IRC-Galleria

Ei häviäjiä. Pelkkiä voittajia.
Peli sai uutta potkua Berliinin fiilaamisesta. Jos ei tullut tiettyä lausetta suusta, joutui vetämään rangaistusfisun. Oma jääräpäisyys kostautui yhden vedetyn voittofisun jälkeen kahtena rangaistufisuna. Sitten oli jo pakko taipua toistamaan tuo viikonlopun aikana kymmeniä kertoja kuultu lause. Kymmenkunta fisua myöhemmin loppui kaupasta hankittu huono fisu ja hytissä askarreltu aito fisu ja olikin erittäin luonnollista siirtyä jatkamaan juhlia Tampereelle koko köörillä. Tuliaisjuomat meni jo laivalla eikä tuliaiskarkkejakaan ollut enää Tampereelle päästessä - jostain kumman syystä tuliaismuovipussi ui kaljassa (?) ja litimärät karkkipaketit ei olleet just sitä mitä halusi raahata pitkin kyliä ja baareja, joten ne lensi matkan varrella harakoille.
Tallinnassa oli kivaa, tosin tuli oltua ihan perussuomalainen mitä alkoholin käyttöön tulee. Tosin onneksi sitä osaa kuitenkin kävellä yleensä ihan omin jaloin. Pieniä nukahtamissessioita ei lasketa. Olisihan sitä tietysti voinut vähän rauhallisemminkin ottaa. Tosin reissun funktio tuli siinä suhteessa toteutettua ihan niinkuin arveltiin jo ennakkoon.
Menomatkalla kävin laittamassa jalalla koreasti jonkun herran kanssa, joka tuntui olevan enemmän kenollaan maassa kuin laittamassa jalalla koreasti. Vauhtia tanssista ei puuttunut. Kun herra saatteli meikäläistä tanssishown jälkeen pöytään meni jalat alta vielä viimeisen kerran ja koska leidit saatellaan pöytään kädestä pitäen, vetäisi herra allekirjoittaneenkin mukanaan lattialle. Voi voi kun olis ollut videokamera mukana.
Nyt pitää ruveta kattomaan mitä Wisteria Lanella tapahtuu tänään. Täydelliset naiset. Oma olo ei vastaa tv-ohjelman nimeä mut kyllä se katos tästä taas.
Feel Berlin.

Joskus sitä huomaa olevansa väsynyt. Eilen tuli sellainen olo kun rahjustin toisen duunin jälkeen kotiin. Totesin olevani ihan rikki, vanha ja väsynyt. Siinä itsesäälin kourissa pyöriessäni meinas melkein tulla itku matkalla. Kotiin tultua olikin jo liki marttyyrimainen olo kun "piti" vielä lähteä käymään kaljakaupassa ja tuoda samalla kotiin jotain sipsejä sun muuta. Eli meillä on tänään Halloween-bileet. Osallistujakunta on pienentynyt viime vuodestakin - joka tosin on ihan ymmärrettävää, koska ei kaikki aina jaksa pukeutua ja säätää asuja ja lisäksi aika paljon tuttuja on kiinni muissa hommissa tai reissussa.
Eilen oli sen verran kiireinen päivä eli meikäläisenkin asuvalinta oli pakko vaihtaa. Saas nähdä mahdunko ylipäätään vampyyrikuningattaren pukuun. Pocahontas meneekin Timolle, koska en ehtinyt hakea jouskaria, squaw-peruukkia yms. Marge Simpson ei onnistu kun ei oo kaupat auki eikä saa keltaisia sukkahousuja.. Eli vaihtoehtoina on edellisvuoden nunna (ei viitsi olla sama kahta vuotta putkeen) tai vampyyrikuningatar. Eli jäljemmästä tulee sitten puku. Perhanan pyhäpäivät, sais olla kaupat auki.
Taidan mennä lorvimaan sänkyyn vielä hetkeks ja katsellaan nouseeko fiilis kun alkaa repiä kunnon supergoottiasua päälle. Se ainakin sopii Kaapelitehtaan Halloween Festivaleihin jonne meinaamme suunnata. Siellä kun on Lordi. Martsa tulee räjäyttämään pankin Keke Ros(e)berg-asullaan. Perfetto.

Meinaan fiilis ja mieli. Työpaineetkaan ei oo tuntuneet pahalta vaan niistä on jopa innostunut.
Tänään-huomenna tsekkailen taas lentoja koska ollaan tossa pienen ryhmän kanssa tuumittu josko lähdettäis pitkälle viikonloppumatkalle Eurooppaan ensi kuussa. Tekis terää koska lomat on pitämättä muutaman vuoden ajalta :-) Yleensä noi ulkomaan reissutkin on olleet enemmän tai vähemmän työmatkoja kun oon ollut bändien mukana. Tosin tokihan niillä reissuilla näkee enemmän kuin normituristi, koska paikalliset roudailee eri paikkoihin ja esittelee innokkaasti maataan ja kotiseutujaan. Kuka esimerkiks voi kehuskella ajaneensa Sixx-nimisellä keltaisella moottoriveneellä Venetsian kanaaleissa? Mä voin :-)
Aika paljon on erilaisia ja erikoisia muistoja. Niitä oon tuossa meidän matkaporukalle hehkutellut ja täytyy sanoa että olisin kovin innoissani lähdössä. Pakko kai se on.
Tosin kotona Keiteleelläkin olisi kovasti mukava päästä käymään mutta taidan joutua odottamaan joulua. Sinne on aika kohtuullisen hankala mennä. Nyt kun alkaa miettimään niin tulee hullu ikävä perhettä. Ei pidä miettiä. Kyllä ne tietää että rakastan niitä. Ja äiti voi käydä taas urkkimassa täällä :-)

Äiti kertoi ottaneensa napakorun. Hyvä äiti! Mut ei enempää lävistyksiä, eihän? ;-)
Josta sitten tulikin mieleeni, että nykypäivänä kun ihmisillä alkaa olla aikalailla kaikenlaisia lävistyksiä, korviksia, implantteja yms., niin mitä tähän tuumaavat joskus aikojen päästä kaivauksia tekevät arkeologit? :-) Tämä sukupolvi kun joutuu manan majoille ja laitetaan maan poveen, niin sinne menee aikamoinen läjä kaikenlaista rautaa (joo joo, titaania ja sellaisia). On siinä parin vuosisadan päästä maata kaivavilla ihmisillä ihmettelemistä kun joka lapiollisella nousee jonkunmoista kilkutinta hiekan seasta.

..älkää nyt silti peljätkö sillä minä olen teidän kanssanne. En vaan keksi mihin muuallekaan tän vois laittaa niin että JOS sattuis jotain niin mahdollisimman moni tietäis. Paitsi tietysti tekstiviestillä mut se jos mikä säikäyttäis. Laitan tämän sitten tänne Irc-galleriaan :-) Hmm.. huolestuttavaa.. Mira, hanki nyt elämä.. :-)
Jos siis mulle sattuis jotain niin haluaisin, että mun hautajaisissa Ville laulais Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleen. Lisäksi haluaisin Albinonin Adagion mut ihan instrumentaalina. Mielellään en haluais että mun hautajaisissa veisataan yhtään virttä - mieluummin kerrotaan vaikka hauskoja muistoja meikäläisestä. Ja jos mahdollista ja hautapaikkoja piisaa niin haluaisin tulla haudatuksi mummin viereen Tervoon. Tai vielä parempi (tämä ei kuitenkaan taida olla mahdollista?) niin tulla haudatuksi Tervoon mökin pihaan sinne omenapuiden viereen.

Ei tässä mitään hätää oo mut joskus tällaisiakin asioita joutuu miettimään koska mistäs sitä tietää jos huomenna jään auton alle. Ja sit kukaan ei tiedä mitä tahtoisin. Jos olis omaisuutta, olisin tehnyt jo testamentin. Joskus kakarana sitä testamenttaili vihkojaan ja hajukumejaan parhaille kavereille, mutta nyt voisin todeta että mun vähäisen omaisuuden voi viedä Tervoon mökille :-)

Yhtäkkiä huomaan taas, että Tervon mökki on mulle rakkain paikka maailmassa. Rauhan tyyssija. Onneks on kohta jo joulu. Sinne mahtuu niin hyviä kuin kipeitäkin muistoja, mutta niinhän kaikkeen elämässä. Syksyn ollessa kirpeimmillään, pihalla istuessa siellä kanavan varressa on niin hiljaista että korviin sattuu. Jossain kaukana kulkevan auton äänet rikkoo hiljaisuuden veitsen lailla. Pihasaunassa saa maailman parhaat löylyt ja joka kerran muistuu mieleen miten pikkutyttönä mummin kanssa käytiin saunassa. Naapurin kulottaessa peltojaan juoksentelin joku mummin vanha peruukki päässä sankon kanssa sammuttelemassa "tulipaloja" - ja hetken päästä mummi huutaen (mutta samalla nauraen) perässä. Siellä on mun henkireikä, siellä tunnen mummin läsnäolon ja turvallisen tunteen. Siellä tulee sellainen olo, että hei, kaikki on ihan okei.

Mulla on ikävä sinne.

Voi minnuu pientä oravanpoekoo..
Koskahan tää yskä loppuis? Lääkärit on sitä mieltä, että yskä lähtee yskimällä. En siis tajua mikä yleinen antibioottivastaisuus tällä hetkellä vallitsee. Tässä on kaks viikkoa elänyt erilaisten flunssatuntemusten kourissa joita on yrittänyt lääkitä erinäisin keinoin. Nenä ei onneks mystisesti oo vuotanut kuten normaalisti flunssassa. Se on liki siunaus, koska mun nekku ei vaadi kuin parin päivän aktiivisen niistämisen ollakseen täysin punainen ja karstalla. Yritä siinä sitten liikkua ihmisten ilmoilla saati saada osakseen muuta mielenkiintoa kuin sympatiaa.

Tänään oon saanut erilaisia "perjantai 13.päivä"-aiheisia sähköposteja (onneks en mitään tekstareita ainakaan vielä..) joiden tarkoituksena on vissiin kertoa, ettei kukaan usko tuohon myyttiin. Uskookohan joku tuohon ihan hillittömän tosissaan? Mistä tuo koko uskomus on peräisin? Pakko kai googlettaa.

***
Ja Wikipedia vastaa:

Perjantai 13. päivä taikauskoisten epäonnen päivä, joka sai alkunsa päivänä, jona Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli luvallista avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla.

Nykyinen epäonnen päivä oli perjantai 13. juliaanisen kalenterin mukaan. Siirryttäessä gregoriaaniseen kalenteriin hypättiin 9 päivää, joten päivä, joka vastasi juliaanisen kalenterin perjantaita, 13:tta, on nykyään sunnuntai 22. päivä.

Ranskassa päivää ei pidetä huonon onnen päivänä kuten monissa muissa Euroopan maissa. Joissakin maissa uskomus epäonnenlukuun 13 puolestaan on niin vahva, ettei kerrostaloihin tai hotelleihin rakenneta kuin 12 kerrosta taikka 12:nnesta seuraava kerros nimetään 13:nnen sijasta 14:nneksi, ja jatketaan siitä edelleen ylöspäin.

Apollo 13 lähti epäonnekkaalle matkalleen keskiviikkona 11. huhtikuuta 1970 klo. 13.13 paikallista aikaa ja sen happisäiliö räjähti avaruudessa perjantaina 13. huhtikuuta 1970.
***
SIIS... Tämä on liki 700 vuotta vanha juttu ja sattunut jossain Ranskassa joillekin temppeliherroille! Ja vieläpä Ranskassa, jossa sitä ei edes pidetä epäonnen päivänä. Nyt kuulkaas ihmiset; vaikka kuinka ollaan EU:ssa niin mitä ihmettä tää meille suomalaisille ylipäätään kuuluu? ;-)

Siks tää pitää kirjoittaa äkkiä kun kohta jo on. Ei paljo meinaan purista. Sama kai se. Turhaa taikauskoa - ei se elämä siitä sen hankalammaks mee, oli päivä nyt minkä numeroinen tahansa.

Hymyilyttää jo. Vähä.
Eilen nukuin illalla aloittelemamme leffan vissiin puolivälistä loppuun. Hienoa. Pitää kattoa vaikka tänään. Harmi vaan kun tosta alkaa Saksikäsi Edward mut toisaalta mä oon nähny sen lukemattomia kertoja. Mut toisaalta se on visuaalisesti niin kaunis elokuva että sitä pystyy katsomaan vain kuvina, juonta ajattelematta. Meikä tykkää kuitenkin tollaisista gootahtavista, tummanpuhuvista ja punkahtavista asioista. Ne toimii visuaalisesti myös ihmisillä jos siihen on nähty hieman vaivaa eikä puhuta mistään tiimaripunkkareista tai -gooteista (ok, sori jos loukkaa jotain - tuo on lanseeraamani ilmaus joskus jossain reiveissä joissa sillä kertaa mun mielestä oli runsaasti tiimarireivaajia eli ei sellaisia tyylikkäitä kuin jossain reiveissä. Käyn siis joskus töissä tollaisissa tilaisuuksissa).
Ja onhan se Johnny Depp ihan ok kans ;-) Tosin ei se musta oo mitään elämää suurempaa - tunnustan kyllä että loistava näyttelijä ja mielenkiintoinen ihminen. Mun ehdoton suosikki Deppin elokuvahahmoista lienee Jack Sparrow - Depp on onnistunut tuomaan muka-karskiin merirosvoon, niljakkeeseen jolla on kuitenkin loistava selviytymiskyky, myös pientä hintahtavuutta. Heh, katselkaapas jotain eleitä. En tiedä onko tahatonta vai onko malli tarkoituksellisesti haettu sieltä suunnasta - niin tai näin; toimii!
Ehkä voisin vielä kehaista Tim Burtonia jonka kätten jälkeä (tai miten sen ilmaisis) moni lempileffoistani on. Burtonin hieman sadunhohtoinen värimaailma ja kuvakulmat jne tekee jo kyllä mielenkiintoisesta käsikirjoituksesta uskomattoman hienoa taidetta.
Ei kai täs muuta. Nyt kun hehkuttelin noita kaikenmaailman kuvakulmia ja värimaailmoja niin ehkä mä taidan lumoutuneena jäädä tuijottelemaan niitä. Ja vois vielä pikkasen hakea muusia ja jauhelihakastiketta joita väsäsin äsken. Tuli hyvää.

Aikamoista ajatuksenlentoa taas.

Nih.
Vois vaikka lukea vielä kerran ajatuksen kans läpi tuon edellisen kirjoituksensa ja miettiä vähän maailmanmenoa.
Hyvin mä vedän.

Joskus sitä miettii ihan vakavissaan, että pitäis olla kuitenkin jo suhteellisen järkevä. Jostain kumman syystä sitä sitten päättääkin repäistä jotain sellaista, että voi asettaa kyseenalaiseksi kaiken siihen mennessä oppimansa. Tai sitten sotkee elämäänsä jollain muulla tavalla. Miten toiset ihmiset malttaa pysähtyä elämään järkevää elämää ilman kohkaamista, hankkia sen epämääräisen luvun (oliko se 2,4 vai 1,8?) lapsia, ostaa auton ja Raunolta omakotitalon? Mikä toiset ihmiset ajaa siihen jatkuvaan levottomuuteen ja kyvyttömyyteen ottaa itseään niskasta kiinni ja elää normien mukaisesti? Ja onko loppujen lopuksi normien mukaista elämää? Onko hyväksyttävämpää elää elämäänsä ilman ihan kaikkia rajoitteita vai elää normien mukaista elämää, mutta elää sitä tyytymättömänä?
Välillä tulee mietittyä omia valintojaan ja tekojaan sekä sitä, olisiko elämä kuinka erilaista nyt? Miksei silloin aikoja sitten voinutkaan seurustella sen kiltin, kivan ja mukavannäköisen pojan kanssa pidempään? Saattoiko olla silloin jo niin ettei halunnut jäädä "polkemaan paikalleen" ja uskoi jostain löytyvän sen Ainoan Oikean ja lopullisen sielunkumppanin? Missä ihmeessä luuraa se ihminen, jonka pitäisi olla se selvännäkijän lupaama maailman kivoin ja hauskin mies jonka kanssa majaillaan vetten äärellä? Vai onko se mennytkin jo ohi? Voiko sellainen jäädä huomaamatta kokonaan ja mitäs sitten tapahtuu?
Tuleeko mulle jossain vaiheessa joku jo sanomaan miten kuuluu käyttäytyä jos henkinen ikä on samalla tasolla kuin viime viikonloppuna? Miksi pitäisi ns. asettua aloilleen ja yrittää elää sen mukaan mitä ihmiset sanoo? Tekisikö se mut onnellisemmaksi jos yrittäisin elää normien mukaista elämää ja esimerkiksi pitää avioliittoa yllä vaikka väkisin? Kun toisena vaihtoehtona on elää omaa elämäänsä ja yrittää katsella mitä tuleman pitää, vaikkakin se välillä on kohtalaisen yksinäistä. Onneksi mussa kuitenkin piilee se pieni erakko jolla pitää olla laatuaikaa itsensäkin kanssa. Pystyisinkö edes olemaan onnellinen pullantuoksuisena ja kukkapenkkejä kitkevänä äitinä? Vai onko sellaiseen elämään asettuminen oikeasti loppupeleissä kiinni vain vastapelurista? Omaksi kunniakseni täytyy kyllä todeta etten osaa pelailla ihmisten tunteilla - jos siinä purressa istuessa vene raapii vähänkin pohjaa niin paatti on välittömästi ohjattava paremmille vesille, vaikka sen veneen joutuisi sinne itse työntämään ja uimaan itse kuivalle maalle (aika mystinen lause, myönnettäköön). Mulle joskus viime kesänä todettiin etten huomaa ikinä musta kiinnostuneita ihmisiä (eli jos tää mun tuleva hauska mies lukee tän, niin tule nyt jumalauta sanomaan asiasi kunnolla, heh). Sen sijaan kyllä huomaan ympärillä tapahtuvat pienetkin merkit muiden ihmisten välillä ja jopa ennakoin tapahtumia, joka välillä ahdistaa kun tietää myös negatiivisia asioita tapahtuvan. Katsooko omia asioitaan sitten liian läheltä vai mikä siinä on? Hienointa olis tietysti ajatella sen olevan jotain elämää suurempaa epäitsekkyyttä. Suosikkisarjani Frendit sai joskus miettimään, onko olemassa epäitsekästä tekoa. En ole ihan hetkeen asiaa miettinyt enkä nytkään taida jaksaa kun on tässä tämä niin kova ajatuksenlento päällä, mutta sitä voi joskus miettiä. Itse kukin. Sitäkin. Antamisen ilo on paras ilo, ei niinkään saamisen. On hienoa yllättää toinen ihminen mieluisalla asialla ja nähdä vilpittömän yllättynyt ja onnellinen ilme. Se on ainakin minulle tärkeämpää kuin siihen mahdollisesti uhrattu aika tai raha.

Olisko tää tässä. Tämä ajatuksenjuoksu on omistettu Tompalle joka viime viikonloppuna mainitsi kuinka olisi mukavampi lukea muidenkin päiväkirjoista jotain muuta kuin haasteina tulevia rimpsuja. Henkinen tyllihame meni maanantaina naftaliiniin, mutta kyllä mä sieltä pienen riekaleen kaivan jo muutaman päivän päästä taskunpohjalle. Se kokonainen hame saa odotella seuraavia kasaribileitä :-)
Äiti tietysti lukee tämän myöskin joten äidillekin rakkaita terveisiä ja kiitoksia olemassaolosta!

Ei paljo muuta lisättävää kuin ehkä kaks sanaa: Mai Ämi!