. Ensirakkautesi: joku joskus
29. Paras elokuva: Moulin Rouge
30. Paras TV-ohjelma: hmm. O.C,GG ja House
31. Lempiväri: ruskee ja pinkki
32. Paras laulaja: hmmm..
33. Paras bändi: emt
34. Lempibiisi juuri nyt: Stella- Korkokengät
35. Paras ystävä: niit on monta<3
36. Paras karkki: fazerin punane suklaa<3
37. Paras urheilu: no siis öö vesipalloo on iha kiva katoo ja sit pesis on iha kivaa
38. Paras ravintola: hmm. rico
39. Lempivaatteesi: yks mekko
40. Lempikauppa: no gina on iha kiva:)
41. Lempiaine koulussa: bilsa ja kotsa:D
42. Lempieläin: koira
43. Paras kirja: VIP-ihmisiä
44. Lempilehti: cosmo ja no miss mix
45. Lempikengät: hmmm... enpä tiedä

Juuri nyt
46. Olosi: hämmentyny
47. Sinkku vai varattu: varattu:)
48. Olet: omassa huoneessa
49. Syöt: en syö!
50. Juot/joisit: vettä juon
51. Fonttisi: comic sans
52. Online: iha mukavia ihmisiä:)
53. Kuuntelet: voicea
54. Ajattelet: no näitä vastauksia
55. Haluat: olla kotona vklp:n
56. Katsot: voicea
57. Olet pukeutunut: vaatteisii


Tulevaisuudessa
58. Haluatko lapsia: juu!
59. Haluatko kihloihin: juu!
60. Haluatko naimisiin: kyllä:)
61. Mille uralle menet: joko tarhatäti tai opettaja
62. Missä haluaisit asua: ihan turussa

Parasta vastakkaisessa sukupuolessa:
63. Hiusten väri: tummat
64. Hiusten pituus: sellaset ei lyhyet eikä pitkät
65. Silmien väri: ruskee
66. Hoikka vai tukeva: sopiva
67. Mustasukkainen: ehkä vähä
68. Silmät vai huulet: silmät:)
69. Suukkoja vai haleja: suukkoja ja haleja:)
70. Lyhyt vai pitkä: pidempi ku mä
71. Humoristinen vai vakava: humoristine!
72. Romanttinen vai neutraali: sellane romanttine mut sit ei kuitenkaa liia
73. Kiltti vai häirikkö: vähä kumpaaki
74. Herkkä vai äänekäs: molempiii
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhde

Oletko ikinä
78. Suudellut tuntematonta: no en oikeestaa
79. Juonut alkoholia: voi kyllä
80. Polttanut: olen
81. Karannut kotoa: joo:D
82. Murtanut luita: olenhan mä
83. Särkenyt jonkun sydämen: tuskinpa
84. Käyttänyt huumeita: e
85. Käynyt vieraissa: en
86. Tullut petetyksi: enpä kai
87. Itkenyt jonkun kuoltua: juu:(
88. Itkenyt koulussa: olen

Uskotko
89. Jumalaan: no en oikeestaa
90. Ihmeisiin: joo
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: kyllä
92. Elämään: jooo
93. Ufoihin: en
94. Sielunkumppaneihin: joo
95. Taivaaseen: kaipa juu
96. Helvettiin: e
97. Ensitreffeillä suuteluun: joo
98. Aaveisiin: en
99. Horoskooppeihin: JOO!

Vastaa totuudenmukaisesti
100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: ei! mulla on se jo<3

R.I.P Saku Paajanen<3Lauantai 24.01.2009 17:14

&lt;itku&gt;

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 16:47

1. Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin?
- Turusel

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- Santun<3

3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- musta ja sit valko/harmaa huppari

4. Lempi elokuva?
- Moulin Rouge

5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- syön,nukun,käyn vessas ja tekstaan

6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- keltaset,valkoset ja ruskeet

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- onhan sitä nyt yllättävän paljo

8. Lempi urheilulaji?
- vesipallo tietenkin!

9. En jaksa odottaa että...?
- ois kesä!

10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- eile

11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- kurppa

12. Mitä söit eilen illalla?
- lohkoperunoi ja jotai pihvii

13. Katso vasemmalle, mitä näät?
- Eetun

14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- enpä tiedä

15. Millä sivulla datailet useimmiten?
- galtsus ja naamakirjas

16. Onko sulla kasveja huoneessas?
- on

17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
- päähä vähä

18. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- ei muista

19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- en muista

20. Milloin viimeksi olit tosi iloinen?
- ei siit kauaa oo


VIIMEISIN

21. Henkilö jonka näit? - eetu
22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Isi
23. Henkilö jota halasit? - Santtu
24. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - aleksi turunen:D
25. Kappale jonka kuuntelit? - jotai atreyy kai

TÄNÄÄN

26. Mitä teet nyt? - vahdin eetua
27. Mitä teet myöhemmin? - meen kattoo waterpoloo
28. Mitä olet tehnyt tänään? - syöny ja löhöilly
29. Mitä sulla on päällä? - vaatteet
30. Mitä olet syönyt tänään? - hesee

HUOMENNA

31. Millainen päivä huomenna? - KOULUPÄIVÄ
32. Mitä suunnitelmia? - emt
33. Tavoite? - eipä oikeen ole
34. Mistä et pidä? - Koulusta

KYSYMYKSIÄ:

35. Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? - Amalt
36. Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? - enpä kai
37. Oletko löytänyt netistä kavereita? - en
38. Keitä? -
39. Omistatko simssejä? - e
40. Mitä kappaletta kuuntelet nyt? - en mitää

OLETKO:

41. Itsepäinen? - vähä
42. Ilkeä? - välillä
43. Viisas? - en todellakaa
45. Hyvä koulussa? - en
46. Hyvä soutamaan? - kyllä vain
47. Purevaa vai lyövää tyyppiä? - purevaa
48. Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut? - juu
49. Satuttanut ystävääsi? - en
50. Yksinäinen? - e

LOPPUKYSYMYKSIÄ:

51. Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi- juu
52. Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit? - en tie
53. Kelle puhuit viimeksi? - eetulle
54. Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi? - ruissi,DBTL ja pori!
55. Mitä maata rakastat (Suomea ei lasketa!)? - Iso-Britannia¨
56. Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat? - juu
57. Lause/sana jonka sanoit viimeksi? - joo
58. Miksi? - koska eetu kysy mult jotai
59. Oletko rakastunut? - kyllä<3
60. Oletko käynyt Andiamossa? - tottakai
61. Mitä näät suoraan edessäsi? - kone
62. Jaksatko elää elämääsi? - Kyllä
63. Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen? - lähteä santulle
64. Hesburger vai Mc'Donalds? - hese
65. Oletko nyt masentunut? - e
66. Miksi? -
67. Ketä ajattelit viimeksi? - santtuu
68. Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin? - En
69. Viime kokeesi numero? - en muista
70. Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa? - 7.1
71. Minkälainen sää ulkona on? - hyvä
72. Värjäisitkö huoneeseesi seinät a) punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c) vihreänsävyllä - a
73. Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi? - kyllä
74. Miksi ihmeessä/Mikset? -
75. Kuunteletko musiikkia? - en just nyt

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.01.2009 15:33

KULUNUT VIIKKO
♥ Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? • kyllä:)
♥ Entä kenties pussannut? • on juu
♥ Mitä olet ostanut viikon sisällä? • paljon kaikkea
♥ Oletko potenut krapulaa? • en
♥ Oksentanut? • onneks en
♥ Soittanut jollekkin? • monellekki
♥ Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? • juu:)
♥ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? • kyllä

KULUNUT VUOSI ( 2008 )
♥ PARAS juttu kuluneelta vuodelta? • hmm. ripari ja kesä
♥ Oletko kokenut surua? • kyllä
♥ Oletko ollut töissä? • en oikeestaa
♥ Oletko itkenyt? • olen
♥ Ollut onnellinen? • kyllä
♥ Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? • en verisesti
♥ Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? • iha juu

TULEVAISUUS ( 2009 )
♥ Mitä odotat eniten ensi vuodessa? • kesää!<3
♥ Aiotko saada lapsia joskus, monta? • kyllä joskus, joku 2
♥ Missä olet viikon päästä? • kotona varmaan

KUMPI
♥ Kahvi vai tee? • tee
♥ Linja-auto vai henkilöauto? • henkilö
♥ Laiva vai lentokone? • lentokone
♥ Kävely vai pyöräily? • kävely
♥ Suklaa vai salmiakki? • suklaa
♥ Aamu vai ilta? • ilta
♥ Digikamera vai kinofilmikamera? • digi
♥ Makaronilaatikko vai rullakebab? • makaroonilaatikko
♥ Heavymetal vai suomiräppi? • suomiräppi
♥ Maaseutu vai kaupunki? • molemmat
♥ Kesä vai talvi? • kesä
♥ Taulu vai juliste? • juliste
♥ Tiskaaminen vai imurointi? • imurointi
♥ Sauna vai suihku? • suihku
♥ Puusauna vai sähkösauna? • puu
♥ Hevonen vai lehmä? • hevonen
♥ Toyota vai Volvo? • volvo
♥ Leffailta kotona vai elokuvateatterissa? • riippuu
♥ Raha vai rakkaus? • rakkaus
♥ Hevari vai hoppari? • hoppari
♥ Lukio vai ammattikoulutus? • amis

MUUTEN VAA
♥ Millainen puhelin sinulla on? • tälläne ruma samsung nyt väliaikasesti
♥ Mitä biisiä kuuntelet nyt? • en mitää
♥ Mitä aiot tänään? • en oikeestaa tie
♥ Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • en muista
♥ Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • en muista
♥ Milloin viimeksi oksensit? • syyskuus
♥ Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? • ei voi muistaa
♥ Oletko hiljainen vai äänekäs? • äänekäs
♥ Viimeisin lahja jonka sait? • no varmaa kaikki joululahjat jouluna
♥ Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? • vihreesee haisulipyyhkeesee
♥ Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? • olen!
♥ Pidätkö suuria korvarenkaita? • e

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 18:15

1. Mitä teit vuonna 2008 sellaista, mitä et ole tehnyt aiemmin?
- voi paljonkin!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- en tietenkää

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- juu:)

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- joo:(

5. Missä maissa kävit?
- lontoos,ranskas,viros ja ruotsis

6. Mitä haluaisit vuodelta 2009 sellaista, mikä ei onnistunut vuonna 2008?
- no se skoppe ois kiva ja sit koulus vois menestyy ja kaikkee

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2008?
- 8.6,27,12,28.12

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- hmm...

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- koulu

10. Kärsitkö vammoista?
- polvi

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- enpäs tiedä

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- monienki

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- muutamien

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Hih:) mahaan ja vaatteisii:DD

15. Mistä innostuit eniten?
- hmm...

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
- sum41-In Too Deep

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- onnellisempi

18. ..lihavampi vai laihempi?
- aika sama

19. ..rikkaampi vai köyhempi?
- rikkaampi!:D

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- kouluhommiii

21. ...entä vähemmän?
- sekoiluu

22. Miten aiot viettää joulun?
- vietin jo

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- voi 27.9!

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Gossip Girl,O.C ja House

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- en

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- VIP-ihmisiä

30. Mitä halusit ja sait?
- iPod nano

31. Mitä halusit, muttet saanut?
- skoppe

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- hmm... aikast monta niitä oli mutta Moulin Rouge oli aikas hyvä:)

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Hih:) Candy järkkäs mul "yllätys" synttärit

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- hmm..

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Kaverit

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Marilyn Monroest

38. Mikä puheenaihe säväytti sinua eniten?
- emt

39. Ketä kaipasit?
- KURPPAA!<3

40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Santtu<3

41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2008.
- et ihmisil kannattaa puhuu

42. Tapahtuuko tänä vuonna jotain erikoista?
- aivan varmasti!

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 18:47

VUODEN 09 ENSIMMÄINEN:

Biisi:
- eppu normaali-vuonna 85

Ihminen, jolle puhuit:
- Aino

Riemun aihe:
- skumppa pullon avaamine

Ruoka:
- nakit&perunasalaatti

Juoma:
- skumppa

Limppari:
- pepsi max

Ajatus:
- ei muista

Ohjelma/elokuva:
- simpsonit

Henkilö jolle lähetit tekstiviestin:
- Aino

Henkilö, jolle soitit:
- Candy

surun aihe:
-

henkilö, joka toivotti uutta vuotta:
- Santtu<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 02:51

Valitse joku kaverisi ja tee tämä hänestä. Pyydä häntä tekemään tämä sama juttu myös sinusta.

VALITSEN: Santtu

o1. Mikä näistä ihanista luomakunnan eläimistä kuvaa HÄNTÄ parhaiten?
{ } SAMMAKKO, koska hänellä on yhtä hempeät mulkosilmät ja hän kurnuttelee välillä seksikkäästi.
{ } GEPARDI, koska hän juoksee tuulennopeasti minua karkuun aina, kun näkee minun lähestyvän itseään.
{x} SORSA - koska hän tykkää pullasta ja vaappuu söpösti kävellessään.
{x} PUPU, koska hän on yhtä pörröinen ja loikkii mielellään sinne tänne.
{ } PAHKASIKA, koska hän röhkii nauraessaan ja tonkii maata.
{ } YKSISARVINEN, koska hän on yhtä mystinen ja viaton.
{ } KASTEMATO, koska hän on hyvin maanläheinen ja tykkää möyriä mullassa.
{x} DELFIINI, koska hän on yhtä hyväntuulinen ja hymyilee paljon.
{ } KOLIBRI, koska hän on yhtä värikäs ja tykkää kukista.
{ } PANDA, koska hänellä on yleensä silmä(t) mustana joko meikistä tai sitten hän on saanut turpaansa.

o2. Mitä näistä HÄNEN päällään useimmiten näkee?
{ } Herkät henkselit
{ } Seksikkäät saappaat
{ } Villit villahousut
{x} Fantastiset farkut
{ } Nuorekkaan nahkatakin
{ } Kuuman kauluspaidan
{ } Hienostuneen hameen
{ } Jännittävän jätesäkin
{ } Coolin cowboy-hatun
{ } Räikeät rintsikat

o3. Miten kuvailisit HÄNEN hiuskuontaloaan?
{x} Suloisesti sekaisin
{ } Täitä täynnä
{ } Ihq irokeesi
{ } Melko kalju !
{ } Pitkät ja silkkiset
{ } Pitkät ja rasvaiset
{ } Lyhyet ja tyylikkäät
{ } Lyhyet ja vähemmän tyylikkäät
{ } Täynnä geeliä/lakkaa/jotain mömmöä
{ } Väri ja pituus vaihtuu lähes päivittäin

o4. Himoitsetko HÄNTÄ?
{ } No ehkä vähä.
{ } No ehkä paljo.
{ } No ehkä en yhtään.
{x} Joka ainoa aamu, päivä, ilta, yö, iltapäivä, aamupäivä, aamuilta ja iltayö.
{ } En uskalla.
{ } Mitä on himo?
{ } Pervo kysymys.
{ } Kiellän moisen epäpyhän tunteen
{x} TOTTA HELVETISSÄ!
{x} No nyt alko kyllä himottaan.

o5. Millainen on HÄNEN hymynsä?
{ } Outo irvistys.
{x} Liian suloinen kestettäväksi.
{x} Grau, seksikäs!
{ } Se mitään hymyile.
{ } Aika karu
{x} Semmonen söpö tuituitui.
{x} Vallan hurmaava.
{ } Pökerryttävä.
{ } Pelottava.
{ } Irstas.

o6. Onko HÄN ns. pahis vai hyvis?
{ } Tarvittaessa kumpaakin.
{ } PAHA! Pahapahapaha!
{ } Itse hyvyys.
{ } Hyvin paha.
{x} Pahasti hyvä.
{ } Välimuoto.
{ } Itse @!#$.
{ } Kunnon kansalainen.
{ } Ammattirikollinen.
{ } Ei siitä ota Erkkikään selvää. 8D 8D :D

o7. Seitsemästä kääpiöstä HÄN muistuttaisi eniten..
{ } UJOa, koska hän on ujo, hiljainen ja punasteleva.
{ } VIISASta, koska hän on hurjan fiksu ja tykkää päteä.
{} NUHANENÄä, koska hänellä tuntuu olevan usein/jatkuva nuha/siitepölyallergia.
{ } VILKASta, koska hän ei juurikaan puhu tai viihdy hetkeäkään paikoillaan.
{ } JÖRÖä, koska hän on yhtä pahantuulinen ja äreä.
{x} LYSTIKÄStä, koska.. Noh, hän on yhtä lystikäs.
{x} UNELIASta, koska hänellä on yhtä hyvät unenlahjat ja häntä väsyttää aina.

o8. Onko HÄN älykäs?
{ } Ei ihan.
{ } Älykäs? Hän on NERO!
{ } Hänellä täytyy olla tavallista alhaisempi älykkyysosamäärä.
{x} Tarpeeksi älykäs minulle!
{ } Joskus.
{xxxx} Ei ainakaan yhtä älykäs kuin MINÄ!
{ } Ainakin älykkäämpi kuin MINÄ!
{ } Mitä on älykkyys?
{ } Tyhmä kuin saapas. Itse asiassa tyhmempi.
{ } Ei ainakaan niiden juttujen perusteella, mitä se suustansa päästelee..

o9. Millaiset silmät HÄNELLÄ on?
{ } Kierot.
{x} Bambisilmät!
{ } Vauhkot.
{ } Ystävälliset.
{ } Niissä on hullun kiilto.
{ } Viekkaat.
{ } Vinot kuten japanilaisilla.
{ } Hänellä ei ole silmiä.

1o. Mihin ammattiin HÄN sopisi täydellisesti?
{ } Lääkäriksi, koska hänellä on parantava kosketus.
{ } Kassialmaksi, koska hänellä on aina ihan helkutisti kaiken maailman pusseja ja kasseja mukana.
{ } Salaiseksi agentiksi, koska hän on yhtä iso mysteeri ja uhkarohkea.
{xxx} Klovniksi, koska hän on pelle.
{ } Jumalaksi, koska hän haluaa hallita maailmaa.
{ } Saatanaksi, koska hän haluaa syöstä ihmiset turmioon.
{ } Taskuvarkaaksi, koska hänellä on pakkomielle varasteluun.
{ } Asianajajaksi, koskä hän on niin fiksu ja sujuvasanainen.
{x} Minun seksiorjakseni.