IRC-Galleria

mirakoo

mirakoo

muokkaa tilaansa

JohnTiistai 01.05.2007 23:09

Seinäjoella treffasin pitkästä aikaa vanhoja tuttuja, esittelin Euroopan Arille seinäjokisia kuppiloita ja esittely onnistui jopa yli odotusten - nimittäin tuli todettua alkoholin humalluttava vaikutus oikein huolellisesti.
Eilen oltiin täällä mun luona ensin nauttimassa simaa ja erilaisia vappuisia ruokia. Porukka hieman lisääntyi illan mittaan muutamalla popparilla. Hiihdeltiin ysin ja Aman nopeiden fisujen jälkeen Pakkikselle. Bloodpitin keikan aikana oli ihan ookoosti porukkaa, mutta illan aikana selvisi että Pakkiksen ovelle oli jäänyt "Loppuunmyyty"-plakaatti. Henkilökunta oli huomannut sen vasta Bloodpitin keikan jälkeen. Hieno homma. Sattuuhan sitä ihmisille virheitä mutta tuollaisessa tilanteessa se on aika harmillista.
Eipä siinä mitn. Kiva ilta oli vaikkakin edellinen päivä painoi jonkun verran eikä viinakaan noussut päähän. Mutta ei kai sitä aina tartte missään perusplekseissä ollakaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.