"Texasilaista perhe-elämää (07.07.09)
Törmäsin aivan uskomattomaan tarinaan, joka vaikutti alkuun suuremman luokan vitsiltä, mutta tarkemmin ajateltuna tämä voisi toteutua myös Suomessa.
24-vuotias amerikkalaispoika rakastui 42-vuotiaaseen leskirouvaan, jolla oli 19-vuotias tytär. Pojasta siis tuli avioituessaan sekä aviomies leskelle, että isä lesken tyttärelle.
Ensimmäisenä yhteisenä jouluna he kutsuivat juhlimaan Jeesuksen syntymää myös pojan 50-vuotiaan isän. Liekö syy sitten joulunhengen tai punssin, ilmoitti nuori tytär joulun jälkeen olevansa palavasti rakastunut pojan isään. Koska selvisi, että tunne oli molemminpuolinen ja poika tiesi isänsä olleen pitkään onneton äidin lähdettyä toisen miehen matkaan, poika siunasi liiton. Näin pojasta tuli isänsä appiukko, isästä vävypoika ja tyttärestä pojalle äitipuoli.
Muutama vuosi kului ja eräänä synkkänä syysiltana poika sai 26-vuotiaana esikoispojan vaimonsa kanssa. Näin hänen oma isänsä sai ensimmäisen lapsenlapsen ja isän vaimo pikkuveljen. Nuorin tulokas oli siis lankomies jo syntyessään.
Tällä kokoonpanolla juhlittiin joulu ja uusivuosi, kunnes tuli taas aika lähteä kätilön pakeille. Tällä kertaa pojan tytär siis isän vaimo, joka oli tottakai myös pojan äitipuoli, synnytti tytön. Vastasyntynyt tyttö oli pojalle pikkusisko, pojan vaimolle ja tietenkin myös hänelle itselleen ensimmäinen lapsenlapsi sekä heidän oman poikansa täti. Ja koska hänen tyttärensä oli myös hänen äitipuolensa, oli hänen vaimonsa myös hänen isoäitinsä. Joten ollessaan isoäitinsä mies, oli hän itse itselleen isoisä."
(from riemurasia.net)