Mul on taipumus menettää kaikki mitä rakastan,
kaikki mitä haluan, ja kaikki mitä arvostan.
Mut jos hädin tuskin saan edes yhen miettiin tätä järkevästi,
ja miks en sais tän kaiken keskel tuntee itteeni tärkeäksi.
Mut on tehty särkyväksi, eikä tää tuska tee siitä helpompaa.
Mulle kertokaa miten voin päästää irti, lähtee lentoon taas.
Kuule mua, mä huudan nimees tuuleen taas.
Kuule mua, en aio koskaan luovuttaa.
Sä olit oikees, siit ettei suhde kanna.
Annan ittestäni kaiken mut tää on niin vaikeet.
Sä olit oikees, oli se oikeen et mokasin, satutin
Sä olit oikees, sä olit oikee mulle ja tää
Tunne, sattuu nähä kun sä pois meet.
sä olit ainoo syy miks aamul jaksoin nousta,
ainoo juttu mist en tinkiny,
ainoo mist en joustanu,
kaikelle muulle oisin loppupeleis kääntäny selän,
mut sä olit kaikki samas, miks, mille ja miten elin..
Mut takas sitä aikaa ei saa, enkä ehkä haluukkaa.
Tiiän et satuttaisit mua vaa koko aja enemmä,
mut voinko pyytää sulta yhtä palvelusta?
Jätä mut rauhaan.. Anna mä meen.. sun jälkeen kaikki mulle iha sama on.