Don't make me sad,
don't make me cry.
Sometimes love is not
enough and the road
gets tough, I don't know why.
Keep making me laugh, let's
go get high. The road is long,
we carry on. Try to have fun
in the meantime.
Pidin kädestäsi kiinni, mut sä päästit sen menemään.
Nyt seurustelukammo, mut se on ohimenevää.
Ku ei nää siivet kantanukkaa kotii, se oli iso juttu, mä en rakastu moniin. Nyt oon etäinen ja siks kai arastan.
Ehkä pelkään pahinta tai mä vaadin parasta, mut siin samassa on tullu vastaa rajani.
Oon sanonu pahasti niin monta kertaa.
Tää on nii vaikeet ku ei mikää tunnu miltään, en haluu olla tiellä tai viedä mitään keltään.
Mä oon pahoillani et tää meni täl tavoin, vaikkei siit tullu mitään vaik sä tahoit.
Mä kelasin et oisin saanu otteen meist kahesta, tiedän tää on perseestä, mut ei jaksa valehdella.
Kumpi tuli ensi, muna vai kana, hyvä vai paha, humala tai päiväraha, tuhat ja sata.
Ihmiset itsekeskeisii, mallikansioihi kuvataan napaa,
sulavaa vahaa ku lusikas lupaavaa kamaa. Toiset mukavaa, mukavaa leikkii vaikka o tukalaa, ulapal jo humalaa, aamul herää kuivuneest verest eikä kukaa tuo buranaa.
Jälkikätee otetaa järki kätee, mennää nopeempaa, vaihdan kengät, lennän koneen kaa, on aika mennä molempaa suuntaa. Kynnyksel dilemmaa, oven kaa tuumaa.
Mä en koskaan kerro tarinoit, kerron asioit, mitä tajuntaa vaa lapioil,
kuha o kaivettu, maat takas laitettu, siemenest taimi minkä varsi o taitettu.
Koiruuksii mieles ku kenneleis, kirjotan huonoist kirjailijoist bestsellereit, maalaan maisemii ilma pensseleit, otin Nipalt vyön, nyt se käyttää henkseleit.
Äiti, sä kannat mulle elämää. Äiti, sä annoit mulle elämää. Äiti, sä kannat mulle elämää. Äiti, sä annoit mulle elämää.
Otan sun ranteista kii ja sidon käsinojiin.
Tää on ainoa, mun keino paeta.
Tätä tahtois en, tää on mun keino viimeinen.
Mä katkon sun peukalon ettet sä liftata voi mun perään,
sit etusormen vuoro on ettet sä töki mua sillä enää.
Hei kohtalo, oon iso tyttö jo, ja mä päätän sen kenen oon tai en.
Muistan kun moikkasit mua, vaikken ees tuntenu sua ja mut sun
vangiks veit ja tahtos selväks teit.
Mut kuule kohtalo, mul oma tahto on ja nyt se varmistaa ettet sä
enää kii siit saa.
Ja murran sun keskarin ettet sä häpäise mua enää ja nimetöntä
säälisin, mut ei sil mitää fiksua teekkään.
Mä arvaan, sä tulit takaisin
mun kaupunkiin, jonka taas pistät
sekaisin. Mene pois!
Et lähelle tulla saa.
En voi enää horjahtaa,
koska nyt se on kerrasta poikki!
Jo 2 kertaa me jäätiin kiinni.
Muistat varmaan,
syytettiin viinii ja nyt se on,
hitto se on, kerrasta poikki!
Eka ekat deitit jotka johtaa halauksiin,
halaukset suudelmiin, suudelmat lupauksiin,
lupaukset seksiin, riitoihin, ongelmiin,
ongelmat eroihin, pirstoutuneisiin unelmiin.
Miksei koskaan pysty tajuta ajoissa?
Miks tarpeeks arvostaa toista vast sit ku se on poissa?
Just sillon, ku virheit ei voi korjaa enää.
Liian helppo pitää kaikkee itsestäänselvyytenä.
Hassuu, miten yhes hetkes kaikki muuttuu
Yhes meil oli niin paljon, mut nyt se kaikki puuttuu.
Mut kai täst kaikest selvii jotenkin
ja kaiken tän jälkeen ollaan vahvempii jotenkin.
Ja tuut ain olee mun sydämes se pala.
Mis saan sut taas hymyilee, saan sua taas halaa.
Ja ehkä näin oli parempi molemmille, et mentiin erilleen.
Haluisin sanoo niin paljon,
mut en saa ees puolii paperille,
mut mä lupaan kertoo ne loputki.
Ja ainoo mitä toivon, et sul on kaikki hyvin,
koska sillon mä tiedän, et mul on kaikki hyvin.
oon nähny mite illalla alkaa haukottamaa,
heti kun on saanu pari rauhottavaa.
oon nähny mite ihmiset ravaa,
saa ahaa elämyksen tuhlaa vedätyksen rahaa.
tee töitä, osta, kuluta, kuole,
systeemi läpimätä mut ulkokuori tuore.
Istun vakipaikas ja mun sydämeen koskee,
en saa henkee ja kyynel valuu pitkin poskee.
Pimee syysilta, lehdet tippuu puista.
Yheksän vuot aikaa mut ku eilisen sen muistan.
Ku vikan kerran nähtii, sit sust tuli tähti,
iltapäivälehti kertoo susta aika jätti.
Nostan tuoppii, toivon et saan siitä voimaa
ja paan sun ikivihreen vikoil kolikoilla soimaa.