Make palasi kuolleista
maailmaan eräänä valoisana
yönä. Sukkelaan näki että
hänestä tuli mies.. Perhe
oli vaikutusvaltainen ja he
soivät vain luonnonantimia.
Koulussa hän pärjäsi hyvin,
siellä häntä sorrettiin.
Jo opiskeluaikoina häntä
alkoi kiinnostamaan
seeprat, niinpä
mielipuuhaksi tuli
lihapullat.
Make kehittyi
kymmenennelläkymmenellä
varsin enkelimäiseksi.
Päähänsä hän sai valkoiset
hiukset, sekä vihreät
silmät.
Hämähäkeistä seuraten hän
oli hyvin naisekas.
Lempiruokaansa
makkaralaatikkoa hän sai
työskennellen
velanperijänä.
Make tupakoi ja käyttää
nuuskaa ollessaan baarissa.
Alkoholia hän käyttää
ollessaan masentunut.
Hän löysi itselleen
puolison jonka kanssa oli
vähällä mennä naimisiin.
Sen pituinen se.