IRC-Galleria

mirakoo

mirakoo

muokkaa tilaansa
Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

JohnTiistai 01.05.2007 23:09

Seinäjoella treffasin pitkästä aikaa vanhoja tuttuja, esittelin Euroopan Arille seinäjokisia kuppiloita ja esittely onnistui jopa yli odotusten - nimittäin tuli todettua alkoholin humalluttava vaikutus oikein huolellisesti.
Eilen oltiin täällä mun luona ensin nauttimassa simaa ja erilaisia vappuisia ruokia. Porukka hieman lisääntyi illan mittaan muutamalla popparilla. Hiihdeltiin ysin ja Aman nopeiden fisujen jälkeen Pakkikselle. Bloodpitin keikan aikana oli ihan ookoosti porukkaa, mutta illan aikana selvisi että Pakkiksen ovelle oli jäänyt "Loppuunmyyty"-plakaatti. Henkilökunta oli huomannut sen vasta Bloodpitin keikan jälkeen. Hieno homma. Sattuuhan sitä ihmisille virheitä mutta tuollaisessa tilanteessa se on aika harmillista.
Eipä siinä mitn. Kiva ilta oli vaikkakin edellinen päivä painoi jonkun verran eikä viinakaan noussut päähän. Mutta ei kai sitä aina tartte missään perusplekseissä ollakaan.

On vissiin ollu kiire (omasta mielestä)Sunnuntai 29.04.2007 15:17

27.4.2007 klo 6.02 musta tuli ekaa kertaa eläessäni täti. Veljentytär tuli perse edellä maailmaan ja musta tulee hyvä täti. Mä oon se jolla on aina lahjoja ja karkkia ;-)

Tänään Seinäjoelle kattomaan Bloodpitin keikka ja moikkaamaan tuttuja. Huomenna kun pääsen sieltä aletaan juhlia vappua mun luona. Ekaa kertaa eläessäni tein simaa - tuolla ne nyt porisee. Anni tekee (ekaa kertaa eläessään) munkkeja, Ari tuo nakkeja, Anna tuo perunasalaattia ja Jussi & Janne bailaa. Sitten mennään Pakkahuoneelle/Klubille kattomaan vähä noita meidän pumppuja (ja vähä muidenkin) eli vappuaatto hurahtaa alkajaisiksi Snipe Driven, Collarbonen, Bloodpitin ja Poets Of The Fallin tahdissa.
Jei. Veikkaan että mulla on kivat kaks seuraavaa päivää.

Meikä tykkää eläimistä..Perjantai 13.04.2007 23:24

http://www.nelonen.fi/hantapystyyn/luonnetesti.html

Olet luonteeltasi 35% koira

Olet kaikkien paras ystävä, ellet satu ärhäkälle tuulelle ja vartioi omiasuuttasi, kokoa rauhattomana laumaasi tai pissaa naapurien pihalle. Autat ystäviästi mielelläsi. Olet kekseliäs ja löydät ratkaisun useimpiin kohtaamiisi haasteisiin.

Sinussa on myös:
15% kissa
27% hamsteri
23% kultakala (?)



(Varsinkin tuo naapureiden pihalle pissaaminen pitäis lopettaa ennenkuin siitä jää kiinni XD )

näitä nyt aina löytyy.. Maanantai 09.04.2007 22:38

kertoohan näkin musta jotain, eiköstä vaan?

1. Paljonko kello on: 18.51
2. Etunimet: mira hannele
3. Lempinimet: smirge-/li, smirde - mut yleensä ihan mira vaan
4. Syntymäpäivä: 10.11.
5. Missä asut?: kerrostalossa tampereen tammelassa
6. Mitä koulua käyt?: en mitn
7. Sisarukset?: 2 veljeä
8. Eläimet?: ei ole.. enää.
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea-, mutta teen joitain asioita vasenkätisen lailla

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: tummanruskea ja jotain vaihtelevia lisävärejä
11. Silmien väri?: vihreänruskea (joskus kuulemma tuhottoman vihreät)
12. Pituus?: 166
13. Silmälasit/piilolinssit?: molemmat
14. Lävistykset?: ei oo vielä. korvissa ainoat ei-synnynnäiset reiät
15. Haluaisitko?: joo. mietin vaan tarkkaan. ties monettako vuotta :-)
16. Tatuoinnit?: pari. ja jotain pientä tekis mieli
15. Haluaisitko?: joo
18. Käytätkö sormuksia?: kaks vakiosormusta (delfiini ja my precious)
19. Millainen on tyylisi?: perus

VIIME AIKOINA
21.olotilasi juuri nyt?: tylsistynyt
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: no ei viitsi valehdella :-) ei mitään ku tulin just suihkusta
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: no ei oo paitaakaan ku aamutakki
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: ponnarilla pään päällä
26. Mitä biisiä kuuntelet?: ei soi mikään
27. Mitä söit viimeeksi?: rusinoita ja pähkinöitä
28. Millainen sää siellä on?: nyt meni pilveen mut ollu aurinkoinen
29. Viimeisin puhelu?: arto-serkku soitti
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: oli aika todenmukainen. kerroin marialle ettei ihmettele kotiin mennessään kun sen huoneessa on mun tavaroita jotka ei mahtunu mukaan. sen perusteella muistin lähettää martsalle tekstarin.
31. Kenelle puhut juuri nyt?: en kellekään
32. Paljonko kello on?: 18.59
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 0039
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: vaikka vihreä (jota en varmaan sitten olis)
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: en
37. Miten syödään domino?: keksit erilleen toisistaan, sitten vähän räävitään suuhun sitä valkoista ja sitten jatketaan luontevasti syömällä ne keksit
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: tilannekomiikka ainakin
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: jaa-a..
40. Paras sinulle annettu neuvo tai käsky?: varmaan joskus joku järkevöitymisneuvo
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: urheilusta nuorempana, pilkkikisoista pikkulikkana. aikuisiällä ei sanottavaa menestystä :-)
42. Tulevaisuutesi?: toivottavasti onnellinen ja semihuoleton
43. Tykkäätkö tanssista?: tietyssä mielentilassa ja seurassa erittäin viihdyttävää
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: en taida kertoa :-)
46. Mikä on lempimuistosi?: varmaan joku onnellinen lapsuusmuisto mummin luota
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: vartalo ja aivot
48. Missä shoppailet eniten?: en mä oikein shoppaile. pitäis taas.
49. Mitä kuuntelet nyt?: tv:n ääniä
50. Lempipojan nimi?: menee pikkuveljien linjalle
52. Maryjane vai crack?: miks tällaisia kysymyksiä?
53. Juotko?: ei elä jos ei juo. alkoholia nautin kohtuudella :-)
54. Mitä shampoota käytät?: jotain kampaamosta ostettua treatment-osastoa
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: en mä nyt oikein vihaa mitään. elämä on liian lyhyt turhaan vihaamiseen, se vie vaan energiaa. asiat, joista ei pidä, voi yksinkertaisemmin jättää huomiotta.
56. Mitä pelkäät eniten?: läheisten kuolemia ja mörköjä :-)
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: riippunee tv-lupien määrästä :-)
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän? pakosti.
59. Millaisen?: nokia 6600. kohta pakko vaihtaa mut toimii vielä
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: en
61. Mistä unelmoit?: lottovoitosta
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: no -ttu taas.. samaa tv-ääntä
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: riippunee humalan tilasta :-)
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: ks yllä
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: jaa.. no miksei. en mä niihin liikkeisiin ainakaan pysty.
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: riippuu tikkarin koosta

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: sinnikkäästi edelleen
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa
69. Onko sinulla ihastusta?: aina ja monta
70. Kuka se on?: heh. jääköön nyt.
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: jaajoo. ei varsinainen rakastuminen käy hetkessä. ihastumiseen -jopa voimakkaaseenkin- kyllä. been there.
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: en mä tiedä, vaikka aamu-kappaleen. tai valot.
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: särmän
75. Pisin ihastus?: en mä tiedä
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: oon joo.
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: nykyään varmaan aika sopivassa suhteessa kumpaakin.
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: se on yksi runo joka mulle kirjoitettiin joskus entisessä elämässä
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: joskus onneks että tuntee itsensä tyttöpuoliseksi

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: marsipaani
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: zombien
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: nälkä, koska siinä kituu kauemmin

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: mitkä ihmeen lyhyet.. ai jotkut shortsit? no vaikka pitkät.
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: kaikki käy jos sopii muuhun pakettiin
85. Kiharat vai suorat hiukset?: ks yllä
86. Pitkä vai lyhyt?: ks yllä :-)
87. Lihaksia vai ei?: en mä oo niin tarkka noista mutta ihanne on sellainen terve lihasmäärä eli urheilullinen. bodarit ei oikein sykähdytä.

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: no ihan sama kunhan kantaa oikein
89. Hiukset auki vai kiinni?: riippuu kampauksesta eli ihan sama
90. Pitkä vai lyhyt?: en mä tiedä.. perus
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: jokaisen oma asia

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: seksikäs
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: hmm.. tummat varmaan
94. Pitkä vai lyhyt?: ääää....
95. Kiharat vai suorat hiukset?: ks yllä
96. Silmien väri?: ei mitään väliä. tosin jos on erikoisen väriset silmät niin niihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota.
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: en oikein pysty määrittelemään..
98. Hattu vai ei?: jos se sopii niin siitä vaan
99. Hyvä vai paha?: hyvä

101. Koruja vai ei?: saa olla
102. Kiva vai tylsä?: kiva
103. Aksentti vai ei?: öö.. ei
104. Metalhead vai hoppari?: mieluummin sellainen joka on avarakatseinen monelle eri musiikille
106. Lasit?: saa olla
107. Koti- vai ulkoihminen? sekä että
108. Pisamia vai ei?: ihan sama. onhan ne joillakin hauskannäköisiä
109. Ujo vai ylivilkas?: tältä väliltä mieluummin
110. Hauska vai cool?: hauska
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias muttei liian
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: hahaa, mulla on niitä monta :-)

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois?: riippuu tilanteesta. hämärän ystävä oon.
114. Lumi, aurinko vai sade?: fiiliksen mukaan
115. McDonalds vai Burger King?: meikä tykkää eniten perusgrilleistä
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: komediat
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: en oikein oo perehtynyt tuotantoihin..
119. Kivi, sakset vai paperi?: mikä siinä nyt tulee tehtyä
120. Makkara vai pepperoni?: vaikka pepperoni
121. Kesä vai talvi?: molemmissa etunsa ja haittansa
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: riippuu tilanteesta
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kumpikin mut riippuu tilanteesta
126. CD vai kasetti?: cd vaikka noita toisiakin löytyy
127. Video vai DVD?: kaikki vhs-aiheinen lähti multa pois muuton yhteydessä eli dvd
128. Kissat vai koirat?: molemmissa puolensa mut ehkä oon enempi koiraihminen
129. Muta- vai kivipaini?: no muta
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: öö.. mansikka?
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: veikkaan etten olis kovin hyvä lumilautailija joten mennään sit murtsikoimaan
132. Yö vai päivä?: riippuu miksi
133. Kakku vai piiras?: hieman pitäis olla tarkemmin. mut kai mä oon enemmän piirakkaihmisiä vaikka.
134. Hopea vai kulta?: hopea
135. Timantit vai helmet?: riippuu mallista
136. Auringonlasku vai -nousu?: kumpikin on hieno mut riippuu niin tilanteesta

LEMPI-
137. Väri?: musta vaatteissa
138. Ruoka?: mä vastaan vaikka tohon alas :-)
139. Pikaruoka?: joku perusgrillikokolihahampurilainen jollain lisukkeella. ja salaattia pitää olla. ja majoneesia.
140. Karkki?: suklaa ja hedelmäkarkit
141. Juoma?: vesi
142. Jäätelö?: suklaa
143. Urheilu?: aloitan lenkkeilyn. telkkarista mäkihyppy, F1
144. Eläin?: delfiinit on suloisia
145. Musiikkityyli?: liki kaikki muu paitsi joku fuusiojazz
146. Radiokanava?: tulee kuunneltua ylexiä ja radio rockia
148. Bändi/artisti?: niitä on niin perhanasti..
149. Numero?: 8
152. Kuukausi?: toukokuu
153. TV-ohjelma?: frendit, simpsonit, kylmä rinki
154. Kauppa?: joku halpa jossa on hulluna kaikkea
155. Tuoksu?: ruoho ja koivikko sateen jälkeen
156. Opettaja?: en määäää tiiä
157. Peli?: alias, trivial, brainstorm, pictionary
158. Sana?: john

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: jep
160. Polttanut?: jep
161. Juonut alkoholia?: jep
163. Rikkonut lakia?: pienesti joo
164. Juossut poliiseja pakoon?: en paitsi kerran mennyt piiloon komeroon ettei ne vie mua syytöntä
165. Varastanut jotakin?: tämä kysely varastaa mun aikaa tuhottomasti!
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: heh, joo
168. Huijannut vanhaa miestä?: enpä muistaakseni
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: en mä oikein oo mikään itkeskelijä eli itken jos on oikeasti syytä. tai joskus itsesääli-itkuja väsyksissä itsekseen.

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: eilen
171. Autoit kaverisi pulasta?: toissapäivänä
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta?: toissapäivänä
173. Käytit punaista paitaa?: en muista
174. Joit kahvia?: muutama tunti sitten
175. Sait tekstiviestin?: tänään
176. Kirjoitit kirjeen?: en oikein sellaisia etanakirjeitä enää kirjoittele
177. Kirjoitit kutsukortteja? toissaviikolla tein sähköpostikutsut liimiksen synttäreille
178. Soitit kaverillesi?: oonkohan mä tänään itse soittanu.. eilen ainakin
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: jaa. en muista.
181. Poltit tupakkaa?: eilen
182. Imuroit?: viime perjantaina eli 3 päivää sitten
183. Nauroit kunnolla?: eilen
184. Muutit?: 29.3.
185. Söit suklaata? tänään suklaajätskiä
186. Hiihdit?: varmaan yläasteella..?
187. Kävit lenkillä?: diudiudiu...
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: en katsele mut viime viikolla satuin yks päivä kattomaan jonkun vartin
189. Itkit?: on siitä jotain viikko ellei enemmänkin.
190. Joko riittää?: eiku jos olis vielä tuhat kysymystä..

miks tosta puuttui kysymys nro 100?
Millainen herätyskello sinulla on?
-käytän puhelinta

Mikä on inhottavin ominaisuus ihmisessä?
-onkohan sitten yhtä ylitse muiden.. hmm, selkäänpuukottaminen, väkivaltaisuus, (liiallinen) rasismi,..

Oletko sosiaalinen?
-kyllähän mä taidan olla. tosin vastapainona on sitten erakkohetket kotona.

Jos saisit sisustaa huoneesi uudestaan, miten sisustaisit sen?
-nyt kun on muuttanu niin kai sitä vois ottaa liki mitä vaan. vaikka mulla onkin joitain huonekaluja joista tykkään niin vois sitä lisääkin ottaa jotain

Oletko koskaan tappanut eläintä?
-noita kaikenlaisia ötököitä, kaloja mut en mitään sen isompaa. en edes hiirtä.

Jos olet niin miksi/milloin?
-en oo niin eläinystävä että antaisin kaikenmaailman itikoiden imeä, ja kalan tykkään kypsentää ennen syömistä

Harrastatko irtosuhteita?
-mä mitään harrasta

Jos saisit muuttaa maailmaa, miten muuttaisit sitä?
-nyt menee ihan missikysymyksiksi.. asioita on niiin paljon, ja yks asia vaikuttaa toiseen. ja jos kaikki olis hyvin niin pystyisikö ihminen silti olemaan onnellinen kun ei vastapainoksi olisi surua? miettikääs sitä.

Mitä lehtiä luet?
-lähinnä aku, rumba, soundi - ja sit juorulehtiä silloin kun ostan telkkarilehdeksi tai jonkun jutun takia

Pidätkö enemmän rajuista vai hellistä tytöistä/pojista?
-sopivassa suhteessa pitäis löytyä molempia

Millaisia naapureita sinulla on?
-ei harmainta aavistusta, just muuttanu. tai oon tossa alaovella törmänny eli vaikuttaneet ihan ookoolta.

Tuletko toimeen heidän kanssaan?
-so far

Kurkku vai tomaatti?
-tomaatti

Milloin lakkasit uskomasta joulupukkiin?
-en muista ikää mut koulussa oli kerrottu juttuja mut mä sinnikkäästi uskoin että jossain on oikea joulupukki mut nää kotona käyvät ei oo oikeita. sitten kun se lopullinen silmienavaaminen koitti niin tottakai se piti jakaa nuoremman pikkuveljen kans jolle se sit olikin vähän kovempi pala.. siinä meinas olla jouluaatto pilalla :-)

Tahtoisitko muuttaa maalle?
-en tiedä osaisinko enää olla. riippuu tietysti seurasta, eli jos rakastuisin niin että järki pakenis niin kai sitä menis perässä vaikka minne. kyllä mä välillä fiilistelen muuttamisesta mökille mut en usko että siellä yksin kauaa viihtyisin.

Kuka on sinulle elämäsi tärkein ihminen?
-vastaan vain että perhe

Oletko itsekeskeinen?
-kai ihan normaalilla tavalla. omasta mielestäni enemmän en kuin oon. tietyistä asioista pidän omaa puoltani mutta sitten mussa on tää toinen puoli ja silleen.

Onko sinulla vihamiehiä?
-toivottavasti ei

Onko sinulla erityisruokavaliota?
-teki mieli kirjoittaa että kaikki mahdollisimman lihottava. eli ei.

Oletko ihastunut?
-varmaan 90% elämästäni. hei mä oon skorpioni!

Kuinka hyvä olet koulussa?
-en kauhean hyvä kun en käy.

Nautitko huomiosta?
-riippuu niin tilanteesta

Kenen seurassa tulet hyvin toimeen?
-onpas kummallisesti muotoiltu kysymys. tuun hyvin toimeen rentojen ja välittömien ihmisten kans, joiden kanssa löytää juteltavaa.

Ihastutko helposti?
-voi joo. sellaisia pikkuihastumisia tulee ihan taukoamatta. mutta eri asia sitten (viitateen myös aiempaan samanlaiseen kysymykseen) on että minkälaatuista ihastuminen on? sitäkin on meinaan montaa erilaista, ainakin mulla. eli mm. ihastumista ihmisen persoonaan - ja siitä on seksihommat kaukana.

Tykkäätkö ottaa riskejä?
-kyllä niitä tulee otettua. joskus liiankin kanssa.

Osaatko heiluttaa korviasi?
-en

Onko sinulla pakkoliikkeitä?
-ei(pä)

Ärsyttääkö jokin?
-no vähän nuo loput tavarat tossa mitkä pitäis laitella paikalleen

Millainen olit lapsena?
-vissiin aika eloisa ja menossa joka paikkaan. äiti just eilen muisteli kun olin päättäny leikata sen hiukset kun se otti nokosia. kun lego ei mun mielestä ollu tarpeeks hyvä saksienkorvike niin olin hakenu keittiöstä sakset. onneks äidillä oli hiukset vähän valahtaneet etten sit ehtiny leikellä ku alempia hiuksia.

Mikä oli lapsuuden toiveammattisi?
-eläintarhanhoitaja

Mitä harrastat?
-hengailua

Mikä on sinulle tyypillinen ominaisuus?
-positiivisuus

Tykkäätkö matkustaa?
-kyllä paljon. olis vaan paljon rahaa.

Oletko mielestäsi söpö?
-no ei mua kyllä söpöksi voi sanoa

Jos eduskuntatalo olisi ihminen, kuka hän olisi?
-ei mulle tuu ku lipponen mieleen. en juurikaan piittaa politiikasta.

Oletko väkivaltainen?
-en

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
-missähän mä olin viimeks. vissiin ruotsissa. en mä tiedä, just kun muutin sinne minne halusin niin ei osaa ajatella.

Jo on päivät vieriny..Tiistai 03.04.2007 02:13

Muutto on suoritettu ja tässä tamperelaistuttuani oon ehtinyt käymään jo mökillä toisella paikkakunnalla, Iso-Liimataisen synttäreillä toisella paikkakunnalla ja tänään vieläpä Helsingissä. Helsingissä oli käytävä kun piti siirtää työt tänne eli hakea kaikki tarpeelliset paperit plus siirrellä työtiedostot tälle kannettavalle. Mulla on uus kone, tänään hankittu. Tänään oon sitä yrittänyt tässä muokkailla mun tarpeille sopivaksi.
Tänään illalla sain tavaroitakin purettua eli kai tää kohta jo alkaa näyttämään kodilta. Jos kaikki oikein hyvin sujuu niin vois harkita pitävänsä ens viikonloppuna vaikka tuparit. Meinasin etten pidä mut kun kaikki kyselee.. Kai osa mun tutuista on kiinnostuneita näkemään miten mä asun. Kotihan kertoo ihmisestä jonkun verran. Mä oon jo todennut että saan tästä ihan kotoisen näköisen kun kaikki on paikallaan. Tekis mieli vaan ostaa yks tietynlainen matto.. Se niin sopis tänne.. :-)

Viikonloppuna sain vuodatettua vittuuntuneisuuttani ja tiettyjä pahoja fiiliksiä edes hieman ulospäin. Mä en mielelläni edes ajattele negatiivisia asioita, mutta pikku tujuissa sitä näköjään avautuu siinäkin suhteessa.

Sain perjantain mökkireissulla hyvän mielen lisäksi pullonpyörityksen tuoksinassa kauneimman kohteliaisuuden pitkään aikaan: "Sussa ärsyttää eniten se, ettei sussa ärsytä mikään". Tuo lisättynä siihen, että Ihmiset oikeasti odotti kaks tuntia, että löysivät mut käsiinsä (oli akku loppu ja plaaplaa) ihan vaan siksi että mun tiedetään arvostavan luontoa ja mökkeilyä, oli aika lämmittävä kokemus. Kaikkien pisteet on aika korkealla mun arvoasteikossa tällä hetkellä.

Tämänpäiväiseen Iltasanomien otsikkoon (sivu 7) on hyvä päättää viikonlopun katsaus:
"Naku riehui rokkijuhlissa"

Muuttaminen on perseestäTorstai 29.03.2007 00:23

Väliaikatiedote: Mä vihaan pakkaamista!

Se on kohta se muuttoKeskiviikko 28.03.2007 19:02

Eli tänään pitäis saada viimeisetkin romppeet pakattua.. Huh. Ja illalla tulee Simo ja Saku, huomisaamuna lastataan auto ja hurautetaan Tampereelle. Ettei tää muutto olis liian raskas, koska työ muuttaa mukana, niin tuun maanantaina latailemaan ylihuomenna hankkimaani kannettavaan työtiedostot. Sunnuntaina muutun virallisesti tamperelaiseksi. Mira mansesta, morjes!

Jänskää.

Edit: Piti korjata "moro" muotoon "morjens" josta muotoon "morjes". Sori, tässä ollaan aika semimanselaisia vielä..

**ttu Sika-Harri!Maanantai 26.03.2007 19:08

Miks ihmeessä ihmisille annetaan tollaisia nimiä?! Niinno, kai se helpottaa tunnistamista. Sika-Harri, Amma-Mikko, Salarakas-Martina, Nykäsen Matti.. Toisaalta kyllähän sitä on naureskellen kuunnellut tulevan kotikaupunkini ihmisten lisänimiä jotka poppareiden puheissa vilahtelevat. Haluaisitko sinä olla Perse-Arska? :-D