IRC-Galleria

Hei,

yritän epätoivoisesti datata isän hyperpuhelimella, mutta ei tästä oikein mitään tule.

Haluaisin päästä kunnon koneelle puhumaan omien, rakkaiden ihmisteni kanssa, mutta ei siitäkään oikein mitään tunnu tulevan. Minulla olisi niin paljon asiaa, ehkä uskaltaisin viimein kertoa myös yhden tärkeän asian yhdelle kovin tuntemattomalle ihmiselle.

En muista milloin viimeksi nukuin omassa sängyssäni. Ahah, kotona käydessäkin nukuttiin asuntoautossa kun ei jaksettu sotkea sisällä asuntoesittelyiden vuoksi. Miksei kukaan muuten osta sitä, se on hyvin, hyvin kiva koti. Muttei enää meille.

Haluaisin nähdä Teean ja JohQn, mutta kun, yhyy, siitäkään ei tule mitään kun ne on siellä missä minä en. Meidän sieniretkikin on tekemättä ja koulut alkaa. Hitto.

Onneksi sentään sain datata Meerin ja Monan kanssa Linnanmäen parkkipaikalla. Ainoa wlan-yhteys koko tämän reissun aikana. Ja sitten lokit pelottelivat meitä melkein tappamalla itsensä auton katolle. Ja Meeri; "Mona, Jemina on kauhee feimi Habbossa." Ja Mona tyhjensi pullavarastot. Ja unohdin ottaa varashälyttimen pois ja voi yhyy.

Rakastan teitä ihan kamalasti.

YHYY MISTÄ SAA SEMMOSEN CD:N MIHIN JOKU KIVA IHMINEN OLISI ÄÄNITTÄNYT SADETTA.

Voi ihanaa löysin Daisyn levyn kirpparilta. Kahdella eurolla. Voi ihanaa.

Voi ihanaa löysin Humanen levyn kirpparilta. Kolmella eurolla. Voi ihanaa.

Talvi oli jo karsiintunut taistelusta. Kevät oli päässyt valtaan pitkän ja hyisen kauden jälkeen. Ihmiset olivat huomanneet muutoksen. Kukaan ei enää epäillyt kevään jo olevan täällä. Kukaan ei pelännyt talven uudestaan yllättämiseksi tulemista. Ja miksi he olisivatkaan pelänneet. Ihmiset näkivät kuinka omenapuiden kukat kilpailivat mehiläisten suosiosta. He kuulivat miten etelästä palanneet linnut lauloivat. Keneltäkään ei jäänyt kuulematta joenrannalta kuuluvat iloiset naurut.

Kukaan ei voinut olla huomaamatta kuinka koulujen oppilaat uuvuttavan koulupäivän jälkeen riisuivat koulupukujensa takit ja heittivät ne rennosti olkapäilleen. Jokainen heistä kiirehti kotiin halaamaan äitejään vain silkasta onnesta. Vaikka aamulla äidin ajatukset olisivat jokaisen mielestä olleet viime vuosisadalta, mikään ei estänyt heitä osoittamasta onnellisuuttaan. Jokainen rakasti maailmaa juuri tänään.

Eilen vielä oli televisiossa puhuttu kuinka ilmastonmuutos ja kaiken maailman kasvihuoneilmiöt pilaisivat meille niin rakkaan maailmanne alta aika yksikön. Viisaat ja itseään täynnä olleet tiedemiehet olivat kohahduttaneet teorioillaan koko maata ja ohjelmaa seuranneet lapset eivät olleet saaneet nukuttua viime yönä. Niistä kaikista teorioista ja kaavoista ei kukaan muistanut tänään mitään. Yöllinen sade oli muuttanut eilen vielä niin harmaan pikkukaupungin vihreäksi. Kaupungin huonosti palkatut tädit istuttivat perennoja puistoteiden reunoille. Kukaan heistä ei murehtinut millä rahoilla he tulisivat pysymään hengissä seuraavan kuukauden. He olivat vain onnellisia siitä, että juuri he kykkivät vehreässä puistossa istuttamassa niitä perennoja ja saivat ihmisten suupielen kääntymään entistä suurempaan hymyyn.

Tänään lihavimmatkin koulupojat uskaltautuivat ulos tietokoneiltaan moneen kuukauteen. Ostoskeskuksella kukaan koulun jalkapallojoukkueen parhaimmistakaan hyökkääjistä ei nälvinyt heitä. Jokainen tervehti iloisesti tuttujaan, eikä vielä eilen voimassa olleita eroja muistanut kukaan.

Sillä tänään kukaan ei ollut lihava koulupoika. Kukaan ei tänään ollut koulun päättäjäistanssien kuningatar. Tänään ei välitetty kenenkään kotona odottavasta taskutrumpetista. Kukaan ei kiusannut ketään tumman ihon takia. Tänään oli kevät ja tänään rakastettiin maailmaa. Jokainen tunsi sen sisimmässään, vaikkei sitä muille välttämättä myöntänytkään. Kenelläkään ei ollut mielessä mitään muuta kuin kevät ja sen mukanaan tuoma raikkaus.

Tänään kuljettiin julkisilla kulkuvälineillä. Kaupunkia kiertävät kaksikerroksiset linja-autot täyttyivät iloisista ihmisistä. Roskapussit saivat raitista ilmaa ihmisten viedessä ne kävellen muutaman kymmenen metrin päässä oleville roskalaatikolle. Kahviloissa ihmisille kelpasivat vain ne juomat, joiden valmistajien etua valvottiin. Eilinen ohjelma sai monet luopumaan savukkeistaan kuultuaan mitä ne tekevät maailmalle.

Tänään haluttiin parantaa maailmaa. Tänään parannettiin maailmaa.

voi tuitui ihanaa.

Haluan taas syksyn. Haluan syksyn, haluan sateen, haluan arjen. Haluan kylmät ilmat ja kynttilöiden valot. Haluan sen kaiken mitä niin kovasti rakastan.

Haluan tavata uusia ihmisiä. Haluan myös tavata vanhoja ihmisiä. Haluan ahdistella Teeaa, tänä syksynä toteutan sen; menen sen ikkunan taakse irvistämään. Aion myös järjestää mahdottoman hienon päivän, johon kutsutaan Meeri, Mia ja Mona. Koska ne vaan on niin mukavia. Yritän olla oma itseni.

Yhden ihmisen haluaisin myös kovasti tavata.

Haluan opiskelemaan. Varsinkin ranskaa. Opettelin Ensemble, c'est tout'sta, miten kysytään vointia. On muuten varsin hieno elokuva. Kts. jotain oikeuksia todennäköisesti rikkova kuva.

Huomenna ajan pitkästä aikaa kirjastoon heti aamusta.

Tänään oli hyvinhyvin ihkua kuunnella taas Regina Spektoria, syödä mansikkakakkua, olla lyhyt, suunnitella ajoreissuja, haaveilla uudesta talosta ja olla kerrankin löytämättä yhtikäs mitään kirpputorilta.

Kukaan ei ole vieläkään lupautunut viemään minua Turun hautausmaalle. Meerikään ei voi tulla kun se mokoma meni syntymään niin kauas. Tasan ei käy onnenlahjat. Minulla.

Tänään satoi, rakastan sadetta, majoittauduin tyynyjen sekaan sisustuslehdistä koostuneen pinon kanssa ja uppoiduin hienojen asuntojen maailmaan. Join laimeaa kolajuomaa ikään kuin teetä ja tiesin näyttäväni hölmöltä. Mutta minä rakastin tätä päivää, sen sateineen, lehtineen ja kolajuomineen.

Rakastin tätä päivää senkin jälkeen kun aurinko taas pilkisti pilvien takaa, pääsin minigolffaamaan (kirjoitetaanko se todellakin kahdella f-kirjaimella?) ja yksi kuvausmestari sai napattua peräti yhden kuvan, jossa näyn kokonaan. Pisteet hänelle!

Rakastin tätä päivää, rakastin tämän päivän ihmisiä.

Ja Regina Spektor on ihana.

Tämä kaunis maailma ympärilläni saa minut aika ajoin ajattelemaan miksi minä kuitenkin olen niin yksin.

Että miksi kukaan ei ilmesty vaikkapa kirjastoon ja kurkkaisi hyllyn toiselta puolelta. Ja sitten olisi joku ihminen joka jaksaisi olla hiljaa minun kanssani.

Hullut matkaavaat autoillansa maassaan, luonnonkauniiden näköalojen lävitse. He näkevät autoistaan kuinka rypsipellot hohtavat keltaisina ja kuinka ilta-aurinko valaisee kaukana näkyvien kuusipuiden latvat niin kauniisti. Voiko kauniinpaa näkyä ollakaan?

He näkevät kuinka orava juoksee tien yli ja kuinka joki virtaa sillan alla, ihan hiljaa. He jopa pysähtyvät katselemaan ja kummastelemaan heitä ympäröivää kaunista maailmaa aika ajoin. He lomailevat.

Sitten metsien keskellä on havaittavissa suuri hevosenkenkä. Kuinka se kutsuukaan heitä luokseen! He painavat vielä ihan vähän enemmän kaasujalkaansa kohti maata saapuakseen pellolle, jolla kohoaa iso ja ruma, keltainen rakennus.

Yhden auton ovet jäämät lukitsematta ja toiseen unohtuu se tuikitärkeä vauvan tutti. Kolmannessa pakataan voileipiä eväiksi ja neljännessä jo pakataan tavaroita autoon kotimatkaa vasten.

He hullut ovat matkanneet satojakin kilometrejä päästäkseen säästämään. Ostamaan halpaa shampoota. Lastaamaan ostoskärrynsä täyteen euron t-paitoja; kyllä niistä vielä komeita pölyrättejä saa. He taistelevat euron tietokonepeleistä, niistä jalkapallojutuista vuodelta 1998. Kun niin halpoja ovat.

He hullut, me suomalaiset.