Nyt on pelini jo pelattu ja hävisin sen niinkuin kaiken aina.
Pitää olla vahva vaikka se ei nyt riitä, joten en kiitä.
Sanotaan, et' kaikella on rajansa, et pysty järkeäni varastaan.
Sä katsot mua silmin sokein ja luulet et' kaikki on okei.
Olen yksin, en ikinä kaksin, suojana mulla on sanat ja ääni.
Ei kukaan teistä nää sisimpääni, joka on rikki hakattu ja potkittu.
Täynnä pelkoa ja vihaa, täyttä ihmislihaa.
Avunpyyntö täytyy itseltä kieltää; se on heikkoutta jota en voi sietää...
Musta verho silmieni edessä, en näe peilikuvaani enää edes vedessä,
vaan hereillä pysyn sinnitellen, pinnistellen pysyn pinnalla.