IRC-Galleria

kylkiKeskiviikko 26.07.2006 20:57

Sattuipa eräänä toukokuisena perjantai-iltana niin, että olimme Tursassa juomassa mm.olutta ja siinä ohessa sitten hieman trampoliinilla pompimme. Sattuipa tuona samaisena iltana juurikin niin, että nalla` tuli polvi edellä alas pompusta suoraan kylkeeni mun. Sattui se. Ja sattui siitä eteenpäinkin useita viikkoja. Sitten kipu meni pois. Mutta vain palatakseen jälleen viime viikolla napsahtaen kylkeeni. Käsiäni venytellessä sattui tämä. Kylki oli hellänä muutaman päivän ja jälleen hieman helpotti. Toisin kuin tänään. Aivan rauhassa juustoa höylätessäni kuului ja tuntui tuo jo viime viikosta tuttu napsahdus oikealla puolen kylkeä ja sattui taas niin saatanasti. Ei tunnu kovin hyvältä vieläkään. Tietyt asennot tuottavat sen luokan kipua, että asentoa on pakko vaihtaa. Ei taida olla kovin normaalia tämä, että kylki käyttäytyy tällä tavoin. Luulen. Eikä oloa helpota yhtään se, että MTV suoltaa lähes peräkkäin sekä Antti Tuiskun että Valvomon uudet videot. Kovinkaan hyviä eivät ole ne. Eivät biiseiltään eivätkä videoiltaan. Mutta se täytyy kyllä vielä kaiken kansan kesken julistaa, että Kill Bill-elokuvat ovat aivan helvetin hyviä, sekä äärettömän tyylikkäitä, elokuvia.
Ei mulla sit muuta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.