ajattelen porilaisia peltoja, sinistä taivasta pohjanmaalla kun pilvet on sietämättömän matalalla ja rannassa vesi selittämättömän selvää, Sylvie Vartanin ääntä jonain surullisena iltana, säkkipilliä. Kaikkea. Tunnen tarvetta selitellä ja toisaalta mennä nukkumaan, antaa olla, unohtaa kaikkien toisten turhautuminen ja mielihalut.