IRC-Galleria

mirakoo

mirakoo

muokkaa tilaansa

JoulumieliMaanantai 18.12.2006 19:10

Ajattelin ottaa jouluksi meille mökille mukaan yhden nuoren ihmisen, jolla ei ole joulunviettopaikkaa ja on välillä muutenkin aika yksinäinen. Sille kaverille perhejoulu tekisi aika terää. Meidän perhe onkin jo ilmoittanut moisen järjestelyn olevan ihan ok. Itseasiassa taisi olla meidän äiti, jonka sen ajatuksen päästi ensimmäisenä suustaan, kun aloin harmitella em. henkilön joulunviettosuunnitelmien puuttumista. Katselin juuri millä keinoin kotiin pääsee, eli tällä kertaa liki koko matka on järkevintä taittaa bussilla (sekä yhteyksien että hinnan kannalta). Keiteleeltä sitten se about 40 km matka mökille Tervoon taittuu autolla.
Pitääkin tänään soitella josko tuo kaiffari haluaa lähteä mukaan. Lauantaina taisi muistaakseni olla ainakin kovasti sitä mieltä. Kyllä siitä hyvä mieli tulis. Niinkuin auttamisesta yleensä.
Onko auttaminenkin jollain tasolla itsekästä, koska siitä saa itselleen hyvän mielen?

RuikutiruikutivalivaliMaanantai 18.12.2006 14:00

Ei oo kiva olla.
Koko selkä on tulessa. Tai no ainakin pikkuliekillä jo eilisestä lähtien. Eilinen kaikenvoittava lojuminen meinasi tuon ja myöhemmin kerrottavan syyn takia mennä ihan närhenmunille. Jossain vaiheessa muistin omistavani sellaisen laitteen johon pään vaihtamalla saa myös hierontalaitteen (enkä puhu dildosta vaan tuo on sellainen monitoimilaite, jonka päätä vaihtamalla saa hierottua, ajeltua karvoja ja hiuksia yms) - innoissani kaivoin laitteen säilytysboxin vain huomatakseni ettei se hieromapää ole siellä laatikossa. Missäs sitten? Ei harmainta aavistusta.
Seuraavaksi hoksasin kirjahyllyn reunalla olleen rentouttavan hierontaöljyn - jesh. Oman selän hierominen ei ole kauhean helppoa, eli en tiedä oliko siitäkään vastaavaa hyötyä. Kuumentelin mikrossa pieniä pyyhkeitä joita asettelin harteilleni helpotuksen toivossa.
Kun tuohon lisätään kiukutteleva viisaudenhammas (mun eka) joka työntyy vasemman yläkaluston perältä poikittain taaksepäin aiheuttaen ikenen turpoamista ja rikkoontumista. Syöminen on hankalaa koska se helkkarin hammas on aika terävä piikki. Mutta menepäs tästä nyt sitten hammaslääkäriin - tuskin sinne saa aikaa ja vaikka saisikin, voisi joulukinkun unohtaa suosiolla. Sitäpaitsi mulla revitään muutenkin 11.1. yksi hammas pois, koska juurihoito ei ole onnistunut - hammas lohkesi muutama kuukausi sitten uudestaan juureen asti eli eivät kuulemma korjaa sitä enää toistamiseen. Taimmaisella hampaalla ei kuulemma muutenkaan tee mitään. Jaa.

Kuka lienee keksinyt viisaudenhampaalle nimen? Viisaudella sen kanssa tuskin on minkään valtakunnan tekemistä. Joutuu taas googlettamaan.

Edit: http://fi.wikipedia.org/wiki/Viisaudenhammas
eli nimi on ihan täyttä hölynpölyä :-) haluttu vaan antaa hampaalle vähän parempi nimi kuin mitä se oikeasti on. Homma menee nyt kuitenkin niin, että meitsi joutuu huomenaamuna soittamaan kasilta päivystykseen ja ne ottaa mut sitten mitä todennäköisimmin jo huomenna sisään ja repii sen -ttuun. Puhelimessa virkailijarouvalle naurahdettuani jouduin selittämään huvittuneisuuteni syyn; "No siinä meni sit kinkunsyönnit" Ei kuulemma onneks mene välttämättä, koska tuo ylähammas on helpompi tapaus, koska poski suojaa sitä ja se paranee helpommin kuin alahammas.

Dippa-daiPerjantai 15.12.2006 15:47

Olenpas mä ollut pari edellistä kertaa aika ärhäkkäänä. Ei kovin normaali tila meikäläiselle.
Tänään leffoja, herkkuja ja pötköttelyä. Huomenna päivällä töihin ja alkuillasta Tampereelle yhden tutun ikääntymistä juhlimaan heti kun vaan ehtii junaan tuolta töistä.

Nyt tekis..Keskiviikko 13.12.2006 19:11

..mieli vaan kiroilla. Koska en oo kovin agressiivinen tyyppi eli vihanpito ei sovi mun luonteelle, tuokin kiroilu päättyis todennäköisesti vollotukseen. Tosi katu-uskottavaa, eikös? Kun suuttuu tarpeeksi lujaa tuleekin itku. Onneks ei mennä vielä ihan siellä rajoilla.

Voi #¤%¤#%&%&Perjantai 08.12.2006 14:02

Joskus ottaa pattiin ihan älyttömästi kun joutuu kohtaamisiin idiootin kanssa. Tekisi mieli antaa palaa ihan täysillä mutta kun ei voi. Omaa mitätöntä egoaan korostavat ihmiset ovat kohtalaisen ärsyttäviä. Sen sijaan että kävisi rähjäämään, pitää mölyt mahassaan, istuu posket kiukusta punaisina ja avautuu Irc-galleriaan.
Kyllähän mä jo tällä ikää tiedän ettei elämä aina ole reilua ja omalla toiminnallaan vaikuttaa monesti asioiden kulkuun joko negatiivisesti tai positiivisesti.

Mietteitä eilenTiistai 05.12.2006 13:56

Kävin eilen viemässä Bloodpitin viisumihakemukset ja siinä ratikassa istuessani kuuntelin ympärilläni olevia ihmisiä. Samalla tuli mietittyä omia näkemyksiään elämästä yleensä.
Perushelsinkiläiseen malliin toki istuin khuulisti ja tuijottelin ikkunasta pihalle (sen mitä näki, koska eilen oli uskomattoman tumma päivä). Ensimmäisenä kiinnitin huomiota arviolta reilun 10 vuotta elämää nähneisiin pikkupoikiin jotka sokerihumalapäissään (ne sen sanoi, en mä) hihittelivät liki kaikelle. Pahimman naurun laannuttua poikakolmikko alkoi jutella armeijasta. Yksi totesi ehkä menevänsä sivariin. Se kuulosti vanhan kurpan korviin aika hauskalta, koska ennenhän sinne inttiin vaan mentiin - se oli jokaisen pojan velvollisuus ja armeija-ajan tiedettiin olevan edessä yhtä varmasti kuin jokavuotinen joululaulujen tulva. Nykyään miehilläkin on sen asian suhteen jopa valinnanvaraa; tietty velvollisuus on edelleen olemassa mutta siitä suoriutumiseen on erilaisia keinoja. Mulla on tuttuja, jotka ovat hoitaneet tuon velvollisuutensa menemällä suoraan inttiin, osa on hakenut lykkäystä (olen jopa muutaman puoltolauselman kirjoittanut), osa on hakenut vapautusta eri keinoin ja osa on istunut vaaditun ajan kaltereiden takana. Jokaisen päätöstä kunnioitan. Sotiminen ylipäätään -kuten kaikki muukin tappelu- on maailman turhinta puuhaa. Suurin osa maailman sodista lienee uskonsotia ja tämä on jotain suunnattoman käsittämätöntä. Ihmiset sotivat sellaisen asian varjolla ja puolesta, jota kukaan ei oikein kunnolla ole pystynyt todistamaan. Itselleni uskonasiat eivät koskaan ole olleet mitenkään läheisiä ja olenkin aiheen suhteen hieman skeptinen. Ymmärrän kyllä uskovien ihmisten näkökannan, mutta se ei vaan tällähetkellä ainakaan ole mun juttu.
Jos tässä siirtyy ajattelemaan uskojuttuja niin ainoa asia mikä ärsyttää, on uskon tuputtaminen. Mun mielestä jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta uskon kauppaaminen tai jopa väkisin tyrkyttäminen on ihan tv-shop-osastoa. Siinä vaiheessa kun oven takana aletaan ravata Raamattu ojossa kiusaksi asti, mennään jo ahdistelun rajamailla. Mutta jostain kumman syystä näille laupiaille samarialaisille ei saisi sanoa pahasti, koska se on merkki lähestulkoon pakanallisuudesta ja herjaamisesta. Saahan puhelinkauppiaallekin monien mielestä lyödä luurin korvaan - miksei samaa saisi tehdä em. henkilöille?
"Kiitos vaan mutta ei kiitos! Ei kiinnosta!"
Meniskö siinä sitten taivaspaikka?

(Huomasin muuten että tää mun tänkertainen merkintä on aikamoista aasinsiltojen virtaa, heh)

Mustako maajussin morsian?Torstai 30.11.2006 15:54

Näin sanoi testi.. heh.
http://plaza.fi/ellit/testit/sinustako-maajussille-unelmamorsian

Hyvä pientilallisen vaimo

2.11.2006

Sydämessäsi palaa tuli ja se väpättää maajussin suuntaan. Rakastat villapaitaisia miehiä, eläimiä ja luontoa, piskuisen kasvimaan kitkemistä ja puusaunan lämmittämistä. Mutta tätä kaikkea siedät vain varsin pienimuotoisena. Olet ehta viherpipertäjä ja luomuhenkinen. Lammasta et teuraaksi hennoisi laittaa etkä kanojen munia kerätä, ellei kananen itse anna siihen lupaa. Samanhenkisen maajussin kanssa elosi tulee olemaan mitä lämminhenkisintä. Etsi siis maajussi, joka jakaa samat arvot. Maanviljelys tai karjanpito eivät ole teille elinkeinoja, vaan elämäntapa.

Olet myös nokkela tyyppi, joten luultavasti keksit maallakin tavan jatkaa nykyistä uraasi ja harrastuksiasi. Ystäviäsikään et unohtaisi, vaikka bönde kutsuisi. Onnea!

Joka ilta kun lamppu sammuu..Keskiviikko 29.11.2006 16:26

Oli aika levoton yö. Muistan nähneeni kaikenlaisia unia.
Tänään on mietityttänyt viime yönä Tervossa mökillä viettämäni aika. Siellä oli mummi ja kissakin. Kissaa ei kyllä mun aikana koskaan ole Tervossa ollut, mutta äitin lapsuudessa kuulemma kyllä. Kummallisesti mummi majaili saunatuvassa joka olikin hieman erilainen kuin mitä se oikeasti on. Siellä nukkui myös äskettäin edesmennyt mies ja mummin kanssa juteltiin ihan hiljaa että saatiin jutella keskenämme eikä herätettäisi sitä. Mulla oli kauhea kiire, koska auto odotti ja mun piti lähteä eteenpäin. Tuo varmasti kuvastaa sitä katumusta, joka minulla on edelleen siitä ettei muka koskaan ollut aikaa olla. Mulla on edelleen ihan kauhea ikävä mummia ja nytkin kun ajattelen sitä meidän pikkuriikkistä mummelimammelia, tulee väkisin tippa linssiin.
Ihmiset, koettakaa löytää aikaa ihmisille joita rakastatte. Jo puhelinsoittokin on tärkeä - kunhan vain on yhteydessä. Jos jossain maailman vaiheessa keksitään aikakone niin olisin ensimmäisten joukossa menossa muutaman vuoden taaksepäin kertomaan mummille miten tärkeä ihminen hän mulle oli - ja on aina. Tuskin se mitään olisi muuttanut. Onneksi muistin kuitenkin kertoa sen mummille vielä hänen eläessään, mutta omasta mielestäni liian harvoin.
Onneksi on edes unet, joissa silloin tällöin tapaan edesmenneitä ihmisiä. Ennakoivista unista en niinkään piittaa, vaikka sellaisiakin valitettavasti silloin tällöin näkee. Ne ovat kylläkin sellaisia nopeita välähdyksiä ja herättyäni tiedän jotain tapahtuvan. Yleensä kylläkin ikäviä, mutta joskus myös hieman korneja. Esimerkiksi olin töissä aikoinaan Lahden hiihtojunassa ja otin päivällä muiden junaemäntien kanssa pienet nokoset. Kimposin yhtäkkiä ylös ja totesin Myllylän ja Kirvesniemen kärähtävän dopingista. Työkaverit eivät oikein ottaneet uskoakseen, mutta mä olin asiastani satavarma. Taisi olla seuraava päivä kun asia uutisoitiin :-)
Välillä näen unia myös sota-ajoilta. Olen juossut pakoon kylään tulevia vihulaisia ja olenpas ollut saattelemassa rintamalle myös ukkiani, jota en ole koskaan tavannut. Ukki on ollut myös unissani kauempana tummana hahmona, turvallisena sellaisena, kuokka kädessään Tervossa pellon laidalla. Se oli juuri mummin kuoleman jälkeen. Samassa unessa mummi hyppeli pihalla kesämekossaan nuortuneena ja onnellisena. Yritin selittää mummille että mulla on kauhea ikävä ja mummi lohdutteli että hänellä on nyt hyvä olla! Niin kai se on. Omaa ikäväämmehän sitä aina suretaan, kun toisella saattaa todellakin olla asiat paljon paremmin.
Onneksi on hyvät unet olemassa.

AlkoholistitestiTorstai 23.11.2006 23:38

Olet 87% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

Onneksi olkoon, alkoholisoitumisesi on 87% varmaa. Pullot esiin ja juhlimaan tätä hienoa merkkipaalua! Lauantai-iltasi tulevat sisältämään viinaa, viinaa ja kaikista eniten: viinaa!

http://www.ranteetauki.org/testit.php

10.11. yllätysbileetTiistai 21.11.2006 14:11

En ookaan muistanut kertoa tästä mitään.
Ympärillä elävät ihanat ihmiset olivat multa tietämättä juonineet jo parin viikon verran mulle yllätysbileitä. Oli hauskaa kun tyypit kertoili kaikkia tilanteita missä homma oli meinannut paljastua. Tajusin itsekin monta asiaa jälkikäteen joita olin aina sillä hetkellä hieman ihmetellyt.
Kuulemma voimallinen "en juhli merkkipäivääni"-line oli saanut aikaan vastaiskun; "juhlitpas perkele!"
Olin alakerran kahvilassa duunissa iltakasiin ja käpsyttelin siitä kotiin puhuen milloin kenenkin kanssa puhelimessa. Kotiovella olin vielä puhelimessa äitin kanssa ja oven aukaistuani Maria loikki eteiseen vastaan todella riemukkaana. Piti lopettaa puhelu äipän kans koska aloin olla hitusen ihmeissäni.. Kädestä mut vietiin keittiöön jossa oli muutamia ihQuja ihmisiä ja lisää tulossa. Lahjojakin sain - kovia paketteja ja nestemäisiä paketteja. Mutta myös todella mahtava Taxi-kakku. Kakun merkitys jäi itselleni epäselväksi..hah. Siinä meni itselleni tehty lupaus lorvailla kotona Private Linen Nosturin keikkaan asti, kuvata video ja tulla heti keikan jälkeen kotiin. Mun ekat yllätysjuhlat! "Lahjojen" saaminen Nosturissa heti alkumetreillä oli sen verran kiivasta, että ilo alkoi olla ylimmillään. Onneksi ilonpitoa ei tullut jatkettua kuitenkaan niin että olisi taasen hiipinyt neljän ruuhkassa kotiin vaan baarin ovet sulkeutuivat selän takana sillä kertaa jo kolmen maissa.
Oli kivaa, kiitos kaikille hengessä ja mukana olleille!