Lapsen 10 käskyä vanhemmilleen.
1. Minä olen vasta lapsi ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.
2. Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.
3. Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi,
niin jaat sydämeni, jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.
4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.
5. Älä tapa tunteitani, ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä, olemalla välinpitämätön,
uhkailemalla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.
6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.
7. Älä varasta elämääni asettamalla kannettavaksi sinun täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.
8. Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä minulle omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa, vaikka sinä et uskoisi ja toivoa, vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan, että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.
9. Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.
10. Älä anna minulle kaikkea mitä haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi sortumisesta syntynyttä voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.
Ja muista rajat ovat rakkautta, minä tarvitsen niitä oppiakseni ja tietääkseni että sinä suojelet minua siltä, miltä en itse osaa suojautua.