"ELÄINYSTÄVÄT HUOMIO!
Lappeenrannan eläinkoti Pesä tarvitsee nyt kaikkien apua. Eläinkodille on ilmoitettu, että heidän tilansa on tyhjennettävä syyskuun ensimmäiseen päivään mennessä, eikä uusia tiloja ole vieläkään löytynyt. Kaikki eläimet, jotka eivät saa kotia tai sijaiskotia annettuun päivään mennessä joutuvat piikille Asiaa pahentaa se, että Pesän verkkosivut ovat olleet jumissa jo usean viikon, joten uusia eläimiä ei ole saatu sivuille lisättyä.
Kotia etsii monen monta kissaa, myös pieniä pentuja. Jos olet kiinnostunut auttamaan jotain näistä eläimistä, ota yhteyttä Pirjoon 0400183118. Auttaa voit myös JAKAMALLA tätä ilmoitusta eteenpäin. Pidetään yhdessä huoli ettei yksikään eläin joudu piikille tämän muuton yhteydessä!"
Toi on siis facebookista kopioitu, mutta kommenteissa oli kirjoitettu "Korjataan sen verran että eivät lopetuta terveitä eläimiä"
Herra saapuu illalliselleen, mutta ei tule punkkitarkastukseen vapaaehtoisesti, joten laitan kovan kovaa vasten enkä anna ruokaa. Poistuu parin minuutin päästä ikkunan kautta takaisin pihalle ja alkaa melkein samantien maukumaan uudestaan. Mietin jo, että tyhmä kissa yrittää saada ruokaa tulemalla vain uudestaan sisälle, mutta sillä onkin myyrä mukana!
Mikä ihmeen myyrävarasto sillä on ikkunan alla. Oliko se saalistanut sen jo valmiiksi ja tullut maukumaan ruokaa varmuuden vuoksi ja kun ei tippunut, niin sitten kokeiltiin myyrän kanssa. Vai tajusko se, että nythän pitää itte metsästää ja nappas samantien pois kuleksimasta. Söi kuitenkin myyränsä ja vielä päälle kissanruokaa ja punkkikin poistettiin.
Kissa:
Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin
pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja
paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa
avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista.
Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla
käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä
pehmennyt pilleri pois.
Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla
käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan
leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä
kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen.
Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso
sisään pihalta.
Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen
kiinni etu- ja takakäpälistä. Älä välitä kissan matalasta
mouruamisesta.
Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä,
samalla kun tunget puista viivoitinta kissan suuhun. Liu"uta pilleri suuhun
viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti.
Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta. Pistä
muistiin uuden viivoittimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet
koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten.
Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan
päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä
pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja
puhalla mehupilliin.
Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo
lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison
käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa
naapurin halkokuurista.
Ota uusi pilleri. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta
niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla. Ammu
pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla.
Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen.
Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen
jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä. Heitä T-paita roskiin ja hae
toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien
toiseltapuolelta. Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään
kissaa.
Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen
puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut
näppylähanskat vajasta. Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella.
Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä
pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri
huuhtoutuu alas.
Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun
tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät
oikeastasilmästäsi. Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä.
Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä.
Koira:
1. Kiedo pilleri pekoniin.
2. Se siitä.
Oli eläinlääkärin seinällä. Jäljitin netistä...
Pulla Pullava... 2002 - 2011. Kuuli ja näki koko ikänsä <3
Kiitos näistä vuosista, jotka jaksoit meille antaa. Jäi todella suuri ikävä ja tulee aina olemaan. Olit ja tulet aina olemaan "kovis" ja sisukas. Taistelit hienosti ja jaksoit piristää, vaikka olit todella kipeä.