IRC-Galleria

Juoksin siellä 1/2 maratonin ja loppuaika oli 1:51:24. Sarjassani oli 227 juoksijaa ja olin 20.

Loppu aika oli 3:53:30 ja uus ennätys kokonaisella! Kelikin oli hyvä juosta ja mukavaa oli.

Ja aika oli 49:02. Tolla ajalla pääs sit tokaks naisten yleisessä sarjas.. Jee!

Juostiin siis tänään ja aikani oli 4:08,49. Huippua! Vettä sato, mut siistii oli! Kuukauvven päästä sitten JKL kotikaupungissa seuraava kokonainen. Kyllä juokseminen on mahtavaa!

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

vihdoinkin se on ohi,siis muutto. Muutimme liisa siskon kanssa ja janina tytön kanssa lohikoskelle jyväskylään. jee!

juoksin siis tännään ja aika oli 1:48,11. Ihan kiva reissu turussa. =)

ja aikaa kului tällä kertaa 1,47,59 elikkä paras aika tähän mennessä. sijoitus omassa sarjassa oli 3. ja juoksijoita kyseisessä sarjassa oli 21.

1.Äiti on oikeassa
2.Äiti on aina oikeassa
3.Jos joku tuntee olevansa oikeassa, kts.edelliset kohdat
4.Äiti ei makaa- hän mietiskelee
5.Äiti ei juo- hän maistelee
6.Äiti ei ole myöhässä- hän ei ole nyt paikalla
7.Äiti ei riitele- hän perustelee
8.Äiti ei lue lehtiä- hän kerää aineistoa
9.Äiti ei juoruile- hän tekee selvitystä
10.Äiti ei vehkeile ystäviensä kanssa- hän kasvattaa teitä
11.Äiti ei huuda- hän painottaa asiaa, jotta kaikki kuulisivat
12.Äiti ei hauku- hän neuvoo
13.Menet äidin luokse oman ideasi kanssa- palaat äidin idean kanssa
14.Mitä enemmän kritisoit äitiä, sitä huonommin menestyt elämässä

ja kaikki äipät kopioi sit omaan päiväkirjaansa!

Jee!! Mun pikkuveli Paavo sai Kristan kanssa pienen pojan <3 tännää parisen tuntii sitte!