IRC-Galleria

Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän
perusasiat.

Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista
yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina sen
verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran
kuussa. Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät
karunkin uroon munaskuihin.

Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.

Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä,
huumorin-tajuinen nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen
suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja
savuttelu eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja
metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen
tulppaani."

Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja
nehän tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat
kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän epäilen
sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on
tietokone.

Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään.
Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle:
pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun
Piriste.

Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä
haju. Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat
pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa.

Myöhästyin asemalta melkein tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä
sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut
mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle, kun
minä kävin täyttelemässä lottokupongin.

Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun
koira istuu aina edessä.

Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara
tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli
sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.

Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet,
extra sipuli ja maitoa.

Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se
takapenkkiläinen kanssa.

Se sanoi junassa syöneensä. Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja
nuoleskelin puhtaaksi.

Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat.
Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa,
enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen
pyörän alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet
koiraan ja eikun taas matkaan.

Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun
markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen
kuin oltiin kotipihassa.

Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että
piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta
estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi
sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi
lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.

Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa
saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun
ruokailevan. Täällä ei turhaan hienostella!

Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät
viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä.

Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin
perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari
soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan
ennen kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin
lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista
hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii.

Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille
myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan
mitään pyhäkoulutekstiä.

Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui
matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti
tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota
takapenkin, kun minä en millään jaksanut.

Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän
poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja
kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli.
Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella
olla kohallaan.

Ja ulukonäkö tietenk