Tässä maailmassa elää unelma. Unelma toisesta ihmisestä. Ihmisestä jonka kanssa juoda appelsiinimehua. Appelsiinimehua ja suklaakeksejä.
Suklaakeksejä valokuvissa. Valokuvissa, joita olisimme ottaneet yhdessä. Yhdessä käveltyämme ensin pitkälle merenrantaan. Merenrantaan, joka olisi täynnä kylmiä kiviä. Kiviä ympäröitynä syksyisillä lehdillä. Lehdillä, jotka isot vaahterat ja tammet olisivat pudottaneet rannalle.
Rannalle, jossa me seisoisimme. Seisoisimme päällämme villapaidat. Villapaidat pitäisivät meidät lämpiminä. Silloinkin kun olisimme erossa.
Erossa vain siihen saakka kunnes taas tapaisimme. Tapaisimme kera appelsiinimehun ja kameran. Kameran ja rakkauden.