IRC-Galleria

Kun taas vuoden vaihteessa kaikenlaisen koira-kissa-hamsteriomistajat alkavat valittamaan, että ilotulitteet pitäisi kieltää, koska heidän marsunsa saa traumoja paukuista, niin mielestäni taas pitäisi lemmikin kieltää kaupungeissa!

Koska mielestäni ainoastaan itsekkäät ihmiset pitävät eläviä olentoja betoonilaatikoissa omaksi huviksi. Voiko itsekkäämpiä ja turhamaisempia ihmisiä kuin lemmikkien omistajat edes olla olemassa?

Toinen ostaa aidon minkkiturkin, koska sille mikään tekokuidusta valmistettu toppatakki ei riitä. Ja toinen taas hankkii jonkun elävän olenton ja pistä sen häkkiin, koska sille nalle ei riitä.

Kukaan meistä ei kuole jos ei saa ostaa minkkiturkkia, samoin kukaan ei kuole, jos ei saa pitää jotain hamsteria häkissä! Lemmikit ovat täysin turhia!

En ymmärrä millainen ihminen edes ostaa lemmikin! Pitää olla päässä sekaisin tai joku sadisti, jotta nauttisi vallasta, että saa pitää pienen puolustuskyvyttömän eläimen omaksi iloksi ja huvikseen häkissä jossain kerrostaloasunnossa!

No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaatkin, että oletkin köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästään löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, eikä neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudennessakaan vikaa,
talo täyttyy kisuilla aivan tuota pikaa.

No uskallatko leikkiin, mites ois vielä yksi?
Kai keittiössä saan sen säilytetyksi.
Sängyillä, sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkin hoito iltoja pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle jostain paikan raivaa.

Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuononjäljestä ikkunassa tai karvan hahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei kissojen määrällä ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman oisi laumani vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Yksikään ei ilman huomiotani jää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi kissatuttavat, joilla samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää,
kun kissapuuhat sun viikonloput täyttää.

Kissanruoka, vitamiinit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oonko vainaa?
Silloin lempikissasi pään syliisi painaa.
Se katsoo sua rakastaen ja sinä päätät jaksaa
pitää koko kattilauman, maksaa mitä maksaa.

Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikissaksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.
Kaikki on sen arvoista, on kissat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan kissojensa oma.


(Alkuperäinen kirjoittaja tuntematon)

Me ollaan kissaenkeleitä,
hetkiä menneitä,
muistoja lempeitä,
ikävää järjetöntä.

Pieni viiksi värähtää,
kyynel poskelle vierähtää,
tuska monia viiltää,
tästä painajaisesta ei voida herättää.

"Älä äiti, isä pelkää,
Täällä on hyvä olla ja monta ystävää.
Niityllä leikitään ja hiiriä metsästetään.
Me vielä tavataan, suukotellaan ja halitaan.
Me teitä täällä rakastetaan ja kaivataan.
Täällä sateenkaarisillalla,
kissojen taivaassa."




R.I.P

Kun Pin ja Pon pieninä pentuina haettiin kotiin, ne nuuskivat huoneeni joka nurkan, söivät vähän ja käpertyivät yhdessä miu syliin nukkumaan. Olisin tarvinnut liimaa askarteluuni, mutta en raaskinut nousta.
Ensimmäisestä yöstä sanotaan, että pennut huutavat emoaan, mutta Pin ja Pon kömpivät peiton alle miu masun päälle, ja nukkuivat siinä nätisti koko yön.
Sitten Pin kasvoi liian isoksi nukkuakseen masulla (en voinut hengittää!) joten se siirtyi ensin kainaloon ja myöhemmin jalkojen väliin.

Pin ja Pon matkustelivat aluksi paljon. Otin ne aina mukanani Moolle. Sitten muutettiin Korsoon, ja kissat pääsivät juoksemaan isolla pihalla. Jos ulos vei vain toisen, toinen huusi ikkunassa. Luultavammin kateutta kuin eroahdistusta kuitenkin...
Ja sitten muutettiin Lahteen. Ja sitten Raaheen. Raahessa perheeseen liittyi Mikita, sieltä Saloon muutettuamme kissat tapasivat Miikan ensi kertaa kunnolla, sitten syntyi Tessa ja Santeri tuli taloon. Santeri omi Mitsun itselleen, ja sisarussuhde Ponan kanssa saattoi hiukan kärsiä. Takaisin Lahteen ja Lahdesta pois kissat muuttivat miten sattui, kunnes taas lopulta Pin ja Pon olivat kahden.

Ja nyt Pon on yksin.

Olisin tahtonut Ponan saavan viettää vielä hetken aikaa Mitsun kanssa, jättää hyvästit. Meidän piti päästä vielä kotiin, mutta sitten kaikki kävikin niin äkkiä. Kohtauksia lääkityksestä huolimatta, työajan loppumista odottava eläinlääkäri, kaksi onnetonta vaihtoehtoa. Otin Mitsun syliin. Siinä sillä oli hyvä olla, ihan niinkuin pentunakin. Siinä se sai lähteä. Minun rakas pieni karvavauvani. Ei vielä kymmentäkään vuotta vanha.















Lepää rauhassa rakas Pin-san. Äiskä rakastaa aina

Päivä 20 kuva lempieläimestäsi











Päivä 21 kuva taidosta jonka haluaisit oppia
Päivä 22 kuva herkusta mitä söit viimeeksi
Päivä 23 kuva joka tuo mieleesi huonoja muistoja
Päivä 24 kuva joka tuo mieleesi hyviä muistoja
Päivä 25 kuva unelmakropastasi
Päivä 26 kuva joka kuvaa aamujasi
Päivä 27 kuva unelma-ammatistasi
Päivä 28 kuva lempijuomastasi
Päivä 29 kuva hiustyylistä jonka haluaisit
Päivä 30 kuva sinusta

Kissanpennun metsästystä :3 Saas nähdä löytyykö vähään aikaan :D

Koska Santeri. Sen kasvaminen pienestä pennunrääpäleestä isoksi möhkäleeksi :3 Ainoa kissa josta mulla vauvakuvia onkaan...



Se otettiin (vastalauseistani huolimatta) kaveriksi Mikille, joka ei oikein saanut leikkiseuraa Mitsusta ja Poosta. No, Miki vihasi Santeria alusta asti... ja vihaa edelleen X3



Sen sijaan Santtu tuli läheiseksi Töpön ja Mitsun kanssa Tesi ja Teri, Tessin kissi



Ja Mitsun... jaa-a, niiden suhde on välistä vaikuttanut vähän epäilyttävältä <w<





Ja niin kasvoi Santeri suureksi ja kiusankappaleiseksi. Riehuu ja remuaa päivät yöt läpeensä, syö _kaiken_ ja kiusaa Mikiä minkä ehtii. Hermot menee monesti viikossa, mutta on se vaan silti herttainen ja rakas pusupoika X3