IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.09.2007 21:13

Oli fuksiaiset eilen, join ihan sikapaljon. Huh. Aamulla piti kaiken hauskan lisäksi mennä puoli yhdeksään luennolle. Väsytti ihan sairaasti, onneksi ei sentään ollut huono olo. Se siitä olis vielä puuttunutkin, että olisin käynyt välillä oksentamassa! Oli kyllä hauskaa eilen, ja hyvä, että kaikki olivat pukeutuneet Suomi-iskelmä teeman mukaisesti! Huh, pakko saada jotain hyvää. Jätskiä, roskaruokaa, karkkia. Mitä tahansa!

LukuongelmiaPerjantai 21.09.2007 00:43

Mikähän siinä on, kun pitäisi lukea tenttiin tai kokeisiin, keksii kauheasti kaikkea jännittävää ja tärkeää tekemistä. Silloin siivoaminenkin tuntuu todella kivalta vaihtoehdolta. En lähtenyt lautapeli-iltaankaan, kun ajattelin olla ahkera koululainen ja lukea koko illan. Pöh. Aloin lukea siinä kahdeksan aikaan illalla ja olin ehtinyt sitä ennen käydä luennolla, palauttamassa pulloja kauppaan sekä tehdä ruokaostokset, käydä Suomalaisessa kirjakaupassa, vaihtaa lakanat sänkyyn, järjestellä vaatekaappia, paistaa lettuja ja viettää iltaa kämppisten kanssa siideriä naukkaillen. Luin ahkerasti ehkä puolisen tuntia ja eksyin tietokoneelle. Tässä sitä nyt ollaan.

Ääh. On varmaan pakko mennä takaisin lukemaan. Ei mahda kyllä illalla nukuttaa, kun heräsin tänään vasta 11.15. Ajattelin eilen illalla, että en minä mitään herätyskelloa tarvitse, herään kuitenkin ennen kymmentä. Ja paskat. Nukuin lähes 12 tunnin yöunet.

Syysmasennusta(ko)Tiistai 18.09.2007 21:28

Tänään meillä oli tekstianaalyysin luento. Pitäisi tehdä runoanalyysi. Entä jos vihaa runoja?? Kylläpä minustakin tulee aika hyvä äidinkielen opettaja, kun en kykene lukemaan runoja. Ajatuskin puistattaa. Miten niitä voi edes tulkita? Tänäänkin oli esimerkkinä niin sekopäinen runo, että sen kirjoittaja on taatusti nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Saattaa mennä ihan puihin tämä kurssi.

Kummallinen olo on ollut koko viikonlopun, olen ollut väsynyt kuin pieni orava ja paleltaa ihan koko ajan. Kuumettakaan ei ole enää. Katrin mielestä minulla on syksyyn liittyvä masennus, joka ilmenee kylmyytenä. Voisihan tämä syysmasennustakin olla. Pistää vihaksi tämä keli, kun kesä on taas ohi. Syksyn vois ihan kokonaan ohittaa, kesän jälkeen saisi tulla suoraan talvi ja heti sen jälkeen taas kesä.

Pakko varmaan raahautua kauppaan. Onneksi se on tuossa 100 m päässä. Pitää ensin etsiä toppahousut ja karvalakki jostain, etten jäädy matkalle.

HuhhuijakkaaLauantai 15.09.2007 01:24

Juu, kivasti lähti opinnot Jyväskylässä sujumaan, kun tulin heti kipeäksi (tai oikeastaan vasta toisella viikolla). Oli kyllä kauhea päivä, kun aamulla piti heti kahdeksaksi mennä luennolle, joka kesti kaikenlisäksi neljä tuntia! Oltiin eilen illalla vähän viihteellä, ja menin nukkumaan kai joskus yhden jälkeen. Minulla lähti eilen ääni melkein kokonaan, ja tänäänkin olen vain saanut vaivoin pihistyä asiani. Olipa harvinaisen pitkät neljä tuntia. Huh, onneksi kaikki loppuu aikanaan.

Päivällä kiskot toivat minut sitten Kuopioon. Ihanaa oli tulla äitin hoidettavaksi, se oli tehnyt pitsaa ja munkkejakin ihan minua varten <3 Väsyttää kyllä nyt ihan sikana, opiskelijaelämä on niin helekatin rankkaa. Onneksi luentoja on vähän, mutta valitettavasti vapaa-aikaa on taas liikaa... Saatan laiskistua. Ja läskistyä.

Nyt nukkumaan! Jes!

Aah...Keskiviikko 29.08.2007 00:15

Ihana loma, ihana keli! Jes! Kohta on taas mentävä koulutielle. Hurjaa! Onneksi minulla on huomenna kampaaja. Leikkaan pään kaljuksi, ja ajan pääni jäädyksiin.

Katrilta kopioinTiistai 21.08.2007 01:30

Omistatko asetta?
- Filerointiveitsen

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Nooh. Olisko 8

Mikä on lempijoululaulusi?
- Oi jouluyö ja Sylvian joululaulua

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Vettä ja kahvia

Nimikirjaimet?
- MTL

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
1. Tosi vaikeaa kirjoittaa tällä läppärillä
2. Itämaan tietäjiä ja mirhaa
3. Mietin vanhaa nettituttua, jonka kanssa juttelen

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
1. Vesi
2. Kahvi
3. Maito
4. Siideri
5. Limu

Mihin aikaan heräsit tänään?
- 5.40

Tämänhetkinen huoli?
- Huh. Mitenkähän kotiudun Jyväskylään

Lempipaikka?
- Sänky

Minne haluaisit mennä?
- Hmm.. Skotlantiin vaikka

Palatko vai rusketutko?
- Rusketun

Ryhtyisitkö merirosvoksi?
- En nykyaikana varmaankaan.

Milloin puhelimesi soi viimeksi?
- Hmm... Se tais olla joskus 5 aikaan

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Ufoja ja vampyyrejä

Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
- Sellaiset, missä oli marjoja.

Pahin haava/murtuma/ym joka sinulla on ollut?
- Ei kait mulla ole mitään pahempia ollut

Monta TV:tä talossasi on?
- En oikein tiedä, missä talossa (kun ei ole periaatteessa omaa asuntoa), mutta tässä asunnossa on yksi

Mitä teit keskiyöllä?
- Nukuin

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Mitenkähän nopeasti selviydyn aamutoimista

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Ei ole kaappia! On minulla ehkä neljät.

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Vaatekaapin (sama kuin Katrilla)

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Koiran tai harakan

Jos saisit päättää,mitä elementtiä näistä neljästä vaihtoehdosta edustaisit; Maa,tuli,vesi, ilma?
- Vesi

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- Lukisin tai olisin Katrin hierottavana

Mersu vai Volvo?
- Volvo

Kuusi vai mänty?
- Kuusi

Juna vai laiva?
- juna

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Itsekseni nukuin

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- Enemmän

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Katrin

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Jannen

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Oli niin paljon ajatuksia, ettei meinannut tulla uni silmään

Paras kesämuistosi?
- Onhan tässä tapahtunut jotain ihan kivojakin asioita. En osaa nyt eritellä, mikä olis paras


Onko sinulla ajokortti?
- Jep

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Huh, miljoonia kertoja

Montako sisarusta sinulla on?
- 3

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- On

Kuinka usein kiroilet?
- NOIDUN harvoin, mutta tarpeen mukaan (jos esim. auto sippaa moottoritielle)

Mikä merkkinen auto perheellänne on?
- Mitsubishi on minun perheellä (johon kuuluu minä ja minun Mitsubishi)

Uskotko, että dinosauruksia oli olemassa?
- Joo, miten niin en uskoisi?

Kenen kanssa lähtisit kuuhun?
- En osaa sanoa

Missä peikot asuvat?
- Vuorenpeikon maassa

Oletko koskaan katsonut elokuvaa silmät kiinni?
- Joskus, jos on pelottanut

Oletko nähnyt jonkun perheenjäsenesi yöllä jääkaapilla?
- Olen varmaan kaikki

Oletko varastanut alkoholijuomia perheesi kaapeista?
- En muistaakseni

Oletko nauranut tämän gallupin aikana?
- En muista

Mitä opiskelit viimeksi?
- Lukiota

Mitä tarvitset jotta voit virkata?
- Taitoa ja innostusta

Kenet haluaisit viereesi?
- Hänet

Vituttaako kun aloitit tämän gallupin?
- Eipä oikeastaan

Paistaako äitisi lettuja?
- Joskus

Vai paistaako isäsi takaraivossa kalju?
- Ei

Vai paistaako isäsi pihvejä kesäisin ja polttaa ne?
- Ei se koskaan tee ruokaa

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 22:25

Taas muutto edessä, kyllä hajottaa! :( Kuka tulis tekemään sen minun puolesta?

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.08.2007 16:50

Olipa mukavan rentouttava viikonloppu. Olin porukoiden luona, enkä tehnyt yhtään mitään. Ihmeen nopeasti menee aika, vaikka vain laiskottelee! Taas olis työviikkokin edessä, mutta onneksi sain edes oman auton taas toimimaan. Jotain hyvää on tässäkin elämässä.

Kohta olis taas muuttokin edessä, pitää ruveta jo laittamaan tavaroita kasaan ensi viikolla. Ahdistavaa puuhaa sekin. Olen muuttanut vuoden sisällä jo periaatteessa 3 kertaa, ja nyt on taas sama rumba edessä. :( Nyt jää kaikki kaveritkin toiseen kaupunkiin, masentaa vielä enemmän... Ja vaikka luultavasti saankin uusia kavereita, ei ne kuitenkaan korvaa entisiä.

Pitää varmaan lähteä tästä tekemään jotain HÄKELLYTTÄVÄN turhaa. Käytiin Tomin kanssa uimassakin, raskas liikunta sai minut LUOKATTOMAN väsyneeksi. Huh. Pitäisköhän ottaa ihan pienet päikkärit...

Voi tsiisusSunnuntai 05.08.2007 22:46

Auto ei toimi edelleenkään. Voiko huonommin enää mennä.

Tekevälle sattuuLauantai 04.08.2007 00:23

Auto hyytyi tänään moottoritielle. Voi jee. Onneksi oli hinausapu lähellä, kiitos Marjo!