IRC-Galleria

kylkiKeskiviikko 26.07.2006 20:57

Sattuipa eräänä toukokuisena perjantai-iltana niin, että olimme Tursassa juomassa mm.olutta ja siinä ohessa sitten hieman trampoliinilla pompimme. Sattuipa tuona samaisena iltana juurikin niin, että nalla` tuli polvi edellä alas pompusta suoraan kylkeeni mun. Sattui se. Ja sattui siitä eteenpäinkin useita viikkoja. Sitten kipu meni pois. Mutta vain palatakseen jälleen viime viikolla napsahtaen kylkeeni. Käsiäni venytellessä sattui tämä. Kylki oli hellänä muutaman päivän ja jälleen hieman helpotti. Toisin kuin tänään. Aivan rauhassa juustoa höylätessäni kuului ja tuntui tuo jo viime viikosta tuttu napsahdus oikealla puolen kylkeä ja sattui taas niin saatanasti. Ei tunnu kovin hyvältä vieläkään. Tietyt asennot tuottavat sen luokan kipua, että asentoa on pakko vaihtaa. Ei taida olla kovin normaalia tämä, että kylki käyttäytyy tällä tavoin. Luulen. Eikä oloa helpota yhtään se, että MTV suoltaa lähes peräkkäin sekä Antti Tuiskun että Valvomon uudet videot. Kovinkaan hyviä eivät ole ne. Eivät biiseiltään eivätkä videoiltaan. Mutta se täytyy kyllä vielä kaiken kansan kesken julistaa, että Kill Bill-elokuvat ovat aivan helvetin hyviä, sekä äärettömän tyylikkäitä, elokuvia.
Ei mulla sit muuta.

kämppäTiistai 25.07.2006 14:13

ei kellään ois kämppää orimattilasta vuokralle antaa??

vittuPerjantai 14.07.2006 01:43

nälkä, väsyttää, vituttaa ja muutenkin paska olo..
mistä vitusta näitä aina tulee.
salla sentäs vähän piristi kertomalla kuinka sitä pisti ampiainen varpaaseen..=)
olis ees jotain järkevää ruokaa mut ei. ja unen saamisestakin on tullu jo lähes täys mahdottomuus..prkl..
näillä mennään.

running scared on muuten vitun hyvä leffa.suosittelen.

kelaKeskiviikko 12.07.2006 15:34

vitun kela..
ei anssi.

ruisrockKeskiviikko 05.07.2006 18:33

vittu mie ois sinne lauantaina halunnukkaa..

oloSunnuntai 02.07.2006 15:27

onpa jotenkin outo olo..ei kai nyt mitään krapulaakaan oo mut tuntuu vaan oudolta..
syödä ehkä pitäis jotain..eilen vedettiin hyvät mätöt lasikellossa niina-alennuksilla..;)
ja saatiin vohveliperuna(WTF?)maistiaiset..=)
ja voitettiin taustan kans hyvät rantalentismatsit..
mut vitun ranska meni voittaan brassit..ei hyvä.
ei mulla muuta.

turkuTorstai 29.06.2006 18:15

toisaalta tykkään kauheesti mut jostain syystä nyt ahistaa..
ja mieluummin henkailen nyt laitumella ku täällä..
toisaalta sit taas vituttaa ku joutuu lähteen täältä ja luopuun tästä kämpästä..
hassua..
tänään joka tapauksessa takas himaan..

muumimaailmaTiistai 27.06.2006 21:49

eipä vituta enää..=)
vaikka välillä satokin niin saakelisti vettä niin silti oli kohtuu helvetin mukava päivä..
kummityttö halus koko ajan kulkee käsi kädessä ja oli muutenkin maailman söpöin..=)
ja mikkolakin nähtiin siellä pappailemassa ja palomestaroitsemassa..=)
suosittelen.

uniTiistai 27.06.2006 11:52

voi vittu mä en osaa nukkua..
pistää vituttaan.
ja vettäkin sataa saatana ja pitäs tänään muumimaailmaan mennä.
sori.

juhannusSunnuntai 25.06.2006 23:05

ei näitä muutaman päivän putkia kestä enää.
vaikka olikin kyllä joka päivä helvetin heinot meininkit..=)
kaikki paikat palaneena ja muutenkin vaan ihan paskana ollaan mut se on pieni hinta hianoista juhlista..=)
tästä eteenpäin ainakin jonkin aikaa selvinpäin..
kiitosta tosta.